lauantai 29. elokuuta 2015

VOI AKILLEKSEN KANTAPÄÄ...

... tai sitten ei. Ei vaan, hyvin mulle kävi. Seuraavassa selviää akillekseni salaisuus. Kai?

Pääsin siis vihdoin ortopedille. En halua olla mainostava bloggari, mutta on paljastettava, että palasin Terveystalon ortopedi Harri Lehtiniemen vastaanotolle. Ehkä valintaan vaikutti se, että viime vuonna hän antoi minulle juoksuluvan Espoon 24 tunnin kisaan, kun kävin silloin koipiani näyttämässä (kts. http://www.autshh.blogspot.fi/2014/02/happy-happy-happy.html  ). Asiaan vaikutti myös se, että alkuvuodesta käydessäni toisella tutulla urheilulääkärillä, sain mielestäni hieman välinpitämätöntä kohtelua. Mielestäni Lehtiniemi ymmärtää tällasen keski-ikäisen naisjuoksijankin tuskan, kun on jokin ongelma, joka estää juoksun. Hänen vastaanotollaan kun käy ihan oikeitakin urheilijoita

Minut haastateltiin ja jalka tutkittiin. Koska liikkuvuus oli hyvä eikä kipua väännellessä tuntunut, vaan ainoastaan painellessa kantapään sisäpuolta, päädyttiin seuraavaan diagnoosiin. Ilmeisesti akilleksessa on ollut pieni repeämä, mutta nyt ongelmana oli lähinnä kantakalvon ja akilleksen kiinnityskohta kantapäässä, joka ilmeisesti tulehtuu. Lehtiniemi ehdotti kortisonia. Hän kysyi ensin onko minulle laitettu koskaan kortisonia. Kerroin, että vajaa 10 vuotta sitten samaisen jalan ulkosyrjän kehräsluun eteen jänteeseen tullut tulehdus hoidettiin kortisonilla. Hän vielä kysyi, laitetaanko nyt kortisonia. Minä olin suostuvainen, koska edellisellä kerralla se oli auttanut. Toisaalta, jos näin helpolla pääsisin olisin helpottunut. Arvaatte varmaan ettei pistokset, joita kaksi, olleet ihan kivuttomia. Aika kova kohta tuo mihin pistokset annettiin (kts kuva). Purin hammasta ja vastailin sujuvasti, kun ortopedi kyseli samalla jotain.


Punaisten nuolien alla pistoskohdat. Jos tarkasti katsoo, niin huomaa akilleksen turvotuksen juuri tuon vasemman puoleisen nuolen alapuolelta alkaen. Siinä on tuollainen kynnys ja sitten pullistuma.


Pari päivää rauhallisesti ja sitten saisi taas treenata. Mutta punoitusta ja turvotusta pistoskohdissa piti seurata, ettei pistoskohtiin tule tulehdusta. Mietimme vielä mistä tuo vaiva tulee ja yhteistuumin päätimme kokeilla tukipohjallisia. Kerroin, että mieheni I on saanut n. 2 vuotta jatkuneeseen kantapään kipuun avun tukipohjallisista. Itse en ole aiemmin niihin oikein uskonut, mutta nyt, kun lähipiirissä on todisteita niin...

Ortopedin lausunto


Koska olen perusteellinen ihminen, ainakin joskus, niin päätin vielä panostaa juoksutulevaisuuteeni ja varasin ajan Askelklinikalle, jossa olin käynyt pari vuotta sitten (http://www.autshh.blogspot.fi/2013_11_01_archive.html ). Blogini ihan selvästi alkaa toistaan itseään...
Ajattelimme, että Petri Väyrynen saisi vielä tarkastaa askelluksen ja katsoa onko tukipohjallinen tarpeen.

Otin sitten luvalla varman päälle ja pidin 4 päivän juoksutauon ja tein vain kerran kahvakuulatreenin sinä aikana. 

Eka lenkki kortisonipistoksen jälkeen oli KIVUTON! Koko lenkin ajan kuulostelin, koska se iskee, muttei iskenyt. Ainoastaan nuo pistoskohdat olivat arat aika pitkään. Nyt kaksi viikkoa kortisonin jälkeen juoksu on edelleen kivutonta, mutta olen huomannut, ettei akilles tykkää liikkumattomuudesta tai kylmästä. Minun pitää edelleen venytellä akillesta päivittäin. Myös pohjelihaksista pitäisi saada kiristykset pois. Olen huomannut, että aamuisin akilles kiristää, mutta lämmetessään ja venyessään tuntemus menee ohi. Samoin huomasin eräänä päivänä, että jos jalat ovat kylmät - akilles ei tykkää. Summa summarum: akilles venyttelyt, lihashuolto ja sukat (myös kompressiosukat) ovat nyt aktiiviohjelmassa.

