sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

TELAKALLA...

...ollessaan joutuu miettimään näitä liikunta-asioita taas ihan uudelta kantilta. Harmittaahan minua, kun tiedän etten pääsekään ainutlaatuiseen ensimmäistä kertaa juostavaan Oxroad Ultraan. Vaikka jalka ja murtuma paranevatkin elokuuhun mennessä, on matka ja rasitus vielä liikaa tällaisen vamman jälkeen. Se vaan on nyt sitten niin.

Toisaalta aluksi, kun jalka oli kipeä asia oli helppo sulattaa. Nyt kun jalka ei oireile, kuin välillä, niin asiaa rupeaa vatvomaan uudestaan. Ja huomaan taas miettiväni mikä voisi olla seuraava kisa jne.

Ekalla "keppiviikolla" kävin jo perjantaina kuntosalilla. Arvaatte, että olin mielissäni, kun pääsi tekemään edes jotain. Aloin puhumaan miehelleni I:lle 3. sairastamispäivänä, että kehtaisinko tulla kepin kanssa hänen käyttämälleen salille. Hän sanoi heti, että kyllä siellä käy muitakin kepin kanssa ja pyörätuolilla liikkuviakin käy. Tuumasta toimeen ja perjantaina (5. sairastamispv) salille. Punttitreenini keskittyy nyt siis aikalailla käsi-, selkä- ja vatsalihaksiin, koska vasemmalle jalalle ei saa laittaa painoa. Sen vuoksi ei voi tehdä jalkaliikkeitä tai käyttää sellaisia laitteita, joissa jalat joutuu kietomaan tai asettamaan tukien ympärille. Jos ymmärsitte mitä tarkoitan. Ihan hyvin löytyy tekemistä näinkin. Viimeksi mieheni I joutui jo odottelemaan minua, kun oli jo oman treeninsä tehnyt ja minä löytänyt uusia laitteita.

Tosi ilon päivä oli tämän viikon tiistai, kun kuulin lääkäriltäni, että voisin oikein hyvin harjoittaa vesijuoksua. Olin pyytänyt lääkärin soittamaan mulle, kun silloin ekalla kerralla käydessäni olin niin pettynyt, kun murtuma löytyi, etten älynnyt kysyä, koska saa alkaa korvaavat harjoitukset.

Korvaavat lajit ovat siis vesijuoksu ja punttitreeni. Esimerkiksi kuntopyörää ei saa ottaa harjoituksiin vielä ainakaan viikkoon. Eli vasemmalla jalalla ei saa varata 3 viikkoon ja sitten voi kokeilla varovasti. Toisaalta kannattaa olla hyvin varovainen, että murtuma alkaisi rustottua ja siten paranisi heti kerralla. Jos taas rasittaa heti liikaa, paraneminen voi viivästyä.

Silloin tiistaina minulla oli taas tämä aamu+yövuoro töissä, mutten malttanut nukkua yhtään päiväunia, kun kuulin , että voisin vesijuosta. Ei muuta kuin heti Pynsän uimahallille. Se on ainut uimahalli, joka on kesälläkin auki, halleluujaa. Aloitin 45min. vesijuoksulla ja siinä ajassa ehdin polkea vettä 13 kertaa altaan päästä päähän (650m). Yllättäin löysin tekniikan hyvin. Toinen yllätys oli, kun nousin altaasta ja jalat ei olleet ihan makaronia. Joskus aiemminkin olen joutunut harrastamaan korvaavana vesijuoksua ja silloin jalat meni aivan vetkuiksi.

Keskiviikkona oltiin taas mieheni I:n kanssa punttisalilla. Silloin juuri hän joutui odottamaan, kun innostuin tekemään uusia liikkeitä. Kyllä on kädet ja selkä kovilla, kun treenaa niitä kovasti. Sitten torstaina olin taas vesijuoksemassa. Nyt juoksin (mikä ihana sana) 16 kertaa altaan (800m) ja tunti siihen meni. Ihanaa, kun voi tehdä jotain. Seuraavassa jutussa kerron tarinaa vesijuoksuvyön hankinnasta. Se on ihan oma lukunsa ja kanssa aika ihmeellistä (vaikeaa).

Pyynikin uimahalli

Pyynikin uimahallista tulee siis lempipaikkani seuraavan 2-3vk:n ajan. Kuten myös Pirkkalan GoGon kuntosalista. Suunnitelma on, että vuoropäivinä punttia ja vesijuoksua sekä pari lepopäivää.


