TAAS KOKKOLA ULTRA RUN JA NYT 2017...

...eli IV kerta ja minä kolmatta kertaa mukana. Taitaa taas tulla piiiitkää tarinaa, mutta koittakaa kestää.

Perjantai 19.5 matkapäivä:

Evästä

Nämä vetolaukkuun, koska painavat.

Kassit rivissä

Juna lähti klo 14:00 Tampereelta ja mieheni I vei minut ja nuo pakaasit rautatieasemalle. Juna oli ihan täynnä. Näin siinä matkalla jo pari tuttua juoksijaa, jotka suuntasivat ravintolavaunua kohti. Junamatka Kokkolaan kestää vain n. 2h, joten matka sujuu ripeästi. Kokkolan asemalla tapasin Minnan ja kohta siinä oli myös Tuula ja Ahti. Koska totesimme kaikki majoittuvamme Hotel Kokkolaan, suuntasimme porukalla kohti kohdetta. Hotellilla saimme ystävällisen vastaanoton ja huonekin oli oikein siisti. 

Lähdin hieman ennen  klo18sta kohti Kokkolan Urheilutaloa, jossa oli numeroiden nouto ja jälki-ilmoittautuminen perjantaina klo 18-19.

Kisareitti on aina yhtä kauniilla Suntin rannoilla. Tällä kertaa puut ovat ihan paljaana eikä niissä näy yhtään vihreää.

Juoksijat juttelee  Kuva: Kokkola Ultra Run

Tapasimme taas Minnan, Tuulan ja Ahdin kanssa urheilutalolla. Juteltiin muutaman muunkin tutun kanssa. Järjestävän seuran Markolta sain vielä viime hetken vinkkejä. Jännitin miten kireä piriformis ja takareisi haittaavat juoksua, mutta Marko lohdutteli, että "saattaahan ne 2-3tunnin jälkeen lämmetä"(?). Paluumatkalla hotellille poikkesimme torille jäätelöille. Muut palasivat hotellille lepäilemään, mutta minä kävin vielä kaupassa täydentämässä ilta- ja kisaeväitäni. Ehkä kunnon tankkauksesta ja jännityksestä johtuen en kaivannut mitään kunnon ruokaa enää illallalla.

 
Kisapäivät la-su 20.-21.5:

Niin hiljaiseksi kehutussa hotellissa kärsin sinne illalla saapuneen nuorten jalkapallojoukkueen metelistä sekä illan että aikaisen aamun. Ihan kiva kun jalkapalloa pompotellaan lattiaan puolen yön aikaan ja ovet paiskotaan kiinni. Eli kotona olisin sittenkin nukkunut paremmin.

Aamiaisella tapasin Turusta tulleet Marin ja uuden tuttavuuden Hannan. Minna liittyi seuraamme hetken päästä. Siinä sitä purettiin jännitystä, kannustettiin Hannaa (eka 6h juoksu) ja yritettiin väkisin syödä (paljon). 
Aamiaisen jälkeen palasimme huoneisiin pakkaamaan laukut - taas. Vetelin vaseliinia vähän sinne sun tänne. Päädyin seuraavaan juoksuasuun: Adidas caprit ja kompressiosukat alaosaan, yläosaa jäin vielä miettimään ja päätin kokeilla miltä ilma lähtöpaikalla tuntuu. Nyt aamulla "lämpöä" oli +5 ja päiväksi luvattu +10,  mutta kovaa pohjois-luodetuulta. Ennen klo 11.00 olin jo hyvästelemässä hotellin ystävällisen vastaanottovirkailijan ja matkasin kohti urheilutaloa. Minna otti minut matkalla kiinni ja jatkoimme yhdessä matkaa. 
Varasimme huoltopöydistä pätkät viereisistä pöydistä, koska suurin osa pöydistä olikin jo varattu. Mari ja Hanna olivat sijoittuneet meistä hieman eteenpäin, mutta kuuloetäisyydelle(!). Sitten alkoi tavaroiden esillelaitto sekä viime hetken mietintä "mitä laitan päälleni?". Siinä kokeiltiin paitaa, takkia, irtohihoja (joilla oli) ja erilaisia yhdistelmiä. Aina kun riisuit osan vaatteista tuli KYLMÄ. Lopulta päädyin ohueen pitkähihaiseen juoksupaitaan ja viime hetkellä kaivoin myös kassista lippalakin.