Olen juossut sellaista n. 40km/vk ja tehnyt kahvakuulaa toistaiseksi. Kun nyt tähtäimessä on se Lontoo Marathon niin olen suunnittelemassa loppuvuoden ohjelmaa. Siihen palaan varmaan tässä syyskuun aikana. Seuraavassa kirjoituksessa kerron teille uudesta harrastuksestani, josta toivon olevan myös hyötyä jatkossa juoksijaurallani.

Askartelu:

Olen saanut jopa jotain aikaiseksi askartelussakin. Aiemmin esittelin teille kissakortteja, joita oli neljä erilaista. Tässä toiset neljä samaa sarjaa. Ja näitä kaikkia olen tehnyt 4 kpl eli myynnissä on 32kpl kissakortteja.

Kissat maidolla

Kissa ja rasia
Kissat leipomassa

Kissa ja rusetti



































Raivatakseni tilaa tulevalle joulukorttirupeamalle, olen päättänyt valmistaa kaikkia projektikortteja eli keskeneräiset valmiiksi. Toivon saavani kaikkia malleja muutamia kappaleita varastoon. Aihioita kyllä on!

Vauvanpeittokin valmistui, tosin se on vielä höyryttämättä, mutta laitan siitä nyt kuitenkin kuvan. Älkää kertoko vauvan äidille, että se on HÄNELLE!

Vauvan peitto
 


sunnuntai 9. elokuuta 2015

SAPPEE TRAIL RUN...

...meni kuin laulussa "ylämäki, alamäki, ylämäki alamäki....". Eikä paljon yhdessä kuljettu. Laitanpa tähän pienen raportin tämän vuoden ensimmäisestä kisastani. Raportin kirjoittaminen vei suhteessa yhtä paljon aikaa (1 vk:n) kuin kisan läpivieminen.

Sappee Trail Run valmistautuminen:

Valmistautuminen, jota ei oikein ollutkaan. Koko viikon jahkailin lähtöä, mutta koko ajan kuitenkin mietin varusteita yms. Tankannut en, koska niitä ylimääräisiä kiloja on edelleen ainakin kolme. Mieheni I:n kanssa juteltiin viikonlopun aikataulusta. Ilmeisesti hän ei pannut lähtöäni hanttiin, kun kyseli vain kävisikö ribsit ruuaksi sunnuntaina juoksun jälkeen. Perjantaina tarkastin, että Camel Back oli kunnossa (ja puhdas). Lisäksi tarkastin, että minulla olisi järjestäjien toivomat tarpeelliset tavarat valmiina. Perjantaina syötiin aika tuhdisti omatekoisia hampurilaisia. Lauantaina olin siis jo varma lähdöstäni juoksemaan. Illalla täytin terveystietolomakkeen. Kaikki tavarat olivat leväällään eteisen lattialla.

Sunnuntai-aamuna 2.8 herätys klo 06.30. Keitin reilun annoksen kaurapuuroa ja tein eväät. Puin alaosaan juoksuvaatteet jo kotona. Teippasin oikean jalan akilleksen kinesioteipillä ja kompressiosukat päälle. Laitoin caprimalliset juoksuhousut, jos olisi korkeata pensaikkoa niin ei oksat raavi. Nilkkoihin vielä säärystimet estämään roskia ja lämmittämään akilleksia. Yläosaan juoksurintaliivit valmiiksi, mutta lämpimämpi paita ja seuran juoksuasu viimeisteli lookin. Ja aikaisesta heräämisestä huolimatta tuli vähän kiire.


Sappeen matkailukeskus


Tampereelta ajelin n. 40 min. Sappeen Matkailukeskukselle. Parkkialue oli melko tyhjä vielä saapuessani paikalle, mutta n. 30min. myöhemmin se olikin jo melkein täynnä. Ilmoittauduin vasta siis paikan päällä. Silloin sattuikin kivasti. Koska minulla oli terveystietolomake täytettynä, ohitin jonon ja järjestäjien nainen antoi minulle kassin ja mies rahasti. Liityin samalla Sappee Trail Runin sisäpiiriin ja sain 15% alennusta osallistumismaksusta. Vasta autolla huomasin, että olin saanut vihreä pohjaisen numerolapun. Niitä oli siis oranssi, vihreä ja keltainen. Kyseltyäni selvisi, että olin saanut juuri oikean 34km:n osallistumisnumeron. En muista maininneeni mitään matkaa, kun ilmoittauduin eikä minulta sitä mielestäni kysytty. Onneksi meni ihan niin kuin olin suunnitellut.


