sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

KEYS100...

... yhtä unelmaa toteuttamassa. On ihanaa, kun saa mahdollisuuden toteuttaa unelmansa ja kokea elämyksiä. Tulossa siis piiitkä matka- ja juoksukertomus. 

KEYS 100 19.5.2018

Ennen kisaa:
Saavuimme Miamiin keskiviikkona 16.5 iltamyöhään. Majoituimme yöksi lentokenttähotelli Sheratoniin. Torstaiaamuna söimme hyvän hotelliaamiaisen, noudimme vuokra-auton autovuokraamosta ja lähdimme ajelemaan kohti Keysiä. 

Jo ajomatka Key Westiin oli elämys. Ympärillä oli se paljon mainostettu turkoosi meri. Yritimme bongata maamerkkejä, joita olimme kartoista ja kuvista löytäneet. Ohitimme tulevan lähtöpaikkani Marathonin (tuo enteilevä nimi....). Seurasin juoksuväylää, hämmästelin 7 mailin siltaa ja kaikkia muita n. 20 siltaa ja, ja, ...

Majoituimme Key Westissä ihastuttavaan majataloomme Douglas Housen http://douglashouse.com/ , jota todella voin suositella. Torstaina ehdimme vielä tutustua tähän viehättävään pikku kaupunkiin. 

Perjantaina teimme normaaleja turistien kiertokäyntejä: Hemingway House ja Lighthouse Museum. Ehdimme vielä käydä U.S Route 1:n 0 -pisteen eli valtatie 1:n loppupisteen tolpalla sekä South Point´ssa eli saaren ja Yhdysvaltojen eteläisimmässä pisteessä. 

Sitten lähdimme ajamaan kohti Key Largoa, jossa oli perjantaina 18.5 juoksunumeroiden nouto ja infotilaisuus (Packet pick-up and orientation meetings). Se pidettiin Holiday Inn hotel, Key Largo´ssa. Matkaa kertyi 100mailia eli 160km.  Ajoimme auton hotellin viereisen Runners Depot´n pysäköintipaikalle, koska arvelimme hotellin parkkipaikkojen olevan täynnä. Jouduimme hiukan etsimään oikeaa paikkaa, koska opasteita ei ollut ja lähestyimme paikkaa vähän väärästä suunnasta. Numeroiden nouto ja myyntipisteet olivatkin hotellin takapihalla.


Packet pick-up


Ensimmäisenä hakemaan numerolappua yms. ja varmistamaan osallistuminen. Nimi löytyi helposti listasta ja sain numeroni sekä kassillisen tavaraa kera t-paidan. Sain myös ohjeen minne jättää drop-bagit ja kehut, kun olin ne jo tuonut mukanani. Heijastinliiviä minun ei tarvinnut näyttää, koska sen näyttäminen kuului vain 100 mailin juoksijoille. Hyvä niin, koska sen katoksen alle oli pitkä jono. 



Numero löytyi ja kassia pakataan




Mukana kisassa!

Seuraavaksi luovuttamaan drop-bagit. Hotellin oikealla seinustalla oli kuorma-auto pysäköitynä ja keräyspiste olikin sen vieressä.

Selkeät opasteet

Sinne meni


MM40 keräys














Drop-bageille oli omat keräyspisteensä sen mukaan osallistuitko 100mi vai 50mi -kisaan.












50mi -kisassa oli 2 kpl drop-bag huoltopisteitä, joten jätin pussini sekä MM40 että MM20 keräyspusseihin.













Kävimme vielä tutustumassa myyntialueseen ennen infotilaisuutta. Ostimme aurinkolasit, geelejä ja nesteytystabletteja.

Mitäs täällä on?
Infotilaisuus (Orientation meeting) pidettiin hotellin sisätiloissa, koska ulkona oli n. 30 asteista aurinkoista säätä. Ehdin tutkia kisakassin sisältöä ennen puheiden alkua. Kilpailun johtaja Bob Becker kertoi kilpailun kulkua ja sääntöjä. Enemmän infoa oli 100mi- kilpailijoille ja heidän huoltajilleen. Bob kertoili kuinka raskas, mutta hieno kisa on tulossa. Hän myös kannusti kovasti jatkamaan juoksua, vaikka välillä tulisikin vaikeuksia. "Sit down, eat and drink well, get rest and then go on. Don't give up, because there is lot of time to arrive to finish line."


Kilpailun johtaja Bob Becker

Kello 18 jälkeen ajelimme takasin Key Westiin valmistautumaan huomiseen koitokseen.

Kisapäivä 19.5:

Meillä oli herätys klo 6:00. Päivä "valkeni" pilvisenä ja sateisena. Olimme kuunnelleet jo yöllä aika rankkoja sadekuuroja. Säätiedotukset pitivät taas paikkansa. Keräsin tavarat kasaan ja yritin miettiä vielä mitä tarvitsisin missäkin kohtaa. Keitin puuroa Elovenan puuropusseista ja katselin tv:stä Harryn ja Meghanin häitä, jotka olivat suuri mediatapahtuma Yhdysvalloissa. Pukeuduin juoksuvaatteisiin ja toivoin pysyväni kuivana edes lähtöön asti. Näinkin monta juoksukisaa juostuani, en ollut ottanut mukaan yhtään takkia tai sadevarustusta. No, ennakkotietojen mukaan oli tiedossa jopa ukoosmyrskyjä, mutta en niihin ollut varautunut. Ulos mennessä huomasin ettei mitään hätää ollut, koska lämpötila oli kuitenkin 25 asteen luokkaa!


Ajelimme jälleen n.80km:ä Marathoniin ja lähtöpaikalle Marathon Garden Clubille. Koska satoi nyt aivan kaatamalla, mieheni I yritti viedä minut mahdollisimman lähelle rakennusta, jolloin saimme kimppuumme liikennettä ohjaavan naisen, joka oli epäystävällisen tiukka eikä antanut yhdenkään auton pysähtyä tukkimaan piha-aluetta edes juoksijan jättämiseksi. No, mieheni siirtyi edelliselle pysäköintipaikalle ja jätti minut siihen ja jatkoi etsiäkseen pysäköintipaikan. Minä kipaisin sisälle, mutta olin kastellut itseni jo aika hyvin. Huomasin, että muut juoksijat olivat varustautuneet takeilla ja/tai sadetakeilla.

Meille kerrottiin jälleen ukonilman varalle siltasääntö: jos juoksija on sillalla ukonilman alettua, tulee hänen välittömästi pyrkiä lähimmän auton kyytiin ja palata sillan alkuun. Jokainen sillalla liikkuva autoilija on velvoitettu ottamaan jalankulkija kyytiin, koska ukonilmalla silloilla on vaarallista salamoinnin vuoksi. Mielenkiintoista on se, että kun palaat sillan alkuun suojaan, joudut odottamaan ukonilman ohimenoa. Sen jälkeen lähdet uudelleen matkaan, mutta jos joudut taas ukonilmaan, sama toistuu ja toistuu ja toistuu... Yksi vanhempi juoksija vitsaili, että hän on juossut silloilla koko elämänsä....

Huomasin pahan takaiskun, kun etsin juomapulloihini vettä. Olimme varmistaneet, että saisin lähtöpaikalta mukaani vettä, ettei sitä tavitsisi aamulla jo hotellilta tuoda. Paikalla oli vain vesijohtovettä, jota saarilla on vähän kyseenalaista juoda, koska viemäriverkko on kehittämättä. Onneksi mieheni I saapui vihdoin autolta ja jouduin lähettämään hänet takaisin sateeseen etsimään jostain pullovettä. Kulutin hermostuneesti aikaa, mutta mieheni I ehti kahden vesipullon kanssa paikalle ajoissa. Täytin juoksuliivini pullot ja käsipulloni vedellä. Mieheni I:n avustuksella pukeuduin sekä kameraliiveihin että juomaliiveihin. Varauduin lippalakilla ja aurinkolaseilla, vaikka ulkona vielä sataa ripsotteli.