"Missä se lippis on?" Kuva: Ahti Mustonen

Klo 11:30 oli juoksun infotilaisuus urheilutalon aulassa. Meille vakijuoksijoille juttu olikin jo tuttu, mutta tulipahan kerrattua ja istuttua lämpimässä. 


24 tuntia juoksua: 

Kuva: Kurt Wargh

Hieman ennen klo 12:00 keräännyimme lähtöviivan taakse odottelemaan lähtölaukausta. No, lähtölaukaus on kuulemma kielletty taajama-alueella, joten se korvattiin paineilmatorven törähdyksellä.

Lähtö on tapahtunut Kuva: Ahti Mustonen

Suunnitelmanani oli lähteä rauhallisesti ja olla koko ajan radalla. En ollut miettinyt mitään kierrosaikoja tai tavoitevauhteja. Katsoin kuitenkin kellosta, että km-vauhti pysyi minun kuntoni rajoissa. Ajatuksena oli, että juoksisin aina 3kierrosta ja neljännellä ottaisin huollosta jotain ja sen verran kävelisin.

Ensimmäisen tunnin juoksin suurinpiirtein suunnitelman mukaan ja otin urheilujuomaa n. joka 3-4kierros. Tunnin jälkeen toteutin vanhaa ohjelmaa: urheilujuoma, geeli, suolatabletti, urheilujuoma/juoma. Aluksi kävelin hyvin vähän, mutta sitten otin joka 3./4.kierros 50-100m kävelyn riippuen mitä join tai söin. 

Pidä lakistasi kiinni!Kuva: Ahti Mustonen

Huomasin pian, että lippalakki oli tarpeeseen, koska aurinko porotti täydeltä terältä. Tosin tuuli oli kova ja kylmä. Huoltosuoralla kävi niin kova vastatuuli, että piti ottaa oikein etunojaa. Sitävastoin takasuoralla, kun tuuli kävi selkään, tuntui välillä liika kuumalta. Näin sitä juostiin välillä jutellen muiden juoksijoiden kanssa. Tampereelta oli Marianne (naisten tuleva 12h voittaja) aina ystävällinen ja kannustava. Vanhoja ja uusia tuttavuuksia lämmiteltiin.

Tois puol Suntia ja taustalla Suomen tivoli Kuva: Kurt Wargh

Ensimmäisen tauon olin suunnitellut vasta klo 18:00 jälkeen, kun 6h- juoksijat olisivat maalissa. Kävin kuitenkin jo n. klo 17:00 wc:ssä. Nestettä tuli ja se on hyvä merkki. Pyyhin myös kevyesti kasvoja kostealla paperilla. Piristi ihan kivasti. Toisen tauon jouduin pitämään aika pian ensimmäisen jälkeen. Kun 6h- juoksijat olivat tulleet maaliin klo18, järjestäjät laittoivat nuudelia tarjolle. Juoksin muutaman kierroksen ja päätin vaihtaa lämpimämmän/kuivemman paidan päälle ennen kuin syön. Paita kassista ja taas wc:hen. Wc oli varattu, mutta kehoitin siellä olevaa olemaan rauhassa, koska vaihtaisin vain paidan. Tutustuin siinä 12h- juoksija Maaritiin ja kannustimme toisiamme lopun aikaa radalla. Palattuani radalle juoksin vielä pari kierrosta ja sitten nappasin huollosta nuudelimukin. Syödessä oli pakko kävellä. Nuudeli ei potkinut takaisin ja jatkoin juoksua.

Seuraava pysäys tuli, kun piti lisätä takki päälle, kun ilma edelleen viileni. Se kävi nopeasti kunhan löysin laukusta oikean muovipussin. Sateen varalta olin pakannut kaikki vaatteet läpinäkyviin muovipusseihin. Ennen klo 24 jouduin vielä lisäämään pipan, putkihuivin ja sormikkaat. Nehän olivatkin kivasti kylmät ja oli mukava pistää kylmä pipa hieman hikiseen päähän. 
Illan kuluessa olimme tutustuneet myös viestijoukkueiden kanssa. Heidän rivinsä harvenivat 6h-joukkueiden lopetettua, mutta 24h-joukkueet jatkoivat. He toivat reippaalla toiminnallaan mukavaa säpinää radalle. Kannustimme toinen toisiamme loppuun asti.