Askartelu:

Ekalla viikolla, kun sairastin jalkaa, en aluksi voinut istua pitkään askarteluhuoneessa, koska jalka turposi, jos oli alaspäin pitkään. Sitten mulla oli aikaa istua askartelemassa, koska aikaa jäi juoksutreenien verran. 


Pupu-kortti


Suunnittelin tällaisen pupukortin ja nyt on sitten koko sarja elukkakortteja. 












Elukka-kortit

Kisu, Haukku ja Pupu ovat elukkakorttien pääosissa. Teen näitä 1-osaisina ja 2-osaisina kortteina. Leikkaan ensin nuo elukat, pohjakuviot ja sitten tekstit valmiiksi ja sen jälkeen kokoan niitä useita peräkkäin.








Juna-kortit
Sain viime viikolla ihan uudet kuviot junan ja lahjapaketit. Näihin ihastuin itse kovasti. Junakortteja teen myös sekä tavallisena postikorttina että 2-osaisena korttina. 1-osaisessa kortissa on siis ihan tavallinen postikorttitausta ja sopii lähetettäväksi ilman kirjekuorta.







Kukkakorit

Jo tutusta (äitienpäivä) kukkakorikortista tulee myös kahden mallista korttia. Nämä ovat vielä vähän aikaa odotuksella, kunnes saan uuden leikkurin. Näiden kuvoiden leikkaaminen vanhalla Cuttlebugilla on hieman raskasta. Uudesta koneesta kerron, kun se on saapunut Hollannista!






Anopille tein taas esittelykansion, kun hän halusi ottaa kortteja myyntiin. Ihanaa! Hänelle teen myös muutaman uuden näytteille, koska häneltä oli kyselty kastekorttia. Ne tulevat näytille lähipäivinä. Kastekortiksi tein version tuosta Juna -kortista. Ja sitten on vielä Tuiskutuulen tilaama rippikortti. Hän ei ole edes nähnyt sitä vielä, joten jännitettävää riittää.

torstai 13. kesäkuuta 2013

ITKU PITKÄSTÄ ILOSTA...

... tai ei se ilo niin pitkä ollutkaan. Ja arvaatte jo sitten jatkon. Vasen jalkani jatkoi tummumista iltaa kohti. Mieheni I katseli sitä huolestuneesti ja sanoi, ettei tuo ole enää normaalia. No, eipä ollut. Maanantaina mieheni I herätteli minua töihin, kun tuli yövuorosta ja jalka ei antanut varata enää ollenkaan. Autshh! Ei auttanut muu kuin alkaa varata lääkärille aikaa klo 6.00 aamulla. Ja soitto töihin, etten pääse kurssipäivään.

Lääkärissä: 

Yksi meidän työterveyslääkäreistä on erikoistunut urheiluvammoihin yms ja siksi olin varannut ajan hänelle. Onneksi hän suhtautui asiaan "urheilullisesti". Olin nimittäin pelännyt, että lääkäri alkaisi moittia moista harrastusta. Mutta hänpä olikin kovasti kiinnostunut ja halusi todella auttaa. Hyvä niin, koska itku ei todellakaan ollut kaukana, kun klinkkasin hänen luokseen. Ensin hän varmisti, ettei kyse ollut "tulpasta". Sitten varmistui nilkan jänteen tulehdus. Se nimittäin narisi, paha juttu. Lääkäri lähetti minut säärineni rötgenkuviin. Onneksi siellä ei ollut jonoa ja pääsin heti kuvauksiin. 



Tuomio oli rasitusmurtuma sääriluussa. Murtumat eivät näy heti rtg-kuvissa, mutta minun kuvissani näkyi valkoinen viiva. Lääkäri arveli, että murtuma oli jo Kuopiosta peräisin. Lisäksi siis tuo jänteen tulehdustila. Koska jänne narisi laitettiin siihen hepariinipistos. Lääkärini oli puhunut aiemmin lääkäri Tulikouran kanssa, joka ei suosittele mielellään kortisonipistoksia ja siksi laitettiin tuo hepariini.




Tulehduskipulääke Mobic 7pv kuuri ja Bemetson -kortisonivoide 7pv ärtyneelle iholle 2 krt/pv. Kortisonivoiteeseen päädyttiin, koska ihoni on niin ohut, niin lääke kyllä imeytyy siitä eikä tabletteja tarvita.