Ihan oikea numerolappu


Wc:tä etsiessäni jouduin kyselemään eräältä naisjuoksijalta tietä. Meillä juttu luisti heti kivasti ja näin tutustuin Kaisaan. Kisan alkua yhdessä odottaessa aika kulki nopeasti. Ehdimme siinä jo yhteystietojakin vaihtamaan. Kätevä tuo face, kun ei tarvita kuin nimi niin johan uusi kaveri on hakusessa.


Lähdössä reippaana


Kilpailun kulku:
Lähdimme Kaisan kanssa yhtä matkaa liikkeelle. Olimme miettineet kuinka hyvin reitti olisi merkattu ja sanomattomasti päätimme juosta ainakin aluksi yhdessä. Tosin meidän kanssa lähti noin 100 muutakin juoksijaa. Alkuun ensimmäiset 200-300m olivat kapeata heinikkoa ja vähän kävelimmekin. Hetken kuluttua juoksimme sellaisessa 20 juoksijan joukossa. Välillä ohittelimme toisiamme vuoron perään, mutta meitä oli noin 12 naista letkassa. Olikin kiva juosta välillä porukassa - ja naisporukassa. Kyllä siinä aika kalkatus metsässä kävi, kun välillä jäin oikein kuuntelemaan ääniämme. Jaksoimme hyvin vielä puhua, koska maasto oli aika vaativaa niin jouduimme myös paljon kävelemään. Aluksi oli pari sellaista ihan savista liukasta alamäkeä, jossa sai olla kieli keskellä suuta. Maastojuoksukengät olisivat olleet poikaa, mutta en uskaltanut tuon akilleksen takia lähteä kuin iänikuisilla Brooks Ghosteilla liikkeelle. Arvasin, etteivät pitäisi märässä metsässä,  juurakoissa ja kivikoissa. En tosin usko, että maastokengät auttoivat paljoakaan. Kyllä siellä niilläkin näytettiin liukastelevan. Minulle tuli yllätyksenä tosiaan reitin teknisyys. Minulle juostavaa maastoa oli aika vähän. Tässä noin tusinan naisen porukassa juoksimme yhdessä kohtaa ohi merkkien, kunnes etummaiset tulivat meitä vastaan ja palasimme hiukan takaisin. Olimme jatkaneet tietä myöden, kun pitikin mennä heti taas metsään. Yksi paha ojan/puron ylitys oli, jossa autoimme toinen toisiamme. Minun jalat kun eivät ainakaan venyneet ihan reunalta reunalle, niin Kaisa vähän auttoi kädestä vetämällä. Ja minä autoin taas seuraavaa. Mietin jo paluumatkaa, että miten yksin selviän tuosta ojasta. Kuulette sen kyllä.

Ensimmäinen juottopiste eli vesikanisteri kannonnokassa oli n. 8km kohdilla (Garmin näytti 7.8km). Siihen muodostui jono, kun hanasta tuli niin hitaasti. Minäkin otin kupillisen. Huomasin, että kuppiviritelmäni oli hiukan hankala ja hidas ottaa irti kiinnityksistään. Tässä kohtaa porukka hieman hajosi. Juoksin pikkuhiljaa Kaisan ja pari muuta naista kiinni. Näin pistelimme nelistään menemään, kunnes taas kaksi-kolme naista sai meidät kiinni. Tässä vaiheessa vauhti oli minulle aika hidasta, mutta koska juoksisin 8km enemmän kuin muut ryhmässä päätin, etten lähde repimään kovempaa, minkä myöhemmin huomasin viisaaksi ratkaisuksi. Tästä ryhmästä yksi nainen kaatui pahannäköisesti kivikossa. Jalka lipesi kivien väliin ja luulinkin, että kävi pahasti, mutta sieltä sitä noustiin taas meidän muiden avustamana.