Kun olimme saaneet 12h-juoksijat maaliin ja olin lisännyt hieman vaatetta, päätin palkita itseni kahvilla. Tämä oli myös varotoimenpide väsymystä vastaan, koska minullahan oli ikäviä muistoja viime vuodelta. Taas palvelu pelasi, kun huikkasin Millalle, että "laitatko puoli kuppia mustaa kahvia jäähtymään, kun ehdit, niin otan seuraavalla kierroksella". Ja siinä Milla seisoi kupin kanssa odottamassa, kun sain kierroksen juostua. Kaivoin omista eväistä myös Elovenan välipalakeksin Karpalo-kinuski. Kyllä maistui ja kahvi lämmitti eikä potkinut takaisin.

Kuva: Kurt Wargh

Kuva: Ahti Mustonen

Sitten alkoi se toinen puolikas eli nyt se juoksu vasta alkoi. Kaikilla taisi olla vaikeuksia seuraavan 6 tunnin ajan, koska osa käveli, osa kävi lepäämässä ja osa keskeytti. Ilma oli tyyntynyt, mutta nyt lämpötila laski jopa -2 ja kun energiasta on pulaa, niin siinä on tekemistä. Lisäksi monet valittivat jälkeenpäin, että kaikki juotava oli kylmää (siis ainakin omat). Kylmä juoma ei imeydy, kuten kehonlämpöinen ja taas tulee ongelmia. Minä pistelin menemään enemmän ja vähemmän vauhdikkaasti. Laskin kierroksia, laskin kilometrejä, laskin tunteja ja 15 minuuttisia jne. Aamuyöllä on aika rauhallista, kun kaikki käyvät omaa taisteluaan. Välillä kuitenkin vaihdetaan kuulumisia ohimennen. Milla ja Fredrik kävivät kiertämässä radalla ja sen vieressä kannustamassa juoksijoita. Itse koin todella kannustavaksi, kun Milla aina tokaisi "sää oon koko ajan radalla, oot sää sisukas". Milla, tuo yli 200km:n ultraaja. Samoin Marko tiedusteli ohijuostessaan miten menee sekä naisten kärki Teija, joilla itselläänkin välillä vaikeuksia.

Kello 2 iski kramppi oikeaan pohkeeseen. Olin vähän lisännyt vauhtia, kun hetkellisesti tuntui, että nyt jaksaisi. Apua! Kello on vasta kaksi ja jalka kramppaa. Linkutin huoltopöydälleni ja nappasin suolatabletin ja magnesiumjauhetta. Varovaista nilkutusta kierros ja järjestäjien pöydästä merisuolaa suoraan limakalvoille suuhun sen kun luontoanto periksi. Lisää magnesiumia ja suolatablettia. Ohi meni! Huomasin, että syynä kramppiin oli oma muistamattomuus. Kun ilma on viileä ja kylmä, sitä ei muista, että silti hikoaa ja erittää suolaa. Olin unohtanut ottaa suolaa säännöllisesti. Nyt sitä meni kerralla reilu 1,5g + 3 x päiväannos magnesiumia.

Jatkossa yritin syödäkin jotain suolaista enemmän. Uhkarohkeasti testaamattomia suolapähkinöitäkin napsin järjestäjien pöydästä. Aamuyöstä vatsa ei oikein ota mitään vastaan, mutta pari suolakeksiä ja mustikkakeitto menivät. Iloinen yllätys oli Marlin Smoothiet - ne antoivat kunnon boostit. Aamuyö meni "varovaisesti" kramppeja odotellessa, mutta ne pysyivät poissa. Tunti kerrallaan ja seuraava etappi olisi aamupuuro. Kaurapuuro on aina sopinut koska ja milloin vain vatsalleni. Venytin tätä tankkausta, koska halusin saada kierroksia ennen syömistä. Venytin vähän liikaa, koska ensimmäinen kattilallinen oli juuri loppunut ja seuraavaa kypsyteltiin. Juoksin siis vielä muutaman kierroksen ja kohta huoltoteltasta huudeltiin:"Kelle oli puuro tilattuna?". Hienoa. Mustikkakeittoa puuron joukkoon ja kävellen eteen päin puurosta nauttien. 

Tässä vaiheessa oli jo aurinko noussut ja sehän aina piristää. Tosin Kokkolan korkeudella ei yö ole ollenkaan musta, vaan taivas pysyy syvänsinisenä (kuvat yllä) ja alkaa kohta jo taas kirkastua. Aamupäivällä alkaa taas kannustajia kertymään. Huollossa olleita, eilisiä 6h-juoksijoita ja muita katsojia, jotka piristävät kummasti menoa. Ainakin sitä yrittää olla juoksijan näköinen. On myös kiva vaihtaa muutama sana ohimennen nyt kun juttu taas luistaa - enää 3-4 tuntia aikaa. 