Ja sitten se pahin. Vasemmalle jalalle 50% varauskevennys siten, että oikeassa kädessä kyynärsauva. Kesto 6vk:a!!!!






Sairauslomaa 5pv ja sitten töihin, jos ei ole kipuja. Minullahan on istumatyö, joten kepillä kulkemisen ei pitäisi haitata.
  

3 päivää podettu:

Eihän se koko kauheus iskenyt niin kauan, kun jalka oli kipeä. Maanantaina hepariinipistos ja jänteen tulehdustila pitivät jalkaa vielä turvoksissa ja kipeänä.


"Punelma" levisi leveämmälle ja jalka keräsi nestettä ja turposi iltaa kohden kohoasennosta huolimatta. 












Vielä tiistaina pidin jalkaa paljon koholla ja se oli edelleen turvoksissa. Jänteen narina oli loppunut ja alkoi jo parantua. Lääkäri oli kehoittanut tulemaan torstaina uudelleen, jos narina ei olisi lakannut. Siihen olisi laitettu toinen hepariinipistos. Tiistaina illalla katselin jo netistä pikkuhiljaa korvaavia lajeja.

Keskiviikkona olinkin jo askarteluhuoneessa pitkään. Jalka tosin oli sitten tosi turvoksissa ja piukea. Suomalaiskansalliseen tapaan menimme saunomaan. Mielenkiintoista hyppelehtiä lauteille keventäen toista jalkaa. Löylyjen jälkeen suihkuttelin jalkoja kylmällä vedellä. On se ihme asia tuo sauna. Jaloissa oli saunan jälkeen vähemmän turvotusta, kuin aiemmin. Pidin sitten loppuillan jalkoja koholla. Mieheni I kyseli, että miten muuten jalat jaksaa esim. reisilihakset. No, eihän ne ole olleet ollenkaan kipeät (?) Imeisesti toinen vaiva syrjäyttää muut vaivat.

Nyt torstaiaamuna jalat olivat kohtalaisen "hoikat" eli turvotusta huomattavasti vähemmän. Tänään lähden kokeilemaan pitempää matkaa kepin kanssa. Menemme käymään äidin luona. Täytyy treenata, koska lauantaina pitäisi mennä töihin (10h työpäivä).

Summa summarum:

Eilen vähän tuli jo sitä F-wordiä, hyi. Mutta selvitin niitä korvaavia lajeja. Esim. puntilla voi käydä, kun varoo jalkaa. Vesijuoksua jossain kohtaa. Pahus, kun vain Pyynikin uimahalli on auki kesällä. Ehkä pyöräilyä. Eli vain iskutusta on varottava. Täytyy varmaan vielä käydä lääkärillä, koska unohdin kysyä noista harjoittelemisista, kun pelkäsin niin tuomiota (jonka jo kai arvasinkin).

Oxroadultra on sitten minun osaltani pyyhitty pois juoksuohjelmasta. Tänään keksin, että jos kaikki menisi hyvin ja toipuminen olisi nopeaa (vaihtelee kovasti ihmisten välillä) voisin ehkä suorittaa edes Suomalaiset Sataset. Minulla on nimittäin mielestäni mahdollisuudet kuntoutua elokuun 24 pv:ksi , jolloin on MasU. Ja sitten Wihat.... Mieheni I saa kyllä sätkyn, kun lukee tämän, koska hän ei ole tietoinen tästä asiasta ollenkaan.

Nyt vain päivä kerrallaan. Tänään kokeillaan pitemmän matkan kävelyä kyynärsauvan kanssa ja miten se jalkaan vaikuttaa. Jos vielä töissä pärjää, niin sitten alan treenata ensi viikolla. ( Tai sunnuntaina, hih). Mutta ei vielä juoksua piiiitkään aikaan. Autshh!

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

ONNELLINEN...

...uuden ennätyksensä tehnyt ultrajuoksija haluaa jakaa kokemuksensa. Eipä ole harjoittelu mennyt ihan hukkaan ja nyt klassisilla sanoilla: "Olen väsynyt, mutta onnellinen voittaja!"