Toisella juottopaikalla olikin jo vettä, urheilujuomaa, suklaata ja perunalastuja. Tässä porukkamme hajosi. Lähdin tankkauksen jälkeen Kaisan perään, mutta hän olikin jo ottanut aika lailla keulaa. Hetken oli sellaista juostavaa neulasten pehmittämää polkua, jota oli kiva juosta. Yhden mutkan takana oli mies kameran kanssa ja vauhdikkaasti ohi. Ja muks! Onneksi polussa oli mutka, jonka takana vasta kaaduin. Aivan nokalleni. Sain käsillä vastaan ja hops ylös. Miten sitä pärjää kivikossa ja juurakossa ja sitten helpossa maastossa kaatuu. Ja 300m pääs- muks! Ja kyljelleen mustikkavarvikkoon. "Ei taas p--kele", sanoin ääneen yksikseni, onneksi. No, siinä ne kaatumiset sitten olikin, vaikka likipititilanteita tuli ainakin puolen tusinaa. Yhden kerran kompastuin ja lähdin taas kaatumaan mustikkavarvikkoon. Siinä sai varvut kyytiä, kun nenä maata viistäen pysyttelin kuin pysyttelinkin pystyssä juosten polun vieressä keskellä varvukkoa.

Tiemme 26km:n juoksijoiden kanssa erosi 15km:n kohdilla. Ehdin juuri saada Kaisan kiinni ennen kuin hän kääntyi omalle paluureitilleen länteen. Toivotin hänelle hyvää kotimatkaa ja lupasimme pitää yhteyttä. Minä jatkoin pohjoiseen. Vähän aikaa vauhti pysyikin aika hyvänä, mutta kolmannella juomapisteellä (taas vesikanisteri kannonnokassa) 17.8km:n kohdilla huomasin aikaa kuluneen jo 3 tuntia! Siitä viestiä miehelleni I:lle, että aikataulu vähän muuttuu eli aikaa kuluu suunniteltua enemmän. Tällä 8km:n pätkällä sai juosta aika yksin. Kolmannella juomapisteellä näin yhden miesjuoksijan, joka päivitteli reitin vaikeutta. Muutamia kilometrejä myöhemmin yksi miesjuoksija ohitti minut ja sanoi, että onpa kiva nähdä ihmisiä täällä. Ihan turvallista oli yksinkin juosta, mitä nyt pari kertaa harhaan juoksin. 21km:n jälkeen mulla alkoi jo olla energiat loppu eli nälkä.

Reittikartta







Neljännellä juottopisteellä oli taas miehitys ja urheilujuomaa yms. Otin siinä suolatabletin ja hedelmäsokeria ja säästin viimeisen geelini viimeiselle juottopaikalle. Tässä juomapisteessä jäinkin vähän suustani kiinni ystävällsen järjestäjämiehen ja hänen pienen poikansa kanssa. Poika oli ihana, kun hän kysyi minulta: "Ottaako koville?". "Vähän", vastasin. Tarkkanäköinen poika. Sain hyvät ohjeet loppumatkalle, jota enää jäljellä n. 10km:ä.
Yksin juostessani juoksin siis kolme kertaa harhaan. Tosin ihan pieniä matkoja ja omaa syytä. Kyllä reitti oli merkitty hyvin ja aina, kun alkoi ihmettelemään oliko reitillä, seuraava merkki ilmestyi esiin. Eksymisiin oli yleensä syynä se, ettei katsonut riittävästi ympärilleen, koska reitti ei todellakaan edennyt suoraan.

Viimeinen 10km:ä oli tosi vaikeaa. Minulle juostavaa maastoa oli vain vähän. Kun maasto muuttui juostavaksi, oli se joko ylämäkeä tai alamäkeä. Metsässä oli tosi märkää. Yllätyin, kun tultiin sellaiselle jäkäläkankaalle. Ajattelin, että tässä on hyvä juosta, mutta yllätys, yllätys. Jäkälä irtosi märkyyttään kalliosta ja oli sekin liukasta.

Viides juomapiste oli sama kuin menomatkan ensimmäinen eli maaliin matkaa n. 8km. Juuri ennen juomapistettä miesten 55km:n kärki eli kaksi miestä ohittivat minut lyhyellä soratieosuudella. Sarjan ensimmäiseksi juossut Tero Halme oli hyväkuntoinen ja iloisesti kannusti minuakin että jäjellä olisi vain loppusuora (8km??!!). Tankkasin viimeisen geelini ja vettä suoraan 100 litran saavista. Ja sille loppusuoralle.