Vielä kerran sai vähentää vaatteita. Pitkähihaisesta en kuitenkaan uskaltanut luopua, kun uudelleen noussut tuuli oli kylmanoloinen hikiseen ihoon. Mietin pitkään vaihdanko vielä oman seuran paidan päälle, mutta se on lyhythihainen eikä kohta 24h valvoneena tule mieleen, että voisihan sinne alle laittaa pitkähihaisen. Näillä mennään. Vaihdoin myös pipan lippalakkiin ja pistin aurinkolasit nenälle suojaamaan vähän väsyneitä silmiä.

Kunnon tuuletukset, kun saan vihdoin sen 160km täyteen. Olin koko aamuyön laskenut montako kierrosta vielä ja joka kerta väärin. Aina tarvitaan vielä 20 tai 10 kierrosta. Kun vauhti on hiipunut, kierrokset lisääntyvät hitaasti ja mieli tekee tepposet: "oliko tämä kävelykierros/huoltokierros vai juoksukierros?". 

Marko ja Milla kannustavat yrittämään uutta ennätystä, mutta tuon 9km:n kerääminen tuntui liian vaikealta. Tein nuo vaatteiden vaihdot ja tankkaukset tosi rauhallisesti. Nautin, kun sain B-tavoitteeni 161km täyteen. Ja sitten se tapahtuu! Voitteko uskoa! Olen juossut 23h ja sitten vatsani sekoaa. Ei muuta kuin vauhdilla wc:hen. Kaikki sujuu hyvin, vaikka kohta 24h jalassa olleiden juoksucaprien ylösvetäminen onkin työlästä. Rauhallisten toimien eli kasvojen huuhtelun, aurinkolasien asettelun yms. jälkeen palaan radalle loppuajaksi. Onneksi tulen radalle juuri Minnan kohdilla. Kysellään kuulumiset ja kilometrimäärät. Kerron Minnalle, jolla on juoksu alkanut taas luistamaan, että olen juossut jotain 165,5km. Minulla ei ole kellosta mitään tietoa, koska olen ohittanut sen wc-käynnillä. Minna kertoo, että aikaa on vielä 50min. ja kehottaa juoksemaan sen ennätyksen. Puuttuu vain joku 3,8km. Minä intän etten ehdi, kun ne aiemmat kierrokset on tulleet niin hitaasti. Potku! Jostain saan ihme innon ja ponkaisen vauhtiin. Minna sanoi myöhemmin, että "lähdit kuin jänis makuulta" ja hänkin innostui perääni.

Totuttuun Kokkolan tapaan lähdin juoksemaan viime tunnilla niin kovaa kuin pääsin. Ihmeesti sitä jalkoja löytyi. 5 kierrosta, 4 kierrosta....Yritin nähdä tulostaululta, koska se olisi 17x,xx. Oli siinä katsojat ja järjestäjät ihmeissään, että mikä tuolle nyt tuli. "Yritän omaa ennätystäni....". Jotain klo 11.40 olin saanut sen 170km rikki ja sitten olinkin ihan poikki. En ollut juonut ainakaan 6 kierrokseen ja oli pakko juoda, vaikka epäilin, että kohta lentää "ykät". Eipä mitään. Kiersin vielä pari kierrosta ja kohta sainkin jo kapulan käteen. Enää 15min. tätä jäljellä. Kokkolassa järjestäjät, osa huoltajista ja kaikki katsojat houkutellaan tekemään kunniakuja, jonka läpi juoksijat juoksevat kannustavien kättentaputusten saattelemana. Minä hymyilen aina kuin haljennut nakki ja tänään vielä paremmalla syyllä - 170km meni rikki.

Onnellinen hymy ja kapula kädessä.Kuva: Kurt Wargh

 Paineilmatorven törähdys ilmoitti meille, että saa ja pitää pysähtyä. Kapula maahan ja chippipanta irti nilkasta. Vähän nojailua ja sitten kohti huoltoa. Ihana Milla tuli vielä halaamaan ja onnittelemaan minua! Vanha kameli teki oman uuden ennätyksensä 172,692km! 

Tulostaulukko

Tulostaulukossa kaksi ensimmäistä ovat viestijoukkueita. Olin neljäs naisissa ja kuudes kaikista eli olisin miesten sarjassa ollut pronssilla!