Valmiina lähtöön

Minut oli siis laitettu ns. kuumaan ryhmään ja lähtisin ensimmäisessä ryhmässä. Keräännyimme lähtöportille hyvissä ajoin. Sade oli onneksi lakannut. Nimenhuudon jälkeen meitä oli n. 20 juoksijaa paikalla. Ensimmäinen lähtö piti olla klo 9:45, mutta lähdimme vähän myöhässä n. klo 9:50.


Kuuma ryhmä lähdössä


Ja sitten mennään...


Tuntuipa taas ihan hyvältä juosta. Juoksunälkä oli kasvanut levossa ja olin varautunut säähän. Tosin nyt se olikin erilainen kuin olin luullut. Ilmankosteus oli 100% sateen vuoksi ja lämpötila n.27 astetta, joten oli kuin olisit juossut höyrykaapissa. No, rivakasti liikkeelle, kuten muutkin.

Aluksi juoksimme halki Marathonin, joten jonkun verran kannustajia oli asettunut reitin varteen. Katselin maamerkkejä eli rakennuksia ja maisemia. Aika paljon selkiäkin meni menojaan edessäni. Huomasin aika pian, että vettä kuluu runsaasti. Matkaa ensimmäiselle cooler´lle oli n. 5km, joten en ollut huolissani (vielä).


Vettä+jäätä


Tien ylitys


Reilun 4km:n jälkeen tie alkoi nousta kohti Seven mile bridge`ä (Seitsemän mailin silta). Ennen tätä pitkää siltaa olisi mahdollista saada vettä yms. cooler ´sta. Täydennys on tarpeen, koska silta on reilun 10km pitkä ja sillä matkalla ei ole mitään huoltoa. Kuten kuvista näkee tällä kohtaa juoksijat ylittivät valtatien. Liikenne oli pysäytettynä poliisin toimesta ja molempiin suuntiin muodostui melko pitkätkin autojonot. Tietä ylittäessäni kiitin poliisia ja etsin katseellani huoltopistettä. Eipä näkynyt siinä. Jatkoin matkaa ja huomasin toisen takaiskun tapahtuneen: missasin cooler´ n ja täydennys juotavat. En kuitenkaan palannut takaisin päin, vaan jatkoin matkaa. Mielessäni kiittelin miestäni I:tä, kun oli hakenut minulle lähtöön vettä. Toivoin, että vesi riittäisi vielä tuon pitkän sillan ylityksen kuumassa ilmassa. 

Seitsemän mailin sillan ylitys oli kyllä mahtava kokemus. Vielä kun se sattui heti juoksun alkuun, niin oli voimia nauttia maisemista. 

Seven mile bridge

Pientä jännitystä veden riittävyyden lisäksi toi ukonilman uhka. Kuten kuvasta huomaa taivaalla vaelsi tummia pilviä ja varsinkin kauempana merellä ne näyttivät uhkaavilta. Yksi miesjuoksija ohitti minut vauhdilla ja tokaisi, että "..on the bridge You must run fast..." (= sillalla on juostava nopeasti..). Ai, niin se ukonilma. Ja samassa takanani jyrähti... Olin unohtanut, että ukonilma voi yllättää takaapäin. Mitä vielä, mielikuvitus teki tepposet. Kuorma-auto sieltä tuli rymistellen sillan laattoihin.

Mieheni I tavoitti minut sillalla

Heti Seven Mile Bridge´n jälkeen oli ensimmäinen huoltopiste (MM40), jossa täysihuolto ja drop-bagit.

MM40

MM40 huoltopisteellä oli myös pakollinen check-in, joten juoksijan oli pidettävä huolta, että hänen numeronsa tuli kirjattua ylös. Henkilökunta huoltopisteellä (kuten kaikilla) oli erittäin ystävällistä ja auttavaista. Ei tarvinnut kuin ojentaa pullot ja kertoa mitä niihin halusi. Otin toiseen "lötköpullooni" Tailwind -urheilujuomaa ja toiseen vettä. Molempiin tietysti jäitä. Join runsaasti ja otin vähän banaania. Nyt sain täytettyä bandananikin jäillä. Vaihdoin ranteessani olevan kaulaan ja otin drop-bagistä kuivan ranteeseen. Olikin ollut hyvä viime hetken oivallus, laittaa toinen bandana ranteeseen. Sillä sai kuivattua hikeä kasvoilta. Välillä kostutin sitä kaulassa olevilla jäillä ja pyyhin kasvoja.

Olin päättänyt jo ennen juoksua, että pysähtyisin aina huollossa rauhassa. Joisin, söisin ja kohentaisin varusteita. Ensimmäinen stoppi kesti n.6-7min. Hetken huilaus, raikas juoma ja "jäähuivi" piristivät kummsti ja jaksoi taas juosta.

Mieheni I oli aika lähellä tämän ensimmäisen huollon jälkeen katsomassa menoani. En malttanut oikein jäädä jutulle, kun olin juuri levännyt huollossa. (tässä piti olla video mutten saanut sitä pelittään).

Vielä hymyilyttää



Matka jatkui minulle kuumissa olosuhteissa. Juomat lämpisivät jäistä huolimatta nopeasti ja jäät huivissa sulivat n. 3-4km:n aikana.
Välillä oli pakko pysähtyä kuvamaan maisemia.

Leirintäalue


















Matkaesitteistä tuttua maisemaa



















Pysähtyessäni ottamaan yllä näkyviä kuvia yksi nuori juoksijanainen ihaili myös maisemia. Juoksimmekin hänen kanssaan aika tasatahtia useita kymmeniä kilometrejä välillä toisiamme ohitellen ja muutamia sanoja vaihdellen. Odottelin seuraavaksi cooler´a. Kun olin ensimmäisen sellaisen missannut, aloin nyt hyvissä ajoin tutkailla missähän se mahtaisi olla. Ohjelappusessani oli pieni selostus, mutten saanut cooler´a näkyviin. Kysyinkin eräältä naiselta, jolla oli kylmälaukku olalla, että "are You cooler?" Ei ollut, vaan se löytyisi kauempaa. Juoksijanainen saavutti minut ja opasti oikeaan paikkaan. Sain myös ohjeet miten toimia. Cooler oli erittäin iso kylmälaukku täynnä jäitä ja sen vieressä pahvilaatikoissa isoja n. 10litran muovikanistereita vettä. Kanistereista kaadoimme yhteistyönä vettä pulloihin ja kertakäyttömukeihin. Lisäksi jäitä ja siinä se. Yksinkertaista ja täytyy sanoa ettei jää ja vesi koskaan loppunut näistä coolereista.

Välimatkat huoltojen tai coolereiden välillä oli n. 8km:ä. Minusta matka oli hieman pitkä, koska juomat lämpisivät ja urheilujuoma ei riittänyt, kun sitä sai vain n. 16km:n välein. Suosittelenkin kaikille omaa huoltoa, vaikka aikoisikin juosta vain 50 mailia (tai 50km).

Matkaa tein tavoitteena aina seuraava huoltopiste tai cooler. Useat juoksijat kannustivat ohittaessaan tai jos minä ohitin muita. Varsinkin joukkuejuoksijat jaksoivat kannustaa ja ihailla meitä yksin tarpojia.