Olin jo saanut kengät ja jalat kuivan tuntuisiksi, kun paluumatkalla edessä oli samat kosteikot, kun lähtiessäkin. Ja se oja/puro, jota olin miettinyt. Se oli pehminnyt reunoiltaan ja tietysti levinnyt. Tässä kohtaa jouduin jonkin aikaa miettimään miten ylityksen teen. Hivuttauduin ihan vesirajaan, jolloin vasen jalkani alkoi uppoamaan mutaan, sitten iiiisooo loikka oikealle jalalle, joka ei yltänyt likikään kovalle maalle ja nilkkaa myöten mutaan. Onneksi sain ihan pienen pienestä männyntaimesta kiinni, etten vielä kaatunut takapuolelleni rutakkoon. Kengät hölskyen, mutta pieni hymy huulilla jatkoin matkaa. Selvisinpäs.


Tuolta noustiin
Tuonne jatketaan



















Matkalla tapasin muutamia marjastajia ja heitä tervehtiessäni sain aina kannustukset. Pari kilometriä ennen maalia kuulin takaani ääniä ja kolmen nuoren naisen hyvävoimainen ryhmä porhalsi ohitseni. Vielä miesten 55km:n kolmonenkin kipitteli ylämäessä ohi. Lopuksi oli vielä kaksi niin jyrkkää ylämäkeä, että hekin joutuivat kävelemään. Maaliin pääsin väsyneenä, nälkäisenä ja janoisena, mutta 34km:n polkujuoksun suorittaneena.

Maalialueella oli rauhallista, koska olimme viimeiset 34km:n juoksijat ja matkalla oli enää 55km:n juoksijoita. Juttelimme hetken M55km:n kolmosen Lari Koivun kanssa. Hän kertoi, että 55km:n reitillä oli nousua juuri se järjestäjien ilmoittama 1000m. Meillä 34km:n juoksijoilla sitä oli reilu 700m!



Plussat:

-hieno maisemainen reitti, joskaan maisemia ei juurikaan uskaltanut katsella, kun piti katsella eteensä ja jalkoihinsa
- tekninen reitti, joka varmasti polkujuoksua harrastavien mieleen sopivan vaativa
-järjestelyt toimivat, joskin wc:t aika kaukana lähdöstä ja maalista sekä vain kaksi naisten wc:tä
-akilles kesti hienosti
- sain taas uusia juoksijaystäviä
- ensimmäisessä Sappee Trail Runissa mukana

Osallistujat saivat kassin
 

Miinukset:

-jos lähtee polkujuoksuun pitää sitä myös harjoitella. Minun pitäisi se viime vuoden Kesäyön Unelman jälkeen muistaa
- riittävästi tai liikaa evästä mukaan
- turhaa tavaraa liikaa, tosin osa järjestäjien vaatimaa

Osallistumismitalli

Lähdin heti kisan jälkeen ajelemaan kotiin. Siellä odotti lämmin sauna, ribbsit ja olut. Saunassa mieheni I lohkaisi: "Olet taas palautunut nopeasti". Selitin juoksun kulkua niin vilkkaasti. Autshh!


 

lauantai 1. elokuuta 2015

MSM-JAUHE JA YÖJUOKSUT...

...jos on otsikkona niin luultavasti kaikki s--ihullut innostuvat sivuistani. Kyse ei siis ole mistään vauhdikkaasti aikuisten leikkeihin osallistumisesta. Ajattelin kertoa, kuten aiemmin lupasin kokemuksiani MSM-jauheesta. Lisäksi muutaman juoksulenkin (vaikeahkon) aikana heräsi mietteitä yöjuoksuista.

