sunnuntai 23. marraskuuta 2014

ANTEEKSI LAISKUUTENI...

... melkein kaikilla elämän aloilla. En siis ole saanut mitään sellaista aikaiseksi, että olisi ollut aihetta kirjoittaa. Paitsi nyt, kun oikein laskee kaikki kuukauden aikana tekemänsä yhteen niin saa edes jotain jutun juurta. 

Urheilu:

Ei oikein voisi tuota väliotsikkoa edes käyttää, mutta menköön. Luppokausi minulla on siis jatkunut nyt myös marraskuun. Vähän on huono omatunto, mutta onneksi juuri ilmestyneessä Juoksija-lehdessä oli kannustava juttu lepokaudesta. Harri Hänninen kirjoittaa pääkirjoituksessaan näin: "Joulukuun painaessa päälle on moni jo pitänyt hengähdystauon, liikkunut luonnossa ja keskittynyt juoksun sijaan hetkeksi muihin asioihin. Kauden rasituksista on tärkeää palautua kunnolla. Kunnon romahtamista pelkääville mainittakoon, että sopivan pituinen tauko oikeaan paikkaan on juoksun harrastajalle kuin rahan laittamista pankkiin. Tauko korjaa kehon pienet vauriot ja mieli virkistyy." No, niin olen tehnyt. Onneksi saan työssäni paljon liikuntaa ja työmatkat osin pyöräilen. Joka viikolle on tullut pari pyörälenkkiä ja pari-kolme juoksulenkkiä. 
Marraskuulle sattui sopivasti PUNNERRUSHAASTE, johon osallistuin. Tarkoitus oli tehdä 1.11 alkaen 15 punnerrusta, tyyli ja tapa vapaa. Sitten aina 5 kpl lisää joka päivä kunnes 21. päivä eli viimeinen päivä tulisi tehdä 115 kpl punnerruksia.



4.pv Ruotsin laivalla
5.pv Abba-museossa

















Haaste päättyi siis 21. päivä, jolloin osa punnerruksista piti tehdä äitini A:n luona. Mauno-kissa tuli tietysti kannustamaan suukottamalla punnertajaa.


















Nyt olen suunnitellut aloittavani lihaskuntokauden (4-6vk) ja lisätä juoksua samalla. Koska olen joulun töissä, minulla on uuden vuoden kohdilla 3 päivää vapaata ja yritän löytää jonkun juoksun siihen kohtaan. Ja aktivoitua kirjoittamaan blogiani taas harjoittelun myötä useammin.

Askartelu:

Koska olen menossa kahteen joulumyyjäistilaisuuteen, olen askarrellut kovasti niitä täällä aiemmin nähtyjä enkeleitä ym. joulukoristeita. Monista ideoistani huolimatta olen ehtinyt suunnitella vain viisi uutta joulukorttimallia www.jaavinkortit.fi. Mukavaa on ollut, että olen saanut sivujeni kautta muutamia tilauksia niin joulukorteista kuin säärystimistä ja sukista.

Tilatut kortit lähtövalmiina

Lopuksi täytyy laittaa tähän kiitos miehelleni I:lle. Hän hommasi minulle muovipusseja korttien yms. pakkaamista varten. Pussit ovat sellaisia pitkiä pötköjä, jotka vielä katkeavat keskeltä. Olin ihan mielissäni niiden "isoudesta", mutta pienempiä kortteja oli niihin vaikea siististi pakata. Olisikohan minussa vähän Pelle Pelottoman tai laihialaisen vikaa, kun keksin tällaisen jutun. Kuvasarja seuraa:


Tästä aloitetaan.
 
Sitten isommasta leikataan sopivan kokoinen (tässä tapauksessa 16cm leveä) katkoteräveitsellä. Se on nopea tapa käsiteltäessä ohutta muovia.




 


Ostin netistä tällaisen edullisen pienen lämpökäsittelijän. Sillä suljen avoimen sivun.








Sujautan kortin pussiin

ja suljen takaa teipillä.Siisti myyntipakkaus on valmis.






 
Minä ja hän,  mieheni I ollaan kyllä kans melkoinen pakkaus!