Maratonin saavutin mielestäni hitaasti. Puolen välin kohta eli 25mailia (40.23km) oli "ikävästi" juuri ennen kuin maraton täyttyi. Tällä huoltopisteellä oli taas check-in. Maraton vei aikaa vähän reilun 5h. Ja sen jälkeen matkanteko olikin vaikeaa. Huollon jälkeen jaksoi aina pari kilometriä juosta, mutta sitten tuli jano, kuuma ja väsy. Juteltiin yhden nuoren miesjuoksijan kanssa asiasta, kun lähdettiin huollosta samaan aikaan ja samaa vauhtia. Hän jäi vähän taakseni juoksemaan ja kun vilkaisin kerran, hän selitti ettei yritä "painostaa" minua, vaan ei pysty juoksemaan ohikaan. Nauroimme siinä juurikin tuota hetken piristymistä huollon jälkeen. Juoksimme vähän aikaa rintarinnan, mutta kohta vauhti oli minulle liikaa ja hiljensin vauhtia. Meni tovi ennenkuin hän huomasi, että olin jäänyt ja vilkaisi puolestaan taakseen. Heilautimme molemmat kättä ja jatkoimme omaa vauhtia. Myöhemmin tälle juoksijalle tuli pohjekramppeja ja ohitin hänet uudelleen. Onneksi hänellä oli huoltojoukkoja auttamassa.

Seuraava MM20 olikin sitten viimeinen drop-bag huoltopiste. Mietin vaihtaisinko juoksukengät, koska olin kastellut kenkäni isossa vesilammikossa. Aikaa oli kulunut sen verran, että kengät olivat vedestä jo kuivunueet ja vain hikeä taisi olla kastelemassa. En siis ryhtynyt vaihtamaan kenkiä varsinkaan, kun nämä tuntuivat jalassa ihan hyviltä. Otin drop-bagistä kuitenkin muutaman hunajatikun yms. Huoltopisteillä oli geelejä, muttei ihan jokaiselta enää löytynyt.Puin myös varmuuden vuoksi heijastinliivin päälle, koska en ollut varma ehtisinkö sittenkään ennen pimeää maaliin.

Mieheni I oli vielä kerran kannustamassa minua n. 48 km:n kohdilla. Kerroin, että huonolta vaikuttaa ja vauhti hiipuu. Hän jaksoi kannustaa, kuinka nopeasti olin siihen asti tullut. Varoittelin, että saattaa kestää maaliin pääsy.


Virtaa kannustuksesta

Tässä vaiheessa luovuin Go Pro -kamerasta, kun tuntui ettei jaksa keskittyä kuvaamiseen. Liikenteen melu oli ollut aika kovaa eikä aina oikein pysynyt kartalla onko kamera päällä vai pois. Sitä ensikertalaisen vaikeutta. Mieheni I olisi vaihtanut akun, mutta  auttoi sitten riisumaan kameran pyynnöstäni. 

Lähdin taas juoksemaan kohti seuraavaa stoppia ja kertasin mielessäni mieheni I:n kannustusta, että olin edennyt nopeasti. Joukkuejuoksijat tavoittivat minua aina välillä ja kannustus oli kovaa. Oli myös piristävää ohitella heitä odottavia viestinviejiä ja huoltojoukkoja. Sieltä tuli myös kannustusta ja välillä läpyttelimme käsiäkin yhteen. Muutama joukkue tuli tutuksikin, kun etenimme samaa tahtia. 

Cooler´en etsintä oli aina mielenkiintoista. MM14.9 eli n. 56,5km:n kohdilta hain taas viilennystä. Etsivä löytää - bussikatokselle oli tuotu tutut jääpalalaatikko ja gallonittain vettä. Ihanan yksinkertaista. No, kaipasin kyllä urheilujuomaa jo laimenneen tilanne, mutta kyllä kylmä vesi (jääpaloilla) ja jääpalat kelpasivat kummasti.

Iltapäivän mittaan pilvet olivat hajonneet ja aurinko paistoi aina välillä pilvien välistä. Se se vasta oli kuumaa. Oikein alkoi toivomaan, että pilvi tulisi auringon eteen. Aurinko kiersi päivän mittaan oikealle puolelleni, mutta sitten ihan loppumatkasta minä kiersin aurinkoa kiinni, joten olimme lopulta aika nokikkain. Mutta siihen oli vielä matkaa reilu 20km:ä.

Aiemmin tapaamani naisjuoksija oli löytänyt kaverin edelliseltä huoltopisteeltä ja he juoksivat kaksistaan loppua kohti. Juoksijoiden välit olivat harventuneet. Joukkuejuoksijat pistelivät meitä nopeammin ja minua ei enää ohittaneet edes yksin juoksijat.

Viimeinen check-in oli MM40 10.6mailin (64,4km) kohdilla. Join huoltopisteellä reilusti kylmää Ginger Alea! Olin bongannut tämä juoman vastapainoksi urheilujuomalle ja todennut sen hyväksi. Eipä vaikuttaneet reilut jäätkään imeytymisen eikä jäänyt neste mahaan loiskumaan. Tässä jouduin istumaan hetken, kun täytyi tyhjentää kengät pienistä kivistä. Olin niitä pikkukiviä tunnustellut jo edelliseltä huoltopisteeltä, mutten silloin halunnut istua. Viereeni istahti miesjuoksija samoilla asioilla ja totesimme homman tärkeäksi, vaikkei matkaa enää olisi kuin reilu 16km:ä. Naisparivaljakkokin saapui huoltoon ja kohta taas jatkoimme peräkanaa juoksua.

Matkaa jäljellä enää 8km+8km, mutta kyllä tuntui matka pitkältä viimeiselle cooler´´lle eli se 8km:ä. Puolessa välissä oli vaihto tien toiselle puolelle ja juoksin vähän matkaa ohi kunnes huomasin opasteet tien alitukseen! Naisparivaljakko näkyi tulevan n.300m päässä ja viitoin heitä oikaisemaan sillan alle oikeaa reittiä. Näytti muutama miesjuoksija juoksevan valtatien reunaakin, vaikkei se ollut sallittua ja oikaisi tuon sillan alituksen. 

Viimeinen cooler löytyi tien vierestä ihan vain tolpan juuresta. Nyt ei ihan helposti taipunut koukkaamaan jäätä ja vettä. Lisäksi avoimella paikalla kävi kova tuuli, joka tarttui pulloihin ja mukeihin. Naisparivaljakko saavutti paikan ja toinen heistä alkoi istuutumaan nurmikolle. Yritimme toisen juoksijan kanssa kieltää, ettei kannata istua, koska siitä nouseminen on vaikeaa. Istujalla oli kuitenkin lantio-ongelmaa eli kova kipu. Onneksi paikalle tuli toisen juoksijan huoltojoukot ja pääsin jatkamaan matkaani. 

Viimeiseltä cooler´lta matka jatkui kohti keskustaa. Valtatie oli jo nelikaistainen ja kevyenliikenteen väylä kulki nurmikkoalueen toisella puolella. Kohta tultiinkin jo "ihmisten ilmoille" eli alkoi näkyä vastaantulijoita, josita osa kannusti juoksijoita. Koska oli lauantai-ilta vastaani käveli kolme nuorta naista siideritölkit kädessä. He pysäyttivät minut ja kysyivät tietä supermarkettiin. Pahoittelin etten ole paikallisia enkä tiedä. Ilmeisesti tytöt luulivat minua tavalliseksi iltahölkkääjäksi. 

Saavuin viimeiseen isoon risteykseen ja tunnistin sen, koska olimme ajaneet siitä jo useamman kertaa. Muistelin kartasta, että minun pitäisi kääntyä vasemmalle. Opasteet olivat kaatuneet tuulessa eikä niistä ollut oikein apua. Jatkoin matkaa kohti meren rantaa. Ilta alkoi hämärtyä. Katu ja jalkakäytävä olivat leveitä. Väsyneenä aloin kuitenkin epäillä, että olenkohan oikealla tiellä. Päätin jo kysyä vastaantulijoilta onko Higgs beach edessä päin, kun ohitseni pyyhkäisi nuori naisjuoksija. Olin siis oikealla tiellä. Hymyillen vaihdoimme kannustukset toisillemme.

