KAMALANIHANAA...

...oli taas juosta ultraa ja vieläpä Kokkolassa. Kokkola Ultra Run on kompakti kisa, koska kaikki toiminnot ovat sen 864,1 metriä pitkän lenkin lähellä. Rata on siis vain reilun 400m pitkä ja se kiertää Suntin kahden sillan avulla. Huoltosuoralla on tilaa järjestäjien huollolle ja juoksijoiden omille huoltopöydille tuoleineen, jotka järjestäjät ovat sinne tuoneet. Lyhyt matka wc- ja pesuhuonetiloihin kisankin aikana. Lisäksi on järjestetty lepo/nukkumatila urheilutalon sisäliikuntahalliin.

Pitkästä aikaa oli kiva tavata ja juosta ultrajuoksijatuttujen kanssa sekä tutustua uusiin juoksijoihin. Koska valmistautumiseni kisaan ei ollut ihan optimi, niin ainakin tämä tavoitteeni täyttyi yli odotusten eli tapasin vanhoja tuttuja ja pääsin taas ultrajuoksun "makuun". "Maku" käväisi välillä hieman happaman puolella, mutta näin jälkeen päin maku on muuttunut, jos ei aivan makeaksi niin ainakin hapanimeläksi. Seuraavassa pieni matkakertomus Kokkola Ultra Runistani ja sen 24 tunnista.

Mua juna kuljettaa...

Tampereelta Kokkolaan on helppo matkustaa junalla. Mieheni I kyyditsi minut rautatieasemalle ja junamatka kesti vain 2h23min. Junassa voi mukavasti levätä, kirjoittaa blogia ja lukea aamun lehden. Kokkolassa rautatieasemalta on vain 1,2km:n kävelymatka urheilutalolle. Sain kävelyseuraa kahdesta juoksijasta ja parille juoksijalle huoltajaksi matkustaneesta seurakaveri Timosta.

Kävin varaamassa pätkän huoltopöytää. Sitten noutamaan juoksunumeroa. Marko antoi kirjekuoren, jossa oli numerolappu ja chippinauha sekä pinosta teknisen t-paidan. Samalla reissulla urheilutalolla hoitui juoksuvaatteiden vaihto. Sitten järjestämään huoltopöytää. Huoltosuoralla olikin jo monta tuttua juoksijaa ja huoltajaa, joiden kanssa vaihdoimme kuulumisia. 
Klo 11.30 oli perinteisesti juoksun infotilaisuus, jossa Marko antoi vielä ohjeita ja tärkeitä kellon aikoja. Marko nauratti meitä antamalla ohjeita kuinka toimia, jos yläpäästä alkaa tyhjennys. Huomaavaisesti juoksijan tulisi yrittää kohti roskista tai Suntia, jolloin siivoaminen ei jäisi järjestäjille. Kisan aikana nähtiin, että neuvot olivat menneet perille.


Lähtö tapahtui klo 12.00 kauniissa säässä. Ilma oli pilvinen, mutta lämmin (+17-19). Juoksu alkoi aivan hyvin ja yritimme vähän jopa jarrutella menoa. Juoksin jonkin aikaa Jaana T:n ja Mari T:n kanssa jutellen.  Marin kanssa juoksimme useamman kierroksen. Mari kertoi, että hänelle pitkässä kisassa juuri nämä ensimmäiset tunnit ovat "pitkää piimää" ja vain odottelua, koska tunnit kertyvät. Tähän tuo jutustelu ja kuulumisten vaihto on hyvää ajankulua. Mietimme siinä myös suunnitelmaa juoksun tahdittamiseksi. Minulla ei tällä kertaa ollut muuta suunnitelmaa, kuin pysyä mahdollisimman paljon liikkeellä. Jonkin ajan kuluttua huoltotauot erottivat meidät Marin kanssa toistemme rytmistä.

Toispuol Suntia

Arvasin, että matka alkaisi painaa jo aika varhaisessa vaiheessa johtuen 4vk:n takaisesta maratonista Lontoossa ja vähiin jääneisiin lenkkeihin sen jälkeen. Ensimmäiset väsymisen oireet tulivat jo 5-6h välillä. Joskin 6h juoksijoiden maaliin jännääminen auttoi unohtamaan välillä tuon puutumisen. Naisten 6h kisassa tehtiin hieno kova uusi ennätys 75,4197km Sanna Kullbergin toimesta.