Kisaan valmistautuminen: Alkoi siis perjantaina, kun ostin vielä lisää geelejä, mustikkakkeittoa, muita juomia yms. Illalla katsoin jo osan varusteista valmiiksi. Tykkään pakata laukun vasta lähtöpäivänä, koska muuten kuitenkin puran sen ja tarkasta vielä, että kaikkea on. Lauantaina laitoin vielä kiireellä paikkoja kuntoon. Niin matkakumppanini Jyväskylästä pitivät meillä tauon ja syötiin vielä pasta-ateria. Hieman jännitti, mutta miehet olivat lupsakoita ja puheliaita. Lähdimme ajoissa kohti Perniötä ja ajelimme sinne suoraan. Olimmekin jo klo 17 paikkeilla siellä. No, Antti kasasi teltan (aikoi ottaa siellä pienet nokoset aamulla). Me Jarin kanssa valmistelimme itsellemme huoltopaikat. Mulla tuttu Ikea-pöytä, jolle kasasin kylmälaukun (mustikkasoppaa ja mehujuomia), geelit, hunajan, sitruunateepullot, hedelmäsokerinapit, suolatabletit, noitapillit, talouspaperit, kylmägeelin ja hanskat. Lisäksi varasin pitkähihaisen paidan yötä varten muovipussissa, heijastinnauhat (heijastimet ovat pakolliset yöjuoksussa) ja tavalliset silmälasini, koska päätin lähteä aurinkolaseilla liikkeelle. Ja lippalakissa. Lippalakissa siksi, että se aluksi suojaa auringolta, estää hien valumisen silmiin ja yöllä estää lämmönhaihtumista (energiansäästöä).

Teltta pystyssä


Kisan kulku: Numerolaput kiinnitettyinä ja chipit nilkoissa astelimme lähtöpaikalle Perniön lukion etupihalle. Vatsassa aina ennen kisaa tuntuva jännitys oli siinä samassa poissa ja mieli halasi vain baanalle.  Ja sitten pam...

Lähtö on tapahtunut

Ensimmäinen kierros mentiin tietysti lujaa, kun kaikilla oli voimakkaat menohalut. Minullakin kilometrejä viikon aikana vain 12km (2 lenkkiä). Yritin pikku hiljaa hiljentää vauhtia, mutta kun jalat veivät niin kilometrivauhti oli ensimmäisen 10km aika jopa alle 6.00min/km (suunniteltu 6.15-6.30 juomataukojen kanssa).
Muuten pysyin aika hyvin suunnitelmassa. Otin ensimmäisen suolatabletin heti 2,5km:n juottopaikalla, jotta imeytyminen alkaisi. Koska kisan ensimmäiset 3h juostiin kuitenkin aika lämpimässä yli 20 asteen lämmössä, hikoilu oli heti aika voimakasta. Suunnitellusti aloin 15km kohdalla ottaa geeliä. Aluksi nappasin geelin pöydältäni, juoksin huoltoon imien geelipussin tyhjäksi ja järjestäjien huoltopöydältä vettä. Sitten aina 2,5 km:n päästä kaivoin suolatabletin valmiiksi ja otin huoltopöydästä vettä huuhtoakseni sen alas. Aluksi kierroksen lopulla, kun otin geelin kävelin veden kanssa 10-20m ja samoin puoli välin "krouvissa". Loppua kohti kävely hieman lisääntyi, koska otin myös muuta suuhun pantavaa. Siitä hetken päästä. Juoksu sujuikin hyvin tällä rytmillä.



Kun 45km tuli täyteen, olin kuulostellut vasemman nilkan taivutusarkuutta. Samaa tuntemusta oli ilmennyt jo Kuopiossa ja silloinhan nilkka oli turvoksissa ja kipeä pari päivää. Tämä herätti vähän huolestuneisuutta ja päätinkin otta puolikkaan Buranaa ja kokeilla meneekö tuntemus ohi. Se auttoi, vaikka vähän vielä välillä oli sellaista "haamutuntemusta". Lisäksi juuri vasemman jalan plantaari faskiitti alkoi hieman ilmoittaa itsestään. No, 50km tuli täyteen eli oltiin voiton puolella. 

Vauhti pysyi edelleen melko helposti ja taas kun 60km oli ylitetty tunnustelin tuntemuksia. Tässä kohtaa vaihdoin geelin välilä sitruunatee+hunaja -tankkaukseen. Join omasta pullosta ensin sitruunateetä (kylmää) ja otin teelusikallisen hunajaa. Juoksin huoltoon ja otin vielä urheilujuoman. Yli puolen välin juostuani huomasin aina huoltoon tullessa, että oli vähän kuin nälkä. Päätin ottaa pikkaisen "kiinteää" ja söin hunajakierroksella myös banaania ja suolakeksejä. Mulla banaani rauhoitta vatsaa ja keksi kuivana antaa kuitenkin mahaan jotain tuntua ruuasta. Näitä syödessä oli pakko kävelyosuutta hieman venyttää, että pystyi helposti syömään. Sen kuivan keksin vetää helposti henkitorveen ja...  Mutta ei ne kävelyosuudet venyneet 100m pidemmiksi siltikään. 