Aurinko laski suoraan edessäni ja rantabulevardi oli mahtavan leveä ja ihana tuuli vilvoitti kuumennutta kroppaani. Näin edessäni yhden uuden naisjuoksijan, joka näytti etenevän minua hieman hitaammin. Saavutin häntä pikkuhiljaa ja päätin ottaa loppukirin. Mielestäni matkaa oli enää n. 2km, kun hivuttauduin ohi. Sen verran kiinniotto oli kovaa työtä, että heti kun pääsin ohi alkoi viimeisetkin voimat uupua. No, enhän voinut heti hiljentää vaan painelin minkä kintuista pääsin eteenpäin. Sain huomata, että loppukirini lähti hieman liian aikaisin. Matkaa oli ainakin reilu 3km:ä. Yritin imeä viimeisiä lämpimiä vesitippoja ja pälyilin ympärilleni:"Missä se maali on?"

Ohitin vielä numerolapuilla varustautuneen pariskunnan, joka tosin käveli ja päättelinkin kokonsa huomioon ottaen heidän olevan kävelysarjassa (anteeksi). Tulin vielä huvila-alueelle, pitkä suora ja sitten oikealla puolella oli iso parkkipaikka täynnä autoja ja telttoja. Muttei vieläkään. Pälyillessäni ympärilleni taas yksi mies huitoi eteenpäin, eteepäin. 

Ja vihdoin edessä häämötti opaste - Finish. Käännös vasempaan ja rannalla näkyi jo sininen maalikaari. Mieheni I oli maalissa odottamassa ja huusi:" Hyvä Jaana! Hyvä Suomi"

Maalissa!

Onnellinen, väsynyt, kuuma ja voimaton ultrajuoksija maalissa ajassa 10:21,59. Hirvee jano ja vähän huiputtikin. Pienen teputtamisen jälkeen juomaan ja vaihtaan sandaalit jalkaan. Kävimme vielä kyselemässä sijoitustani, mutta ne saisi itse katsoa netistä. Toiveenanihan oli N55 kisan palkintosija, jopa voitto. Mieheni I löysi netistä tulokset ja minä olin sijoittunut kaikista naisista 3.sijalle. Vauh! Huomenna palkintojen jakoon klo 11:00.

Pienen neuvottelun jälkeen päätimme kävellä hotellille. Jaksoin ihan hyvin, vaikkakin rauhallisesti kävellä tuon 1,5km:ä. Suihkun jälkeen lähdimme itselleni lupaamalle rommille. Otin pienen rommin, vaikkei se kovasti maistunutkaan. Kävimme vielä syömässä crepeksen merellisellä täytteellä. Sitten minun oli annettava periksi ja palattava hotelliin juomaan Icetea´tä ja unten maille. 

Palataan ehkä myöhemmin jälkilöylyihin esim. videon merkeissä. Kuten huomaatte minulta vei paljon aikaa tämän tarinan aikaan saamiseksi. Tein tässä välillä juoksuvideon kaverille ja juoksin maratonin ja puolikkaan yms. Nyt olen valmistautumassa uusiin koitoksiin ja halusin tämän luettavaksi ennen seuraavaa tarinaa.
Älkää välittäkö kirjoitusvirheistä, korjailen niitä taas perästäpäin, kun mieheni I on oikolukenut tämän.

Matkani jatkuu kohti Kauhajokea ja elämäni ensimmäistä 6d (6 päivän) juoksua. Jos on aihetta, niin siitä raporttia - joskus.


  

 

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

OLEN MATKALLA TAAS...

...kohti uutta unelmaa, olen onnellinen.

"Mikä ihmisen ajaa tuollaiseen hulluuteen?", kysyi eräs työkaverini ja ihan ystävällisesti, viimeisenä työpäivänäni ennen lomaa. Joku oli erehtynyt kysymään tulevasta juoksustani ja sitten juttua riitti. "Elämysmatkailua ja -juoksuja" oli vastaukseni. Juoksuharrastuksessa on se hyvä puoli, että voi yhdistää harrastukset niin matkailun kuin juoksemisenkin. Ja saavuttaa unelmia!


Keys100:n motto


MIAMI-KEYS 16.-26.5.2018

Olemme siis kohta matkalla -lomamatkalla- mieheni I:n kanssa ja pääsen toteuttamaan SUURTA unelmaa eli juoksemaan Keys100 kisaan. Matkani tulee olemaan 50mailia eli n. 80km lauantaina 19.5.

Haastetta kisassa on ultrajuoksun lisäksi siellä vallitseva substrooppinen ilmasto. Lämpöä on n. +28-30 ja kosteusprosentti n.80. Lisäksi juoksualusta on pääosin asfalttia, betonia (n 20 siltaa) ja laattaa. Mutta "Think Turquoise" eli juokset erittäin kauniissa ja uniikissa paikassa. Reitti on suora (valtatie nro 1) ja keskellä valtamerta.

Olen kertonut kaikille,että harjoittelun puutteeseen matka ei keskeydy. Kuntoa on kohotettu 13 maratonin, 2 ultrajuoksun ja n.1500 juoksukilometrin edestä. Ja viime päivinä pääsin harjoittelemaan jo oikeissa lämpötiloissakin, kun tänne Suomeen saapui helleaalto. Ainut mikä oikeastaan jännittää on, että nesteytys ja energian saanti onnistuu.


Ompeluhommia
Jouduin ompelutöihinkin jo pari viikkoa sitten. Ompelin kisaa varten ice bandanoja. Huiveja, jotka ommellaan kolmioksi tai putkeksi. Jätetään toiseen päähän reikä, josta pujotetaan jääpaloja huivi täyteen. Huivi sidotaan kaulaan, jolloin se viilentää juoksijaa. Tein näitä kolme kappaletta, että voi vaihtaa välillä.









 


Juomaliivi ja drop bagit

Eilen täytin juomaliivin repun valmiiksi, kuten myös drop bagit. Huomasin tosin tänään etten voi laittaa juomaliiviä käsimatkatavaroihin, kun taskuissa on elintarvikkeita (hunajaa, suolaa yms.). Toivottavasti matkalaukut eivät huku matkalla. Tosin juoksukengät ja- vaatteet pakkasin varonvuoksi käsimatkatavaroihin. Drop bagejä on vain kaksi, koska niille tarkoitettuja huoltopisteitä on vain MM40 (juostu 16.09km:ä) ja MM20(48.28km:ä) kohdilla. Kuten huomaatte tuo MM20 drop bag on hieman pulleampi, koska täytyi varautua varakengillä ja turvaliivillä. Kilpailun säännöt edellyttävät pimeän laskeuduttua, että kaikilla juoksijoilla on heijastinliivit ja niissä vilkkuvalot eteen ja taakse. Jos heijastinliiviä ei ole, joutuu pysähtymaan pimeän ajaksi. Aurinko laskee klo 20:05, joten minunkin pitää varautua heijastinliivien käyttöön.

Muistilappuja ja ohjeita
 
Muistivihkossa on tärkeät ajat ja paikat ylhäällä, että niitä voi kerrata vaikkei nettiyhteyttä olisikaan (esim. lentokoneessa). Juomapaikoista tein laminoidun muistilapun, jonka tungen juomaliivin taskuun. Kokemuksesta tiedän, että ainakin juoksun loppuvaiheessa on vaikea muistaa paikkoja ja matkoja. Lisäksi kisassa pitää käydä viidessä check-in paikassa, joten paikat on hyvä ennakoida, ettei juokse vahingossa ohitse. Osa näistä paikoista saattaa olla hieman juoksureitin vieressä sopivassa paikassa. 