6h juoksu on päättynyt

 
Radalle tulivat vielä muutamat maratoonarit klo 18.30 pitämään vauhtia. Vähän sen jälkeen päätin uhkarohkeasti syödä nuudeleita, joita järjestäjät tarjosivat. Söin kävellessä n. 1/2 mukillista ja kävelin vielä muutaman sata metriä, jottei vatsa tykkäisi huonoa. Eipä se vatsa tuosta ainakaan heti itseensä ottanut.

Yläfemmoja lapsille

Kuvasta saa hieman väärän käsityksen, koska ei se juoksu noin kivaa ollut koko ajan. Reitin varrella kävi jälleen kannustajia läpi kisan. Muutamia lapsia oli tarjoamassa käsiään läpyteltäviksi. Pari kierrosta missasin, mutta sitten parilla kierroksella heitä läpäytin.

















Keskimmäiset 12h olivat vaikeita. Kunto ei antanut juosta ja jalat ei antaneet kävellä. Siis kunto ei riittänyt juoksemiseen, mutta jalat ei kestäneet kävelemistä. Olin vaihtanut illan viiletessä ohuen pitkähihaisen juoksupaidan kostean lyhyt hihaisen tilalle. Väsymyksen iskiessä mietin missä kohtaa menisin vaihtamaan pidemmät juoksuhousut ja lämpimämmän paidan päälle. Yritin sinnitellä klo 21 asti, mutta jouduin tauolle jo ennen sitä. Kävin rauhassa pesemässä kasvot, vaihdoin caprit ja pitkähihaisen NB:n paidan sekä kengät. Tullessani taas ulos huomasin, että oli alkanut uudelleen sataa. Harmittelin, koska olin juuri vaihtanut kuivat juoksukengät ja ne nyt kastuisivat. Matkan teko jatkui. Osa juoksijoista harmitteli vesisadetta ja osa taas tykkäsi. Hetken satoi niin, että kastuin aivan märäksi. Tukka valui ikävästi ja paitani oli päästänyt veden läpi. Jouduin miettimään mitä laittaisin aamun kylmiksi tunneiksi päälleni, koska en ollutkaan varautunut vesisateeseen. Yksi juoksijamies lupasi omista varusteistaan minulle takkia ja paitaa, kun puutteitani ääneen harmittelin. Kiva ja ystävällinen ajatus, vaikka mies oli kokoa L. Siinä juoksiessa sade lakkasi ja vaatteet alkoivat vähän kuivamaan. Saimme 12h tunnin juoksijat hienosti määräaikaan. Noora Honkala teki naisissa uuden 12h ennätyksen 131,2021km! Pääsin sitäkin todistamaan paraatipaikalta ja Nooraa tuoreeltaan onnittelemaan. Oli siinä väsynyt, mutta onnellinen juoksija.

Huoltoteltta ja tulostaulu klo 00:06

 

Totiset vaikeuteni alkoivat heti puolen yön aikaan. Kun en jaksanut juosta, yritin kävellä, että matka etenisi ja kilometrit lisääntyisivät. Olin puoleen yöhön mennessä saanut kasaan n. 94km, joka ei ollut ollenkaan huono tulos, mutta olotila ei luvannut hyvää. Yllätyksekseni aloin olla tosi väsynyt sanoisin, että olin kuolemanväsynyt. Kun jouduin kävelemään, alkoi minua huimata ja silmät lupsuivat ihan melkein kiinni! Minulla, joka olen hyvä valvomaan. Apua! Pelkäsin, että nukahdan pystyyn eli kaadun kävellessäni. Siitä sitten taas tauolle urheilutalon pukuhuoneeseen. Siellä tapasin yhden keskeyttäneen, mutta päätin itse vielä jatkaa, jos mahdollista. Olin hetken selälläni kovalla penkillä ja ravistelin jalkoja. Tämä vei ainakin 10min. Takaisin radalle ja kylläpä ulkoilma tuntui viileältä pukuhuoneen lämpimän jälkeen. Päätin kuitenkin vielä säästää lämpimämpiä vaatteita myöhemmäksi.