Otin siis reilu kuukausi sitten käyttöön poppakonstit eli MSM-jauheen. Olin lukenut kyseisestä aineesta parin vuoden ajan useista urheilua käsittelevistä artikkeleista. Yleensä aineesta oli positiivisia kokemuksia. Koska olen spontaani-epäileväinen luonne, päätin tutustua aiheeseen vähän paremmin. Joka siis nykyaikana tarkoittaa ahkeraa netin selaamista. Laitan tähän linkin mielenkiintoisimpaan sivustoon (varoitus: tämä sivusto on tuotetta myyvän firman) www.finnmsm.fi/terveysvinkit .
Vaikuttuneena lukemastani ja kun vielä Ideaparkin uudessa Luontaistukussa oli hyvä tarjous päätin kokeilla tätä jauhetta. Aloitin varovasti, kuten ohjeissa sanotaan eli ihan teelusikan kärjellisellä. Nyt otan n. 1 tl:n päivässä, joka on aika pieni annos. Suositteluannos on 3tl-3rkl:n. Kannattaa lukea ohjeet hyvin. Jauhe on aika tuiman makuista eli maistuu rikiltä. Vinkkinä, että jauhe menee parhaiten alas omenatuoremehun kanssa.
Kun lukee kyseisen rikkijauheen vaikutusalueista ne on moninaiset, itse allekirjoitan seuraavat. Kynnet ja hiukset ovat paremmassa kunnossa. Nimittäin olen syönyt usean vuoden ajan Calcia -tabletteja kalkin ja magnesiumin saannin varmistamiseksi. Niillä ei ole ollut mitään vaikutusta kynsiini tai hiuksiini. Nyt minulla on ensimmäisen kerran vuosiin KYNNET. Ihan varmaksi en voi mennä nivelkivuista tms. sanomaan, mutta sormien nivelet eivät aamuisin vaivaa. Myös akillesjänteeni on alkanut paranemaan?! Tämä myös kysymys merkillä, koska tästä en voi olla varma, että tekeekö aika tehtävänsä vai MSM-jauhe. Mielestäni minulla ei ole ollut sellaisia nivalkipuja ja jäykkyyksiä kuin ennen, mutta tämäkin vielä pienellä varauksella, koska en ole voinut treenata yhtä paljon kuin aiemmin. Joka tapauksessa olen ollut positiivisesti yllättynyt tämän poppakonstin tuomaan tunteeseen ja jatkan kokeilua. Niin  minähän sorruin tuohon tarjoukseen, joka koski 1kg:n pakettia! Palaamme tähän poppakonstiin varmasti vielä, kun tutkimukseni etenee.

Uppoo omppumehun kanssa


Yöjuoksut tuli mieleeni viime viikolla, kun minulla oli neljä yövuoroa peräkkäin. Kuvitelkaa, että olette ensin töissä sairaalassa klo 21.00-07.15. Työmatkat 2x35min. Eli aamulla siinä klo 8.15-8.30 nukkumaan. Klo 14.00 herätys (jos olet saanut nukutuksi) ja kahvit. Viimeistään klo 16.00 juoksemaan. Joo, eihän tämä näin kuulosta pahalta, mutta kun kerrot sen x3. Sitten viimeisen (4.) jälkeen heräilet jo klo 12, että rytmi palaisi normaaliksi. Ja saat kuningasajatuksen lähteä pyörälenkille. Palatessasi vain 28km:n lenkiltä ihmettelet miten tää on näin vaikeaa. Kolmannen yön jälkeen ihmettelin, kun juoksu ei luista ja viimeisen jälkeen, kun ei pyöräilykään luista. Aloin miettiä juuri sitä, että miten tää voi olla näin vaikeaa, kun kuitenkin 24h ja 100mailin kisoissa juostaan yötä myöten ja nukkumatta. Se on varmaan se kevyt viikko ennen kisaa ja adrenaliini. 
Onneksi tällä viikolla on vain kolme yövuoroa. Toisen yön jälkeen nyt taas kulki. Ehkä syynä oli se, että ruokaa oli valmiina eikä tarvinnut hereilläoloaikaa kuluttaa kaupassakäyntiin ja ruuanlaittoon eli järjestely kysymyksiä.

Kesäyön Unelma 2014 klo 00:04

Kokkola Ultra Run 23:xx

















Huomenna on sitten ensimmäinen kisani tänä vuonna. Lähden kokeilemaan akilleksen kestävyyttä Sappee Trail Run´n www.sappeetrailrun.fi . Eli ei ihan helpommasta päästä. Matka on vielä mietintämyssyssä. Hylkäsin jo 55km:n ja käyn mielessäni taistelua 26km vai 34km? Riittäkö kunto tuohon 34km:n? Ja entisenä ultraajana (toivottavasti täältä tullaan vielä) tuo 26km tuntuu vähän nössöltä ; ).
Eikö tämä mene ihan oikein, kun juuri pari päivää sitten tilasin ortopedille ajan, joka on vasta 11.8. Ensin juostaan ja sitten vasta lääkäriin. Niin nyt pitää varmistaa, ettei akilleksessa ole mitään sellaista mikä estäisi harjoittelun Suurta Unelmaa varten. Autshh!

Terveystietolomake

Trailia!