Tätä kirjoittaessani kaikki valmistelut on tehty: matkalaukut pakattu, kuntoa kohotettu, kroppa hierottu, mielikuvaharjoiteltu jne. Vielä ihan muutama asia hoidettavana - aurinkolasit, lukemista, latureita yms. kerättävänä. Vielä yksi yö ja aamulla Volvon nokka kohti Helsinkiä ja "Olen matkalla taas..."

 

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

KAARINA RATA-ULTRA...

...kisaraportti on hiukan kestänyt valmistua. Tämä 12h ultrajuoksu oli suunnitelmissani 1.päätapahtuma (1/3) tänä vuonna. 

Valmistautuminen:
Sujui jo totuttuun tapaan eli meinasi jäädä viime tippaan. En edes viitsinyt kirjoitella tavaroiden ja eväiden keräilystä, kun se sujuu aina samalla tavalla. Vaatteita on paljon, juomia paljon, syötävää vähän ja tällä kertaa kaikki tarpeellinen tuli mukaan. Viimeisellä viikolla en paljoa juossut, mutta viimeinen puolipitkä (15km) 8.4 kulki oikein hyvin. 

KARUsta tuli sähköpostia:
"Olemme jakaneet osallistujat kaksille radoille, eliittijuoksijat juoksevat radoilla 1 ja 2, muut radoilla 5 ja 6. Molemmilta tulee virallinen tulos. Rata 1 on 400m ja rata 5 430,66m."

Minuahan ei tietenkään oltu laitettu eliittiradalle, mutta kyselin voisinko sinne päästä, kun yritän omaa ja N55-sarjan ennätystä. Sain niin hienon vastauksen, että laitan sen tähän:

 Terve,
Ilman muuta olet tuolla tavoitteella mukana eliittiradoilla ja siirsin sinut sinne:)
1. realistinen mahdollisuus palkintopallille kokonaiskilpailussa
2. hyvinkin realistinen mahdollisuus ikäsarjan SE-tulokseen
Ei kuitenkaan mitään paineita;)
Juokset ihan omaa juoksua ja vaikka juoksu menisi vähän pipariksi niin ei ole mitään syytä ruveta sen kummemmin väistelemään muita. Siinä on kuitenkin sen verran harvakseltaan juoksijoita. Ajatellaan vaikkapa E24:n 120 juoksijaa vs. meidän eliittiratojen n. 20 juoksijaa. Tilaa on!

Näkemisiin lauantaihin,
- J.Klasila, FMR -
 


 Tapahtumien kulku:
Herätys klo 5:00. Söin aika kevyen aamiaisen eli tuoremehua, puuroa (voisilmällä!) ja kahvia. Tein evääksi pienen sämpylän, urheilujuomaa ja banaanin. Latasin kylmälaukkuun eväät. Koska ilma oli aamulla aika rapsakka (+3), puin päälle vähän enemmän vaatetta ja päätin pukeutua juoksuvaatteisiin vasta paikan päällä. Vähän yli klo 6:00 olin pakannut itseni ja tavarat Volvoon. Matkalla jouduin pysähtymään kerran ja käymään pusikossa (ei huoltoasemia).


Auringon noustessa. Kuva: Jari Tomppo
Klo 08:10 olin jo Kaarinan urheilukentän P-paikalla. Kentän ympärillä oli täysi tohina päällä. 













Monitoimitalo Kuva: Petteri Jokela

Suuntasin ensimmäiseksi monitoimitaloon ja numeron+chipin noutoon. Siellä olikin jo tuttuja järjestävän seuran FMR:n jäseniä toimitsijoina. Sain kirjekuoressa numeroni ja muovipussissa chipit. Vein laukkuni naisten pukuhuoneeseen ja lähdin viemään muita tavaroita kentälle.

Koska 1. ja 2. radat oli varattu eliittijuoksijoille, oli meidän huoltopöydille varattu pääsuoran 3. radalta paikat. Järjestin kylmälaukun ja muovilaatikot yhden pöydän päähän, kun olimme ensin Helin kanssa asiaa vähän tutkineet. Järjestely oli hyvä ja toimi kisassa loistavasti. Radoilla 5 ja 6 juokseville oli järjestäjien huoltopöydät radalla 4 ja omia eväitä varten samassa rivissä meidän kanssa.

Pukuhuoneessa vaihdoin juoksuvaatteet ja juteltiin muiden osallistujien kanssa. Iloisia jälleennäkemisiä Katjan ja Marin kanssa. Lähdin pitkillä trikoilla (uudet Craftit), Wihojen t-paidalla ja NB:n pitkähihaisella liikkeelle. Lippalakin olin muistanut, onneksi ja aurinkolasit viimeistelivät luukin. Aurinkorasva oli mukana, mutta sen unohdin!



Petri työssään Kuva: Petteri Jokela

Lähtö tapahtui takakaarteesta missä oman seurani Petri Haavisto  http://pjhrunning.net/
huolehti ajanotosta ja tuloksista. 













Kuva: Jari Tomppo





12h-kisaan lähti 20 juoksijaa, joten radoilla ei ollut ruuhkaa ensimmäiseen 6h:n. Muutama kierros juostiin sopivaa vauhtia hakien. Minä aloitin totutusti liian lujaa juosten Helin kanssa samaa vauhtia. Pian järki voitti ja jatkoin omaa tavoitevauhtiani - tosin hieman nopeammin. Olin laskenut, että 24-25 kierrosta/0,5h riittää hyvin omaan ennätykseen. Ja jos vauhti hyytyy niin 22-23 kierrostaakin riittää - johonkin(?). Pieni vaikeus aste ilmeni, kun huomasin ettei paikalla ollut ajanottokelloa. Siis sellaista juoksuaikaa mittaavaa. Niinpä. Olin ohjelmoinut juoksukellooni vain keskivauhdin, kierrosvauhdin ja matkan. Suunto sekosi jo heti alussa ja esim. 20km kohdalla näytti minulle jo 21.5km juostuksi. Radalla (400m) on kuitenkin helppo laskea juostua matkaa, mutta kierrosnopeus tms. on hieman vaikeaa ilman kelloa. Täytyy vielä todeta, että myös tuo kierrosten laskeminen heikentyy loppua kohti, mutta siitä hieman myöhemmin.

Alussa juttelimme muiden juoksijoiden kanssa, mutta porukka, jossa oli vain 10 juoksijaa hajosi pian koko 400m:n matkalle. Onneksi DJ soitteli jo hetken päästä hyvää musiikkia. Seurasin monitoimitalon seinällä olevaa kelloa ja laskin kierroksia aluksi 12-13 kierrosta/ 15min. Parin tunnin jälkeen aurinko alkoi lämmittämään niin, että aloimme vähentämään vaatteita. Minä odottelin niin kauan, että suorilla puhaltava tuuli ei varmasti enää jäähdyttäisi. 

Petri huuteli väliaikoja ja matkoja juoksijoille. Minulle hän huuteli, että 20km:ä tuli täyteen ja ajassa 2:02h. Puolilta päivin oli odotettavissa ensimmäinen suunnanmuutos. Sitä odotellessa aika kului vielä aikas hyvin. 


Juoksusuunta on vaihdettu Kuva: Jari Tomppo
Ihmeesti tuo juoksusuunnan vaihto piristi varsinkin, kun pääsin juoksemaan hetken "kärjessä". Ihan oikeesti ei uskoisi kuinka rattoisasti taas aika kuluu, kun katselee maisemia ja muita juoksijoita eri suunnalta.