Jouduin toistamaan tuon lepäilyn vielä kaksi kertaa. Toisella kerralla olin jo pitempään makuulla, koska väsymys painoi raskaana. Sitten vaihdoin paidan, takin ja laitoin lippalakin päähän. Tyhjensin kengistä hiekkaa ja puhdistin sukat. Jälleen pukuhuoneessa oli yksi keskeyttänyt. Minullakin oli jo toisen kerran hanskat valmiina tiskiin lyötäväksi, mutta otin itseäni niskasta kiinni. Todistelin itselleni kuinka pitkäksi aika tulisi junan lähtöä klo 15 asti odotellessa. Kello oli vähää vaille 03, kun palasin taas radalle. Radalla kävivät muutkin taistelua. Osa oli jo joutunut antamaan periksi vatsavaivojen lähinnä imeytymisongelmien vuoksi tai voimien uupuessa. Me jäljellä olevat taivalsimme toisiamme kannustaen eteenpäin.

Suntia valaisivat kymmenet tervapadat

 
Kokkolan korkeudella ei ole kuin hetki pimeää puolen yön aikaan. Järjestäjät asettelivat tervapatoja koko reitin varrelle ja tunnelma oli kaunis. Auringon noustessa pilvien takana Suntin ympärille nousi voimakas sumu. Radan toisesta päästä ei nähnyt toiseen päähän. Sumu aiheutti myös voimakkaan kosteuden tunteen, joka taas tuntui kostenviileänä meille vähillä energioilla liikkuville. Minä tarkenin muuten hyvin, mutta nenä oli ihan kylmä ja sain niistää koko ajan.

Kävin vielä kerran ennen klo 7 pidemmällä tauolla ja sitten olo alkoikin piristyä. Aamupuuro mustikkakeitolla upposi hyvin. Kanssajuoksijatkin huomasivat piristymiseni ja pystyin jo nauramaan, että ilmeisesti jalat on jo niin turrat, etten tunne mitään. Kun yöllä olin laskeskellut, etten pääsisi edes 130km:ä, niin nyt aloin laskemaan, että 150km:ä olisi mahdollinen. Tosin ultrajuoksussa tämä piristyminen on aina hetkellistä ja voi kostautua hetken päästä, mutta tavoite auttaa pysymään liikkeellä. Lupasin itselleni, että kun saan 150km:ä täyteen vain kävelen lopun aikaa. Radan varrelle oli kertynyt taas paljon kannustajia ja monet heistä olivat käyneet jo edellisenä päivänä paikalla. Tämä kannustaminen auttoikin kovasti ainakin minua ja ohimennessäni vaihdoin muutamia sanoja kannustajien kanssa. Yksi mies oli ollut aamuyöllä vielä noin klo 03.30 aika tuiterissa radan varrella ja nyt taas klo 09.30 hän oli kannustamassa tuttuja ja meitä vieraitakin. Minä sain myös kovat kannustukset eräältä iäkkäämmältä rouvalta, joka valkoisenharmaine hiuksineen muistutti kovasti omaa äiti A:tani.

Aamuista menoa

Sain oman uudelleen lasketun tavoitteeni 150km täyteen n. 1,5h ennen loppua. Kun olin jotenkin piristynyt ja kannustus oli voimakasta, päätin jatkaa loppuun asti. Kuten tavallista viimeinen tunti mennään sitten niin paljon kuin päästään. Viisitoista minuuttia ennen lopetusta aloitetaan numeroitujen kapuloiden jako. Nämä kapulat jätetään loppusummerin jälkeen maahan merkiksi lopetuspaikasta. Muutamat viime kierrokset juostiin sitten niin paljon kuin kyettiin katselijoiden, huoltajien ja järjestäjien kannustaessa taputtaen meille kaikille. Minä ainakin hymyilin kuin Hangon keksi juostessani tuon taputtavan kunniakujan läpi kaksi kertaa. Yritin siinä kiitoksiakin kuiskia hymyillessäni.