Pitemmän huoltotauon jouduin pitämään 65km:n kohdilla kun päätin sittenkin laittaa pitkä hihaisen päidan päälle ettei energiaa karkaa turhaan lämmittämiseen. Tein suunnitelman ettei aikaa kuluisi hukkaan. Huoltosuoran päässä otin juoksukellon pois ranteesta ja heijastimen käsivarresta sekä riisuin lippiksen, johon laitoin edelliset. Sen läimäsin kylmälaukun päälle, sipaisin paidan pois päältä ja toisen tilalle. Lippis päähän ja jo juostessa kello ja heijastin käteen. Geelipussi roikkui hampaissa. Tehokasta, eikö! 

Päästyäni 75km kohdille täydensin mukanani kuljettamaani pussiin vieläkin suolatabletteja loppumatkaa varten. Tosin tällöin ilmeni pieni vatsaongelma. Aina juotuani, minua alkoi ikäänkuin röyhtäilytyttään, mutta röyhtäystä ei tullut. Eli ei oksettanut, mutta oli hieman kuvottava olo. Olin ottanut keltaista Jaffakin huoltopisteellä, mutta sekään ei auttanut vai aiheuttiko sen happo tilanteen??? Tässä 75km kohdilla huomasin, että juoksuvauhti oli hiljentynyt sen verta, että nyt juoksin pääasiassa sitä 6.15min/km. Taktiikassa ei ollut paljon tehtävissä, koska juoksin jo aina huoltopisteen jälkeen niin lujaa kuin pääsin, niin kauan kun jaksoin. Aina ennen seuraavaa huoltopistettä vauhti vähän hiipui, mutta pääsin taas vauhtiin virvokkeiden jälkeen. Hauskaa... 

Kun jäljellä oli enää kolme kierrosta (15km) alkoi kisan kuuluttaja ilmoitella minua sarjani voittajaksi. Lisäksi huomasin, että tavoittelemani loppuaika tulisi alittumaan reilusti. Kaksi viimeistä kierrosta menikin sitten hurmiossa. Tein kuitenkin edelleen samat temput ja maltoin hieman kävellä juodessani. Jari oli jo urakkansa juossut, kun ohitin huoltopisteemme viimeiselle keirokselle lähteissä. Hän kannusti kovasti, kun tiesi tulevan aikani. "Nauti viimeisestä kierroksesta", hän huikkasi perääni. Ja kyllä minä nautin. Tosin yritin muistaa kaikki montut ja korokkeet, ettei viime kierroksella sattuisi mitään. Tietysti huoltosuoralla sumussa tuli vastaan yön ainut rekka ja unohdin pitää lippiksestä kiinni. Sehän lensi ilmavirran mukana. Onneksi vain noin 5m taaksepäin ja sain sen nopeasti napattua mukaan. Viimeisillä kilometreillä ohittelin vielä kanssajuoksijoita ja parilta kyselin matkan pituutta. Vasta hieman ennen loppua uskalsin katsoa juoksukelloa ja huomasin, että pääsisin jopa 10.2.... alkavaan loppuaikaan, Vauh!

Huotajat ja muiden kisaajien omaiset jaksoivat kannustaa viime metreillä. Ja MAALISSA! Olin varma, että jalat pettävät, mutta ilmeisesti efedriini tai adrenaliini tai vanilliini (geelissä) vaikutti niin, että hyvin pysyin pystyssä ja vastaanotin mitallin ja onnittelut.
Kuuluttaja vielä kyseli kisan kulusta megafoonilla. He olivat huomioineet, että ennätykseni parani n. 50min. Loppuaikani oli 10:25:06!!!!

Jari oli onnistunut myös loistavasti ja parantanut ennätystään n. 20min. Antti sitä vastoin oli joutunut lopettamaan kisan 60km:n jälkeen liian kovan alkuvauhdin ja vatsaongelmien vuoksi. Antti oli ehtinyt levätä sen verran, että lähdimme paluumatkalle heti, kun olin käynyt suihkussa.