Ensimmäisen maratonin saavuttaminen tuntui kestävän ja kestävän. Juoksin hetken Jannen kanssa, joka oli juuri saavuttanut tuon 42,2km ja minulta puuttui vielä n 3-4km:ä! Janne kertoi vauhtinsa hieman hiipuneen, kun hän saavutti maran. Minä laskin edelleen kierroksia ja aikaa. Ajassa 4:23 saavutin 1.maratonin ja sekin taas ihmeesti piristi. Mietin pidempää huoltotaukoa joko ennen kuin 6h:n juoksijat tulisivat radalle tai heti sen jälkeen. Kuuluttaja ilmoitti, että seuraava suunnanvaihto olisi klo 14:45, koska 6h-juoksijat tulisivat klo 15:00 lähtöön. Päätin sinnitellä ja ottaa huollon vasta klo 15 jälkeen.

2.suunnanvaihto: Janne peesissä Kuva: Petteri Jokela

Klo 15:00 tuli radalle n. 50 juoksijaa lisää. Henri Ansio, Jyrki Kukko ja Noora Honkala lähtivät metsästämään 6h Suomen ennätyksiä. Oli se uljasta menoa koko 6 tuntia!

Tervehdimme tuttujen juoksijoiden kanssa ja vaihdoimme muutaman sanankin siinä ohitellessamme. No, minä jouduin sitten huoltamaan eli wc -käynti ja lähinnä juomaa. Olin ensimmäisen 6h aikana ottanut 3 geeliä, pari palaa banaania ja lähinnä juonut! Lämpötila oli kuvunnut n. +16 varjossa ja varjoa ei kentällä ollut. Juotavaa kului. Tankkasin mustikkakeittoa, omenatuoremehua+wichyä, sitruunajääteetä ja smoothieita. Järjestäjiltä otin välillä urheilujuomaa.

6 tunnin kohdilla olin saanut täyteen 56,4km ja tavoitteessa. Huoltotauon jälkeen 60km täyttyikin aika äkkiä ja liihoittelin iloissani jonkin aikaa. Vaikeudet alkoivatkin sitten aika äkkiä tuon "liihoittelun" jälkeen. Kuumuus ja siitä johtuva jatkuva juominen tuntuivat vievän voimia ja ottavan vatsan päälle. Onneksi kuuluttaja taas pelasti ja kertoi vilvoittelumahdollisuudesta. 

Viileää vettä jäähdyttelyyn Kuva: Petteri Jokela
Kasvojen ja niskan huuhtelu piristikin taas jonkin verran.












Yritin tsempata itseäni laskemalla edelleen kierroksia: juokse 3 kierrosta, juo neljännellä eli piti laskea 7 kierrosta. Miten tuo seitsemään laskeminenkin voi olla noin hankalaa 9 tunnin juoksun jälkeen. Onneksi Petri pelasti ja huuteli aina pyydettäessä sekä kierrokset että kilometrit. Muutkin juoksijat käyttivät tätä palvelua hyväkseen ja kiitelivätkin Petriä. Jouduin myös pitämään itselleni puhuttelun, kun kierrosvauhti vain laski. Kello 18 jälkeen aloitin taas sitkeän kierrosten tavoittelun, kun olin päätynyt laskuissani siihen, että omaa ennätystä (PB) ei ehkä tule, mutta N55 SE ehkä kuitenkin.


Jyrki Kukko (M50 SE), minä ja Noora Honkala (N SE)


6h -juoksijat toivat kyllä säpinää radalle ja auringon hiljalleen laskiessa uusi innostus tarttui muihinkin juoksijoihin. Kaikki kannustivat Henriä ja Nooraa. Myöhemmin huomattiin, että myös Jyrki Kukko (M50 6h) on SE vauhdissa. Sitten joukkoon liittyi Heli Lehtinen (N50 12h), Pertti Kalliola (M70 12h) ja minä (N55 12h).

Tuntui, että 100km ei täyttyisi ikinä ja aikaa se veikin 11:16. Sitten vain kierros kerrallaan tavoittelemaan 104km:ä, jolloin SE olisi minun. Taas laskuissa sekaisin ja vielä yksi kierros, että 104km täyttyisi. Ja SE on mun! Huusin Petrille uutisen, jota hän ei osannut odottaa. Hymyilin kuin haljennut nakki koko seuraavan kierroksen ajan. Ja sitten vain lisää kierroksia.






SE naisilla ikäeroa 30vuotta!

Viime kierroksilla jännitettiin lähinnä Nooraa ja Perttiä, jotka saavuttivatkin SE:t. Kannustus oli kovaa sekä kansajuoksijoilla, huoltoryhmällä että katsojilla. Vihdoin saimme lopetuspalikat käsiimme ja yritimme vielä viimeiset 15minuuttia pistellä metrejä paremmiksi. 

12 tuntia täynnä klo 21:00 ja tuloksena minulla 106,429km eli uusi N55 SE!
Kaikkiaan kisassa tehtiin 6 kpl SE tuloksia eli kovatasoinen kisa.



Vielä vähän tunnelmia:





Maria Tähkävuori -legenda

 


Viime metreillä!


perjantai 16. maaliskuuta 2018

HALLIMARATON CUP JUOSTU...

... ja voitettu! Palautumiseen ei viikko aivan riittänyt, mutta onnistunut reissu ja juoksu kuitenkin.

Ennen kisaa tuli juostua tosi vähän ja mietin koko ajan mikä olisi hyvä levon ja juoksun suhde. Maanantaina ja keskiviikkona vain lyhyet kevyet juoksut. Torstaiksi sain Karilta hieronta ajan, joka olikin tarpeeseen. Kun valitin Kari -hierojalle, että pitäisi palautua viikossa ja pakarat sekä selkä ovat hiukan jumissa, hän tekikin oikein kunnon hieronnan. Perjantaina tuntui, että olikohan vähän liikakin "kova" hieronta. 

Lauantaina (4.3) juoksin vielä aamulla pienen hölkän juoksumatolla, koska edessä olisi n. 2 tunnin junamatka ja hotelliyö. Kävin ystäväni Helenan kanssa kahvilla ja välipalalla ennen junan lähtöä. Rentouttavaa jutustelua. Junassa oli sitten treffit Elinan kanssa. Junamatka sujui nopeasti rupatellessa. Onpa kiva matkustaa vaihteeksi juoksukaverin kanssa eikä aina vaan yksikseen : ). Lauantai-iltana majoituimme Omena -hotelliin. Kävimme syömässä ja tulimme jo klo 20 aikaan takaisin huilailemaan hotellille.



Omena-hotellilla


Sunnuntaina nautimme aamiaisen huoneessamme: Elovena -pussipuuroa, smoothieta ja urheilujuomaa. Taisi siinä baanaanikin vielä maistua. Timo M. oli ystävällisesti järjestänyt meille kyydin klo 9:30 hotellilta Botniahallille. Perillä meillä oli ruhtinaallisesti aikaa valmistautua kisaan. Naisten pukuhuoneessa oli kovasti väkeä ja oli piristävää tavata uusia tuttavuuksia. Aika kilpailuhenkistä sakkia, kun heti kyseltiin missä sarjoissa ja mitä matkaa juoksisimme! Mitalit siis jaossa jo pukuhuoneessa. Radan varrella tapasimme jo sitten vanhoja tuttuja. Siellä jatkui keskustelu hallicupin voitosta, jota minulle pedattiin. Mutta voi sitä epävarmaa oloani, joten hillitsin vähän puheita totutulla: "jokainen maraton on aina oma juoksunsa jne".  Teimme Elinan kanssa pari lämmittelykierrosta ja veimme omat eväät niille varatuille pöydille takakaarteeseen. Vielä wc-käynti ...