10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1, TÖÖÖT.. ja se oli ohi. Pudotin kapulani maahan ja irroitin chippinauhan nilkastani. Jatkoin kävellen kohti huoltoa. Matkalla juoksukaveri käski istumaan penkille, mutta hetken istuttuani jatkoin matkaa. Kohta he sieltä Jaana T.:n kanssa jo tulivatkin ja kävelimme yhdessä huoltoon.

Loppujen lopuksi pääsin etenemään 157,772km. Olin naisissa 7. ja kokonaiskisassa 23. Kaikkiaan meitä oli 37 juoksijaa + 3 viestijoukkuetta.

Täytyy olla ihan tyytyväinen tulokseen lähtökohdat huomioon ottaen. Kyllä tällaiseen kisaan pitää lähteä terveenä, levänneenä ja suunnitelmallisena. Onnekseni jalat kuitenkin kestivät ilman suurempia vaurioita. Pari rakkoa, yksi kynsi (joka oli jo valmiiksi musta) lähdössä ja vasemman jalan kanta edelleen vihoittelee. Ehkä lyhykäisestä juoksumatkasta johtuen on palautuminen sujunut hyvin. Viikon otin rauhallisesti lomaillen ja vasta sunnuntaina (29.5) kävin kokeilemassa hidasta lenkkiä. Nyt vain pitäisi saada tuo vasen jalka kuntoon ja uutta matoa koukkuun.

 P.S. Jotkut juosijat vitsailivat matkan aikana, että onneksi tämä on viimeinen 24h kisa.? No, Suomessa ei juosta enää yhtään 24h kisaa tänä vuonna. 

MUA JUNA KULJETTAA...

...eli matkalla pohjoiseen tai oikeammin länsirannikolle. Laitan lyhyen (kai) päivityksen tulevasta.

Viime kirjoituksesta on jo aikaa, mutten halunnut tehdä tästä taas mitään sairaskertomusta, joten odottelin tilanteen paranemista ja pääsenkö ollenkaan lähtemään.

Olen siis lopulta matkalla Kokkola Ultra Run 'n ja juoksemaan pitkästä aikaa ultrajuoksua. Ilmoittauduin juoksuun jo heti, kun näytti, että oikea koipi on kunnossa. Sehän kesti tuon Lontoon Maratoninkin hyvin. Viikko Lontoon reissun jälkeen iski sitkeä nielutulehdus, joka oli kyllä kuumeeton. Lisäksi osin omaa hölmöyttäni sain vasempaan (!) jalkaani plantaari faskiitti/kantakalvo/akilles -oireiston. Kuten aiemmin kerroin siihen kaatui suunnittelemani määräviikot ( kilometrien keräys). Panostin sitten jalan kuntoutukseen ja punnitsin lähteäkö vai ei koko reissuun. Kovaan kisaan ei koskaan kannattaisi lähteä kuin terveenä ja hyvässä kunnossa, sanovat viisaat. Entä sitten "retkeilysarja"? Minulla vaa'assa painoi se, että näkisin tuttuja, pääsisin taas osallistumaan ja tänä vuonna on tiedossa kovaa kisaa kärkijuoksijoilla, jota olisi hienoa seurata. Useampi juoksija on ilmoittanut yrittävänsä Suomen ennätystä. Naisten 12 tunnin juoksusta tulee huima taisto kahden loistavan juoksijan välillä. Miesten 24h - kisassa on myös mahdollisuus useampaan ennätystulokseen.

Vielä alkuviikon jahkailin enkä ostanut junalippua kuin vasta keskiviikkona. Olin keräillyt jo jotain juoksuvaatteita valmiiksi, mutta pääosin valmistauduin vasta torstaina ja perjantaina. En ole koskaan lähtenyt mihinkään juoksuun näin viime hetken valmistautumisella, mutta tässä sitä matkataan kohti Kokkolaa.

Suunnitelmana on pysyä liikkeellä mahdollisimman paljon, jotta kilometrejä kertyisi. Jalan ja kunnon kesto ovat iso kysymysmerkki, mutta voihan sitä ihan terveellekin ja hyvässä kunnossa olevalle tulla vaikka mitä vuorokauden aikana. Tavotteita on näistä lähtökohdista vaikea laittaa saatika julkaista, mutta huomenna tiedetään miten meni.