Ennen lähtöä sain vielä kunniakirjan ja koska voitin sarjani (N50) sain myös 100 euron lahjakortin palkinnoksi. Ennätys ja rahaa, voi tätä onnenpäivää.

Mitali, kunniakirja ja palkinto
  
Lopuksi: Olin takaisin kotona jo klo 8.30. Mieheni I oli seurannut kisaa netistä illalla ja huomannut, että vauhti oli kovaa. Hän silti uskoi, että tiedän mitää teen. Join teetä ja söin leivän ja sitten menin nukkumaan. Sain nukuttua vajaan kolme tuntia. Jalat eivät vaivanneet nukkuessa. Muuten jalat olivat yllättävän vetreät, mutta vasempaan sääreen on kehittymässä mahtava mustelma. Lisäksi oikean jalan päkiässä on rakko! Eipä ole sellaistakaan ennen tullut. Se hoitui Comfeel -laastarilla. Laitan tähän pari kuvaa tuosta jalasta. Olen pitänyt taas kylmäpussia ja yöksi voitelen Voltrenilla. Sillä hoidolla se viimeksikin parani. Nyt täytyy ruveta selvittämään mistä tulee ja miten estetään. Illalla ainakin reidet olivat aika hyvät. Vain liikkeelle lähtiessä hiukan jäykät, mutta vetryivät nopeasti. Toivotaan, että aamulla olisi sama tilanne. Eikä autshh!



Aamulla
Illalla



















Lopuksi kauniimpaa kuvaa. Mieheni I kävi iltapäivällä kaupassa ja hakemassa pizzaa ruuaksi. Lisäksi hänellä oli minulle tuomisina ihana kukkakimppu. "Täytyyhän voitajalle olla kukkaset". Ihan kuulin päässäni Maamme -laulun soivan.


Kukkakimppu voittajalle

torstai 6. kesäkuuta 2013

SUOMI -JUOKSU...

...on sitten ensi la-su eli 8.-9.6.2013 Salon Perniössä. Kerron hieman valmisteluista ja tunnelmista ennen tätä 100km ultrajuoksukisaa.

Suomi -juoksu on Suomen vanhin ultrajuoksu. Ensimmäisen kerran se on juostu yhtenä lenkkinä v. 1972 Järvenpäässä. Muutamia kertoja perinteikäs juoksutapahtuma on tehnyt kuolemaa, mutta aina elvytetty. Viimeisin onnistunut elvytys tapahtui v. 2007, kun tapahtuman järjesti ultrajuoksun erikoisseura Endurance Perniössä. Siitä lähtien se on juostu samalla reitillä ( 5km) ja juoksu jatkuu...

Itse osallistuin ensimmäiseen 100km:n juoksuuni juuri Perniössä (nykyisin Perniö on liitetty Saloon) v.2011. Juoksu osuu sopivasti kesäkuun alkuun, joten sopii usein muuhun kilpailukalenteriin. Vuonna 2011 olosuhteet olivat poikkeuksellisen lämpimät vuodenaikaan nähden. Illalla lähdössä oli vielä 27 astetta lämmintä ja aamuyölläkin asteita 15. Kuten huomasitte kyseessä on yöjuoksu, joka aloitetaan klo 19.00 ja aikaa taivaltaa on 16 tuntia.

v.2011



Valmistautuminen Suomi-juoksuun

Harjoittelu: Viime viikolla juoksin vielä reilut 70km, mutta pitkän lenkin jätin pois. Juoksin sunnuntaina helteessä vain 15km. Nyt olen vähentänyt kilometrit minimiin eli aiempiin kokemuksiin perustuen juoksen tällä viikolla vain pari pientä lenkkiä ( 5-8km). Tiistaina juoksin 7km ja lisäksi tuli vähän kottikärryn työntämistä ylämäkeen (polttopuiden siirtoa). Torstaina tarkoitus juosta kevyt 5km, johon sisällytän muutaman (3-4kpl)  100-200m vedon.

Hieronta: Minulle on sopinut kevyt hieronta muutamaa päivää ennen H-hetkeä. Siksi olenkin varannut keskiviikoksi hierojan. Hierojani K kertoo, että tässä suhteessa ihmisten kesken on paljon eroavuuksia. Jotkut eivät halua hierontaa koko viikolla ennen kisaa ja joillekin taas sopii hieronta juuri ennen kisapäivää. Tämäkin on vain itse kokeiltava mikä kullekin on hyvä.