...ja sitten lähtöpaikalle, joka oli totutusti 400m:n radan puolivälissä. Olin laskenut tavoitteekseni 2:16min/kierros, jolloin loppuajaksi tulisi n. 4 tuntia. Ensimmäinen kierros meni aikaan 1:57 eli aivan liian kovaa. Huomasin Timo Tollolan juoksevan edessäni, jolloin piti hiljentää, koska Timo juoksee n. 3:35 maroja. Sitten sainkin napsittua aika tasaisesti 2:11- 2:18 kierrosaikoja. Eihän se helpolta tuntunut, mutta kun sain koneen lämmitettyä (3-4km) homma helpottui kummasti. Jaloissa alkoi tuntemukset jo 35. kierroksella eli n. 14km kohdilla. Ensin vasen nilkka kipuili, sitten hetken päästä oikea polvi, joka ei ole kaatuilun jälkeen ihmeemmin kipuillut. Sitten pakarat jne. Tuttua juttua. Tuntemukset kiertävät paikasta toiseen ja hermostuttavat juoksijan. Lopulta vasen pohje alkoi nykimään. Apua! Siihenkö kaatuu hallicupin voitto. Niin, kyllähän minä siitä voitosta haaveilin ja kaikki pienetkin nykäisyt peloittivat. Lisää suolaa ja urheilujuomaa sekä vettä.

Tulostaulu laatuluokkaa


Vaasassa oli taas loistava tulostaulu, josta oli helppo seurata menoaan. Taululta näki aina viime kierroksen ajan, kierrosluvun ja kilometrimäärän. Saavutin puolivälin taas hieman alle 2 tunnin. Ja sitten vauhti alkoi hiipumaan. Olin siihen kyllä varautunut, vaikkei minulla ollut keinoja sen estämiseksi. Onneksi loppua kohti hieman piristyin -kiitos parin peesikierroksen. Lopussa sain kiinni Ritvan, jota peesasi joku nuorempi mies. En kehdannut mennä ohitse, kun epäilin jääväni "radan tukoksi". No, parin kierroksen jälkeen lähdin kuitenkin tämän miehen ohi sisäkautta ja iskeydyin Ritvan kantaan. Heti tämä mies nykäisi minun ohitseni, katsoi Ritvaa ja sanoi: "Kiristetään vähän vauhtia". Ajattelin, että mies oli Ritvan kavereita ja yritti kirittää häntä minua vastaan. Olin kuulevinani, että Ritva vähän epäili vauhdin lisäystä, mutta lähdimme kuitenkin miehen perään. Emme pysyneet perässä, vaan mies otti nopeasti n. 20m etumatkan. Noin kierroksen jälkeen pääsinkin Ritvan ohitse ja yritin vielä viimeiset kierrokseni pitää vauhtia yllä.

Selostamo

Timo adjutantteineen hoiti hienosti tilannetiedoitusta. Aluksi oli musiikkia ja sitten Timo antoi tietoa miten kisassa edettiin. Minua miellytti erityisesti, kun Timo ei ollut kokoajan äänessä, vaan kertoi sarjojen tilannetta tasaisin väliajoin. Kiitettävästi hän muisti kertoa viimeiselle kierrokselle lähtijät ja maaliin tulijat. Tällä kertaa minutkin lähetettiin viime kierrokselle selostuksen kera ja samoin jo loppusuoralla Timo kuulutti minut maaliin asti. Aikani oli 4:04,55. Sain mitallini ja ison palkintolaatikon syliini. Olin sen verran pyörryksissä, että unohdin kiittää Timoa. Piti lähteä kävelemään huoltopisteelle juomaan. 

Kävin noutamassa omat evääni ja palasin maalialueelle. Nyt pääsin kiittämään Timoa, onnittelemaan muita tuttuja ja tervehtimään Timon vaimoa Annea, joka uurasti myyntitiskin takana. Samalla tulikin se "kirimies" onnittelemaan voitosta. Nauratti, kun hän kertoi, ettei tuntenut Ritvaa ja oli minuakin muutaman kierroksen jäljessä, kun lähti kiristämään vauhtia.




Mitali ja palkinto





Palkintokulho
Elina ja Ritva tulivat n. 10min minun jälkeeni maaliin. Kävimme suihkussa ja aloimme kyselemään kyytiä rautatieasemalle. Pääsimme taas Pekan kyydissä, vaikka hän oli jo lähtenyt hallilta, kun olimme viipyneet suihkussa. Palasi hakemaan meidät - mitä vieraanvaraisuutta. Elinan kanssa kertasimme junassa juoksuamme ja tuli siinä kerrattua muutamia muitakin juoksuja eli kilometrejä kertyi. Elina joutui vaihtamaan junaa Tampereella ja erotessamme sovimme, ettei tämä reissu ollut viimeisemme.







Näihin mukaviin tunnelmiin on hyvä päättää tämän kertainen raportti. Seuraavaksi sitten putoammekin tyhjyyteen....????


sunnuntai 25. helmikuuta 2018

MARATONEJA JA MARATONEJA...

...erilaisia kertyy tänä vuonna. Kangasalla Petrin maratoneilla mennään rauhallisesti ja kerätään sitä peruskunnon pyramidin jalustaa. Välillä käydään halleissa ottamassa vauhtia. 

APK -hallimaraton 10.02.2018 
juostiin perinteisesti Karhuhallissa Porissa. Kovasti odotin kisaa, koska tiesin sinne tulevan paljon tuttuja juoksijoita. Valmistelut jäivät taas ihan viime tinkaan, mutta eivät tavoitteetkaan olleet korkealla. Saavuin hallille aivan viime tipassa erinäisten sattumusten vuoksi (omaa huolimattomuuttani). Ihanat naiset olivat siellä vielä odottamassa ilmoittautumisessa, vaikka lähtöön oli enää vajaa puoli tuntia. Neljä numerolappua oli enää odottamassa (minun ja kolmen miehen). Kiireesti pukuhuoneeseen vaihtamaan loput vaatteet. Onneksi siellä oli vielä pari muutakin naista ja Heli lohdutteli, että "onhan sulla vielä 15min. aikaa". Kiirehdin viemään laukkua ja siinä samalla moikkasin muutamaa tuttua juoksijaa. Ja ehtisihän siinä n. 4 tunnin aikana radalla muutaman sanan vaihtaa muiden juoksijoiden kanssa. 

Olin asettanut tavoitteekseni 4:30 alituksen (A) ja 4:20 olisi jo hienoa (B). Sen mukaan 400m kierros pitäisi juosta n. 2:30min aikaan. Kun lähtösummeri oli soinut ja lähdimme jonossa taivaltamaan, kuulin kohta takaani Jaana T:n kyselevän kanssajuoksijoilta mitä vauhtia pitäisi juosta, että pääsisi 4:12 aikaan. Aloimme sitten yhdessä laskea kierrosaikoja ja päädyimme 2:20 kierrosaikoihin. Päätimme juosta yhdessä vuorovedoin, kunnes minä sippaisin noin puolen välin paikkeilla.

Jaanat jonossa


Napsimme kierroksia siinä kuulumisia vaihdellessa. Välillä juttelimme ohittajien ja ohitettavien kanssa. Kävimme ottamassa juotavaa ja geelejä sovitusti tietyillä kierroksilla. Kaimani oli kyllä näissä minua nopeampi ja nappasi aina hieman etumatkaa minun vielä juodessa tms. Otti vähän voimille juosta hänen vetämänsä keula kiinni. Juttelu väheni matkan edetessä, kun säästelimme voimia. Samaa matkaa pääsimme hienosti yli puolen välin. Ensin Jaana T. joutui hieman hölläämään, mutta muutamia kilometrejä myöhemmin hän oli taas kannassa. Oli ollut heikko hetki. Sitten osat vaihtuivat, kun minun piti juoda useammin. Karhuhallissa oli minulle sopiva lämpötila, mutta siitä huolimatta jouduin loppua kohti juomaan enemmän. Sisäilma kuivattaa suuta varsinkin, kun huohottaa aina vain enemmän ja enemmän....