Kisaa pääsee seuraamaan järjestävän seuran sivuilta:

www.kokkolaultrarun.fi

Etusivulla on heti tuo livetulokset. Jos minua haluaa seurata ; ) voi valita Favorites ja laittaa nimeni hakuun, niin avautuu taulukko, johon tietoni päivittyvät. Kannattaa myös seurata kokonaiskisaa, noiden ennätysyritysten vuoksi. Eilen oli juttua, että yrittävät saada liveseurantaa myös kuvana.

Nyt on välipalan aika ja ollaan puolessa välissä matkaa. Pitäkäähän peukkuja ja varpaitakin taas pystyssä!

ARPA KOHTALON ON AINA ARVAAMATON...

...kaikki huomenna voi olla toisin. Mutta ensin vielä vähän London Marathonin jälkimaininkeja.

Mieheni I kysyi tietysti heti juoksun jälkeen tämän niin klassisen kysymyksen: "Miltä nyt tuntuu?". Kyllä ne tuntemukset alkoivat tuntua vasta jonkun ajan päästä ja vasta muutaman päivän kuluttua asiat ikään kuin "kirkastuivat". On ollut hienoa elää tuo maraton uudelleen, kun on päässyt kertomaan siitä kaikille kiinnostuneille.

Järjestelyt niin matkanjärjestäjän Vetikko Travelin kuin Virgin London Marathonin puolelta sujuivat loistavasti eikä mitään valittamista ollut. Juoksijathan aina jossittelevat jälkeen päin analysoidessaan suoritustaan, mutta eipä tuossa minun juoksussani paljoa jossittelemista ole. Kun on juossut yli 30 maratonia, niin oli hyvä huomata, että kun tuli vaikeuksia, niihin löytyi omasta takaa apua. Tuo energian loppuminen, kuten kerroin, on tuttua kauraa, mutta aina ennenkin nuo hedelmäsokerit ovat pelastaneet loppujuoksussa. Jälkeenpäin mietin tuota hienoista väsähtämistä ja olisinko saanut vielä enemmän itsestäni irti "apinan raivolla", mutta koska olen tytyytyväinen loppuaikaani ja juoksun jälkeisiin tuntemuksiini, niin mieleatäni oli hyvä juosta nauttien tuo loppu. Eikä sitten tarvinnut nojata kehenkään ennen tai jälkeen maalin.

Kassin sisältö

Saimme maalissa kassillisen tavaraa. Sieltä löytyi Pink Lady- omena ja voin kertoa ettei ole omena koskaan maistunut niin hyvältä, kuin sillä hetkellä. 









Löysin kuin löysinkin mieheni I:n tai oikeestaan hän miltei törmäsi minuun maalialueen ulkopuolella. Kävelimme hotellille kerraten molempien seikkailuja maratonin aikana. Olimme sopineet menevämme ensin pubiin katsomaan jalkapalloa ja sitten syömään. Selviydyin siis maaliintulostani noin 2 tunnin sisällä pubiin. Pystyin laittamaan ihan korolliset kengätkin jalkaan. Myös se ensimmäinen olut maistui hyvälle.

Ilta-asuun kuului paita ja mitali

Kävimme nauttimassa äitini A:n sponsoroiman juhla-aterian jo tutuksi tulleessa Mediterranean Cafe -ravintolassa.












Onko elämää suuren unelman toteutumisen jälkeen?

Koska palautuminen tapahtuu minulla nopeasti, epäilen olenko saanut itsestäni kaiken irti. No, ehkä joskus toiste se "apinan raivo" juoksu ja ajan tavoittelu.

Keskiviikkona 27.4 olin jo lyhyellä lenkillä ja jalat tuntuivat ihan hyviltä. Olin epäillyt etureisilihasten kestävyyttä, mutta niissä ei ollut edes tavallista väsymystä. Kävin sitten joka toinen päivä lenkillä ja suunnittelin viikolle 18 (2.-8.5) määräviikkoakin. 