Tankkaus: Tämä on asia joka aina puhuttaa. Ensimmäisille maratoneille minäkin SÖIN kaiken hiilihydraatin mikä oli suositeltu. Pastaa ja banaania kului. Sitten lähtöviivalla oli tosi tanakka olo. Ei hyvä. Sitten "löysin" maltodekstriinin eli maissitärkkelyksestä valmistetun pitkäkestoisen hiilihydraattijauheen. Sitä sekoitellaan urheilu- tai muuhun juomaan. Koska tankkauksen aikana juominen on tärkeää ehkä tärkeämpääkin kuin syöminen, niin tuo hiilihydraatin nauttiminen juomana on helppoa. Eikä tee niin tanakkaa oloa. Toki ruoka-aikaan syön mielelläni pastaa. Oma tankkaukseni kestää ti-to  ja perjantaina syön normaalia ruokaa. Koko ajan lauantaihin ja kisan alkamiseen yritän juoda paljon ja riittävästi. Näin helteillä se on erittäin tärkeää, kun muutenkin hien mukana poistuu nestettä ja sitä pitäisi olla kehossa varastoituna. Lauantaina ennen Saloon  lähtöä syön vielä kunnon lounaan kotona, koska lähtö on vasta klo 19.00. Edellisinä päivinä katson kuitenkin mitä suuhuni pistän ja yritän varoa vatsaani normaalisti löystyttäviä ruokia. Kahvista on myös usein puhuttu ja jopa kielletty sen juominen. Nykyään juon aina normaalisti aamukahvin, koska se auttaa tyhjentämään suolen ennen koitosta. Lisäksi kahvi sisältää piristävää kofeiinia. Jos kenen vatsa kestää, kahvia on tarjolla usein myös kisan aikana.

Varusteet: Ensimmäiseen 100km:n kisaa lähtiessäni kirjoitin pieneen ruskeaan (ei siis punaiseen) vihkoon mitä pitäisi muistaa ottaa mukaan. Kisan jälkeen lisäsin puutteet. Tein muutamasta kisasta omat sivut vihkoon ja nyt siellä on paikan ja sään mukaiset varusteet valmiiksi lueteltuina.

Vaatteet ja kengät on valmiiksi kokeiltu ja testattu. Ei siis uusia kenkiä tai vaatteita pitkään kisaan. Joskus kuitenkin jopa testatut vaatteet yllättävät. Esim. viimeksi Perniössä päälläni ollut juoksutoppi alkoi hiertämään käsivarsien sisäpuolelta (allien kohdilta). Hihansuun saumat olivat kovettuneet ja rassasivat ihon auki. Se meni harjoittelupaidaksi.

Tavaraa kertyy aika paljon mukaan huomasin, kun tarkastelin tekemääni listaa. Mukaan tulevat huoltopöytä, muovisuoja (sateen varalle) ja geelit ym omat syötävät. Syötävää varaan aina liikaa mukaan, mutta kerron sitten kisan jälkeen mikä taas maistui ja mikä ei.

Tunnelma: Mielestäni hauskaa on, että mitä lähemmäksi kisa tulee, niin meikäläinen muttuu hiljaisemmaksi. Jo muutamia viikkoja ennen kisaa jaksan selittää asioita miehelleni I:lle. Kyllästymiseen asti (mitä hän ei kyllä koskaan näytä). Kisaviikolla jutut vähenee ja ajatukset sitä vastoin tihenee. Tulee mietittyä kaikkea kisaan ja tulevaan juoksuun liittyvää, joten enää ei halua puhua vaan mietiskellä omissa oloissa. Muistan, kun kerran jo vuosia sitten oltiin yhden perhetutun kanssa valmistautumassa Vantaan maratoniin sillai, että tämä kaverimme yöpyi meillä. Oli harvinaisen hiljainen ilta, vaikka tämä kaverimmekin on yleensä hyvin puhelias. Mieheni I:kin sitä silloin ihmetteli, mutta on jo tottunut tähän ihanaan rauhaan. Toista on sitten kisasta palatessa....
Niistä tunnelmista sitten sunnuntaina.

Nyt ei muuta kuin peukalot (varpaatkin) pystyyn ja nautinnollisia kilometrejä keräämään. Autshh!




Auringonlasku v.2011 kisassa
Silloin saimme juosta kuutamossakin