Tulostaulu

APK hallimaratonilla on aina loistava tuo tulostaulu. Siitä näkee viimeisen kierroksen ajan ja jäljellä olevat kierrokset selkeästi. Kuvan tilanteessa meillä on Jaana T:n kanssa vielä 11kierrosta jäljellä ja Jaana T on ottanut minusta sellaiset 200m etumatkaa. Olin seurannut tlannetta ja laskeskellut, että kun Jaana T:lle kuulutetaan viimeinen kierros, niin samalla kerrotaan monesko hän on N50 -sarjassa. Heli oli tullut jo maaliin ja oli sarjan voittaja. Muita? Kirin pikku hiljaa välimatkaa Jaana T:n lyhyemmäksi. Itselleni oli pieni pettymys, kun luulin matkaa olevan vain 2 kierrosta jäljellä, mutta niitä olikin 3!

Vihdoin Jaana T lähti viimeiselle kierrokselle, mutta MITÄ! ei kuulutusta. Vilkaisin tulostaulua ja kyllä se näytti meille viimeistä kierrosta. Otin Jaana T:n kiinni takakaarteessa ja sanoin, että "nyt loppukiri - ollaan viimeisellä kierroksella". Ja Jaanahan lähti kuin jänis makuulta. Hänellä oli vielä paukkuja. Minä yritin parhaani puujaloillani, mutta en häntä saavuttanut. Jaana ylitti maaliviivan 2 sekuntia minua ennen. Ja jatkoi porhallusta eteenpäin. Onneksi kuulin, kun kirjanpitäjä huuteli kuuluttaja Jounille, että huuda naiset takaisin, ne tuli jo maaliin. Vedettiin siinä sitten 100m vauhdilla ennen kuin saatiin vauhti pysähtymään. Jaana T vielä varmisteli moneen kertaan, että tultiinko me jo maaliin. 


Podiumilla: Jaana T, Heli, Jaana L

Jaana T:n aika 4.13,59 ja minun 4:14,01. Ihan tavoitteeseen ei päästy, mutta oltiin tyytyväisiä juoksuun. Heli moitti mua, kun olin päästänyt Jaanan T. loppukiriin. Olisi pitänyt vain juosta ohi, niin Jaana T ei olisi huomannut mitään, kun ei ollut tietoinen viimeisestä kierroksesta. No, Jaana T on niin hyvä tyyppi ja vetoapu ettei haitannut mitään. 

Palkinnot


17.02.2018 Petrin Maraton, Kangasala
Jahkailin pitkään menisinkö lauantaina maralle. Torstaina huomasin ettei ilmoittautuneita ollut tällä kertaa kuin kaksi ja viralliseen tulokseen vaaditaan se kolme juoksijaa. Laitoin ilmon. Lauantaiaamuna ilmestyin taas viime tingassa paikalle ja hyvä niin, koska paikalla olivat vain Petri (keräilijä-järjestäjä) ja Janne (Hämeenlinnasta). Mukavassa säässä (-4 - -6 astetta) jolkottelimme taas yhden maratonin.

24.02.2018 Tampereen hallimaraton
Jahkailu jatkui taas seuraavalla viikolla. Maanantaina huomasin, että ilmoittautuminen hallimaratoniin olisi mahdollista enää vain paikan päällä ennen klo 9 ja hinta 60€ (ennakkoon 45€ juoksijakortin alen kanssa). Keksin tekosyyksi kalliin hinnan yms. Sitten Jaana T laittoi Facessa kyselyn kuka osallistuisi hänen puolestaan maralle, kun hän on flunssassa. Hetken mielijohteesta (töissä) ilmoitin, että MÄÄÄÄ... Saatiin vaihto suoritettua ja niinhän minä olin Pirkkahallilla klo 8:45 lauantaiaamuna. Valmistautuminen oli taas ihan nykynormaalia. Perjantaina istuin teatterissa (anoppi T:ltä ilmaislippu) ja söin kaikkea hyvää. Valvoin yli puolen yön, mutta heräsin ihan pirteänä jo ennen klo 7:00.
Pirkkahallilla tapasin heti Elinan (tulevan Vaasan reissun kaverin), joka oli myös houkuteltu äkkilähdöllä juoksuun. Elina esitteli minulle matkakaverinsa Veikon. Odotteluaika kului mukavasti, kun vielä radan puolella tapasimme paljon tuttuja. Seuraamme tuli juoksukaveri Kari, johon olin tutustunut Petrin maratonilla. Suunnittelimme siinä taktiikkaa ja laskimme kierrosaikoja. Aloitimme aika vauhdikkaasti n.1:40min kierros (300m). Aluksi katsoin ihan kellosta kierrosaikoja, että löysimme sopivan rytmin. Hieman kierrosajat heittelivät, mutta suurin piirtein pysyimme tuossa. Välillä vaihdoimme vetäjää ja n.10kierroksen välein joimme. Minä otin 3 kertaa geelin, pari kertaa banaania, 3 suolatablettia ja loppumatkasta pari Siripiriä (hedelmäsokeria). Puolimatkan tavoitimme ajassa 1:57, joka oli kova aika. Vähän sen jälkeen seuraamme liittyi puolimaratoonarit, jotka lähtivät matkaan 2 tuntia meidän jälkeen. Hiukan lisärasitusta tuli juoksuun, kun jouduimme ohittelemaan näitä hitaammin juoksijoita. Toisaalta se on hienoa tunne juosta maratonilla puolikkaan juoksijoiden ohi. Tässä vaiheessa emme enää paljon puhuneet toisillemme emmekä muille. Hyvin lyhyitä kommentteja kavereille, kun meitä ohitettiin tai kun me ohitimme muita. Loppumatkasta huomasin, että alkoi nousta vilunväreitä, vaikka oli ihan lämmin. Se on merkki liian vähäisestä nesteytyksestä ja lisäsinkin juomista. Vauhti hiipui jonkin verran (vauhtikestävyyden puute), kuten tavallista. Täällä tulostaulu sekoili koko kisan ajan, kuten kuulemma viime vuonnakin. Onneksi seurasin tilannetta ja sain huudettua takana juoksevalle Karille, että meidän viimeinen kierros alkoi. Häntä harmitti epätietoisuus, kunnes takasuoralla kuuluttaja "heräsi" ilmoittamaan, että olemme tosiaan viimeisellä kierroksella. Yritin jotain loppukiriä, mutta eihän noista jaloista enää mitään irronnut. Loppuaika lipesi yli 4 tuntia eli minulla 4:02,47 ja Karilla 2s hitaampi. Ja jälleen minua ei kuulutettu maaliin, vaikka voitin N50 -sarjan. Heh! Juoksukaverini Kari oli siitä närkästyneempi kuin minä. Pahoittelin, kun aikamme ei mennyt alle 4 tunnin, mutta Kari olikin laittanut tämän vuoden tavoitteeksi sen ja totesi hymyssä suin ettei heti alkuvuodesta kannata kaikkia tavoitteita rikkoa. Vaihdoimme kuivaa ja lämmintä päälle (kotiin suihkuun). Elina tuli hienosti 4.sijalle. Sitten podiumille ja mitalikahville.


N50 podium


Mitalin lisäksi sai puffan ja Intersportin lahjakortin.



















Nyt kohti tulevaa viikkoa ja Vaasaa, jossa juostaan 4.3 Pohjalainen hallimaraton ja puoliska. Se on myös 3. osakilpailu Hallimaraton cupissa. Saa nähdä miten sinne ehtii palautua.