No, se arpa kohtalon oli arvaamaton vai oliko se omaa hölmöyttä vai? Launataina kurkku alkoi olla karhea, muttei ollut mitään flunssan tuntemuksia. Epäilin allergiaa, mutta olen aloittanut lääkityksen jo maaliskuun lopussa. Vappupäivänä lähdin iltapäivällä reippaana lenkille ja päätin pitkästä aikaa kokeilla NB890 juoksukenkiä, kun jalat tuntuivat olevan kunnossa. Kaikki huomenna voi olla toisin... ette ikinä usko, mutta vasempaan jalkaan tuli kantakalvon tulehdus. Maanantaihin mennessä kurkussa oli oikealla nielurisassa katteet eli kaksi valkoista täplää. 

Viime viikko sitten paranneltiin sekä jalkaa että kurkkua. Kuumetta ei noussut missään vaiheessa, mutta katteet kurkussa suurenivat. Jalan suhteen tein vielä toisen virheen ja lähdin tiistaina kaupunkiin liian matalilla kengillä. Aloitin jo heti sunnuntaina Burana-kuurin, joka on sopiva tähän yleiseen tulehdustilaan. Perjantaihin mennessä olin jo kypsä, mutta koska perjantai oli arkipyhän (Helatorstai) jälkeinen päivä en päässyt edes lääkäriin. 

Oma diagnoosini oli nielutulehdus, joka kuumeettomana ei vaadi mitään erityistä hoitoa. Suolavedellä purskuttelua, tulehduskipulääkettä, lepoa jne. Jalkavammani diagnoosiksi tuli lähinnä plantaari faskiitti, joka tuntuu kipuna kantapään molemmin puolin. Kylmähoito, venyttelyt, rullaukset yms. tutut jutut taas käyttöön.

Se siitä määräviikosta. Huomasin vielä, että olin voimani tunnossa perjantaina (29.4) ilmoittautunut Raholan Kymppi -kisaan, joka juostaisiin lauantaina 7.5. Viikon ajan yritin sitten parannella tulehduksiani ja samalla jahkailin lähteäkö juoksemaan vai ei. Nielutulehduksen hoitoohjeissa luki, että liikunta on sallittua paitsi maraton tai eliittiurheilu. No, 10km:n juoksu ei ole maraton tai eliittiurheilua. Lisäksi muistin maratonguru Matti Jääskeläisen toteaman, että "maratonilla vaivat paranevat". Tämän tulkitsin niin, että lyhyemmällä matkalla pikkuvaivat paranevat. Perjantaina tein koejuoksun eli 5km:n lenkin, koska toinen kurkun katteista oli jo häipynyt, kiitos Burana-kuurini. Jalassa kinesioteippaus auttoi hieman kipuun ja sehän loppuu, kun riittävästi juoksee.Joten aloin valmistautua lauantaiseen 10km:n juoksuun. 

Lauantaiksi luvattiin kaunista ilmaa ja lämpöäkin +20. Ajelin lauantaina klo 9.00 jälkeen Tesoman jäähallille (sille entiselle), jossa olikin jo paljon väkeä valmiina juoksemaan ja kävelemään. Paikalla oli tuttuja ja pari omasta seurastanikin.

Lähtö on tapahtunut Kuva: Virpi Virtanen

  
Juoksu sujui ennakoitua paremmin. Sää oli loistava, reitti mukavan tasainen ja kaunis.

Tulossa maaliin Kuva: Virpi Virtanen

Palkinnot

Ajakseni tuli 54:08 ja N50 3.sija. Ilokseni sain siis pokaalin kotiin vietäväksi. Palkintona oli myös järkevästi wc-paperia ja Sportti-pyykinpesuainetta. Kaikki osallistujat saivat osanottomitalin, wichy-tölkin ja energiapatukan. Otin tuon wichy-tölkin iltavuoroon mukaan ja se olikin tarpeen, kun kävimme vielä asiakkaanikin kanssa ulkoilemassa lämpimässä ilmassa.






