torstai 26. helmikuuta 2015

AKILLESJÄNTEEN TULEHDUKSEN HOITO...

... vei minut sitten taas "juurilleni". Olen varmaan todennut jo monta kertaa, että hyväksi todettua ei kannata muuttaa. Ainakaan radikaalisti ja jos on pakko vaihtaa niin sitten hiljalleen. Koskee harjoittelua, välineitä, venyttelyä, hierontaa yms.

Kerronpa teille nyt positiivisyyden puuskassa miten olen saanut akillestulehdukseni (akillestendiniitti, akillesjänteen kipu, akillesjänteen limapussin tulehdus, akillestendinoosi, M76.) jo aika hyvään kuntoon eli paranemaan päin.

Aloitin uudelleen tulehduskipulääkityksen nyt Mobicilla. Otin 7 pv:n kuurin ja sillä viikolla tein vain puntti- ja keskivartalotreenit. En millään saanut itseäni vesijuoksemaan. Siitä miinus.

Ostin lääkärin suositteleman Airheelin eli ilmatyynytuen. Lisäksi hain lisää Voltaren-geeliä. Tähän sitten huomautus, että koska Voltaren on myös tulehduskipulääke, tosin geelinä, sitä ei suositella käytettäväksi muiden tulehduskipulääkkeiden kanssa. Sen ostin myöhempää käyttöä varten.

Suunnitelmani oli ja on, että helmikuun ensimmäisellä viikolla juoksen 50km, toisella 60km, kolmannella 70km ja viimeisellä 80km.

Helmikuun 1.pv oli sunnuntai ja silloin kokeilin juoksua airheelin kanssa. Varovasti vain 5km.
Muuten homma toimii näin:

Ensin airheel jalkaan. Juoksua nousujohteisesti ma-su eli 7km > 10km/ pvä.
Joka juoksun jälkeen venyttelyt. Pohkeet, jalkapohjat, reidet, spiriformis venyttelyt jne.
Suihkun jälkeen kylmäpaketti n.15-20minuutiksi akillekselle. 
Voitelu Voltarenilla tai kylmägeelillä tilanteen mukaan. Jos vielä esim. kahvakuula tms. treeni niin vain kylmägeeli tässä kohtaa. Illalla sitten Voltaren.

Ensimmäinen viikko sujui näillä hoidoilla suunnitellusti. Juoksin tasan 50km:ä ja tein 2 kuntopiiritreeniä. Yksi kuntopiiri jäi puuttumaan. 
Jalassa on pientä tuntemusta aamuisin ja joskus muutama tunti juoksun jälkeen, mutta mitään varsinaista kipua ei ole.


Airheel
Airheel jalassa
   


















Akillesjänteen hoitoarsenaali

Tässä on akillesjänteen hoitoon tarvittavat asiat. Vasemmalla kuminauha (lila) venytyksiä varten, takana Airheel, oikealla kylmäpussi ja alhaalla Voltaren.








Muistin viikolla vielä vanhan hyvän venytyksen, jonka olen ilmeisesti täälläkin aiemmin kehunut. Ne juuret, ne juuret...
Mennään selinmakuulle lattialle niin, että saadaan toinen jalka  suoraksi lattialle ja toinen jalka tuetaan esim. oven karmiin niin, että takapuoli ja jalan takaosa ovat kiinni oven karmissa. Sitten kuminauha jalkaterän ympäri päkiän kohdilta. Venytä kuminauhan avulla jalkaterää alaspäin. Tunnet venytyksen koko jalan takaosassa. Tämä on auttanut minulle akilleksen, säären ja spiri formiksen kipuun (??!!) Voisin laittaa seuraavalla kerralla tästä ihan kuvan, jos saan kuvaajan paikalle.

Olin aloittanut tämän blogin kirjoittamisen hienossa vireessä ja kyse kirjoituksesa on siis viikosta 6. Ja sitten taas takaisku heti su 1.2 ja ma 2.2 välisenä yönä töissä. Sain noidannuolen selkääni! Tästä seurasi melkein viikon sairausloma ja kaiken kukkuraksi se jatkui flunssalla. Olin siis kaksi (!) viikkoa tekemättä mitään.

Uusi aloitus taas viikolla 9, joten toivottavasti saadaan jotain urheilullista kirjoitettavaa.

 

Askartelu:

 

Viime kerralla oli näytillä Korkokenkä -kortti. Duunasin sitä vielä hiukan ja tein sisuksen. Tämä kortti on hiukan erivärinen kuin se viimeksi nähty.

Korkokenkä -kortti

Kortti sisältä

Äitini A tilasi minulta kortin, koska hän oli menossa ystäväpariskunnan 50-vuotis hääpäiville. Tein ensin sydänkortteja.

Sydämet

Sisältä
 



















Tein näitä useampia eri värisinä yhdistelminä. Sitten ne alkoivat tuntua liian imeliltä tähän tarkoitukseen, joten hyödynsin tuota kortin sisällä olevaa kukkaa ja lopullisesta kortista tuli tällainen.




50-vuotis hääpäivä kortti


Nuo sydänkortit sopisivat mielestäni mainiosti esim. hääkutsuihin tai hääparille onnittelukorteiksi. Miksei myös rakkauden tunnustukseksi päivään kuin päivään.

Tuota kukkakorttia aion hyödyntää, kun teen 90-vuotiskortin miehelle. Katsotaan millainen siitä tulee.