Kummatkaan niin kurkku kuin jalka ei tullut huonommaksi tai paremmaksi tästä ehkä hieman yltiöpäisestä suorituksesta. Maanantaina kävin kiltisti lääkärissä tuon nielutulehduksen vuoksi ja sain varmistuksen, että kysessä on virus ja hoitoni aivan oikea. Ja koska olen niiiin hyvä itsehoitaja aloitin oma aloitteisesti jalkaani tulehduskipulääkityksen mieheni Pronaxenilla. Huom! Älä kokeile tätä kotona : ) 

Tämä siksi, kun tuo Kokkola Ultra Run painaa päälle eli on jo reilun viikon päästä ja pitäisi saada tuo jalka juoksukuntoon. Muu kuntohan on jo menetetty tässä parannellessa tulehduksia, mutta voisihan sitä lähteä retkeilemään kesäloman alkajaisiksi. Katsotaan kuinka ämmän käy!

IT WAS AMAZING RUN MARATHON IN LONDON...

... eli oli ihmeellistä juosta maraton Lontoossa. Kaikki sujui ennen ja jälkeen kisan hyvin ellei loistavasti, joten unelman täyttymisestä tuli hieno kokemus. Seuraavassa pitkä ja kuvauksellinen kertomus pitkään odotetusta pitkästä matkasta.

La 23.4 Saapuminen, Expo ja illan valmistautuminen

Lento oli ihan ajallaan Heathrow'n lentokentällä. Passintarkastus, matkalaukun nouto ja kohti tuloaulaa, jossa kuskimme odotti Vetikko Travel - kyltin kanssa. Saatuamme joukkomme kasaan matkanjohtajamme Paula johdatti meidät ulos ja hetken päästä istuimme pikkubussissa matkalla kohti maraton expoa.

Matka sujui aluksi nopeasti moottoritiellä, mutta juutuimme ruuhkiin, koska kuljettajamme oli päättänyt näyttää meille nähtävyyksiä. Huomasin kohta, että olimme tutulla alueella Kensingtonissa ja ajelimme pitkin Cromwell Roadia. Ohitimme Natural Museumin (Luonnontieteellisen museo) ja kohta olimmekin Knightbridgellä Brompton Roadilla ohittamassa Harrodsia. Ja sitten aivan ytimeen Trafalgar Squarelle ja jumiin ruuhkaan. Matkamme toiselle puolelle Lontoota vei kaikkiaan melkein kaksi tuntia. Expohan oli ExCel London messu- ja näyttelykeskuksessa, Royal Victoria Dockissa.

Expon sisäänkäynti

Sovimme, että voimme viettää paikalla vajaan tunnin ja tapaisimme pysäköintipaikalla klo 12:30. Kävelimme yhdessä sisälle valtavaan halliin, jossa ensin oli muutamia ruokapaikkoja ja sitten itse alueelle.

Sisääntuloaula

Isossa aulassa oli numerolappujen hakupaikat, jotka oli selkeästi merkattu. Oversearunners (=ulkomaalaiset juoksijat) saivat numeronsa aivan viimeiseltä tiskiltä oikeasta reunasta.

60069

Kun menin jonoon siinä oli n. 20 ihmistä, mutta jono jaetiin nopeasti naapuritiskien kesken, joten alle 10 minuutissa olin jo tiskillä. Tarvittavat paperit ja kitbag (=tarvikekassi) löytyivät vaivatta. Sain selkeät ohjeet. Ainut yllätys oli, että juoksukenkään laitettava chippi piti vielä hakea eri paikasta. Suuntasin chipin hakuun, joka sekin meni jonottamatta. Siitä kulkeuduin itse expon myyntialueelle. Huh hulinaa. Väkeä oli ja markkinatouhua. Olin aivan eksyksissä ja huolissani miten osaisin ja ehtisin ajoissa autollemme. Taivalsin eteenpäin ja huomasin, että useiden myyntipisteiden kassoille oli valtavat jonot. Siinä pälyillessäni löysin New Balancen myyntipisteen ja tein elämäni nopeimman juoksukenkäostoksen: ostin miehelleni I:lle NB1080:t. Aikaa meni n. 5min.

Osasin sitten kuitenkin ulos ja kohta olimme taas koko joukko odottamassa bussiamme. Matkamme jatkui hotellille, jonne jätimme matkalaukut ja naapuriin ravintola Salieriin syömään. Fetajuustosalaatti, lasagne ja tiramisu maistuivat "tankkaajille".

Katsoin vähän tavaroita huomiseksi valmiiksi ja lähdimme pubiin katsomaan jalkapalloa Everton-ManU (FA-cup). Sen jälkeen menimme vielä katsomaan musikaalia Sunny Afternoon, joka kertoi The Kinks`n tarinan. Mahtava musikaali, jonka aikana (2,5h) en juurikaan muistanut jännittää huomista maratonia. Hotellilla järjestin taas tavarat aamua varten ja klo 23:30 olimme sängyssä. Sain nukuttuakin aika hyvin, kun mieheni I oli varmistamassa aamuheräämisen.

Numerolappu, juoksuvyö ja kitbag

Su 24.4 Se SUURI London Marathon päivä


Herätys klo 5:15 ja aamupalalle heti aamupesujen jälkeen. Hotelli oli hyvin varautunut maratoonareihin, koska meitä oli myös Ranskasta, Yhdysvalloista ja Etelä-Afrikasta. Kaikkea mahdollista ruokaa oli tarjolla puurosta black puddingiin (veripalttu). En syönyt ylikylkieni vaan suht´koht normaalin aamiaisen, koska kokemuksesta tiedän, että pönkkö vatsa on huono aloitus.

Rentoa?!

Aloitin pukemiset ja rasvaukset hyvissä ajoin. Päädyin lopulta Asicsin capreihin, kompressiosukkiin ja NB:n pitkähihaiseen paitaan, josta saisi hihat ylös, jos ilma lämpenisi yli luvatun 8 asteen. Ehdin vielä vähän aikaa lepuuttaa jalkoja ennen lähtöä.

Kohti juna-asemaa

Meillä oli kokoontuminen hotellin aulassa klo 7:10. Olimme kyllä aika resupekkoja, jota nauroimmekin toisiamme katsoessamme. Minäkin olin vetänyt juoksuvaatteiden päälle juoksu-urani alkuaikojen juoksupuvun, jonka aioin hylätä keräysvaatteisiin lähtöpaikalla. Lisäksi laitoimme vielä sadetakkeja päälle, koska vielä vähän ripsotti vettä. Lämpötila oli vain +3 astetta, joten sadetakki myös lämmitti.




Kävelimme Charing Crossin juna-asemalle ja pääsimme helposti vielä istumaan junassa. Juna kolkutteli n 35min. kohti Blackheathin asemaa. Juna-asemalta oli n. 1km:n kävelymatka Greenwich Parkiin, jossa lähtöalueet sijaitsevat. Kävelimme suuren nurmikentän reunaa ja osa juoksijoista oikaisi nurmikon poikki.

Nurmikentän poikki lähtöpaikalle.

 

Paula jätti meidät sinisen lähtöportin luo ja palasi takaisin, koska ei aikonut tänään juosta. Laitoin You Tube -linkin, jossa lyhyt video lähtöalueelta  https://youtu.be/H7A3QBxnXYA

Lähtöpaikalla lämmittelyvaatteissa

Tuossa videon lopussa näkyvä Female Urinal oli naisten seisoma-wc! Siellä jaettiin "sorsa", joka näytti suppilolta ja jota olisi pitänyt osata käyttää housut nilkoissa. Onneksi löytyi tavallisetkin bajamajat ja vielä ilman jonoa, kun lähtöön vajaa 1,5h. Käyskentelin alueella ja törmäsin matkakaveriin, jonka kanssa sitten aloimme vähentämään vaatteita hyvissä ajoin ja suuntasimme kohti lähtökarsinaa n.35min ennen starttia.

Lähtökarsinani oli siis numero 5. Olin toivonut aiemmin lukemani perusteella alle 6:n lähtökarsinaa ja tämä olikin juuri sopiva. Koska menimme ajoissa paikalle, ajatuksella, että "on ihan sama missä sitä seisoo", ei lähtökarsinassa ollut vielä paljon väkeä. Edessämme näytti odottelevan 3:30h -jänis, oho!, mutta takanamme karsina 6:ssa olikin jänis ajalle 4:00h eli siis hyvä lähtöpaikka.

Hetki ennen lähtöä luovuin vielä sadetakista ja vesipullosta, jotka heitin tien sivuun. Järjestäjä kävi vielä antamassa viimeiset ohjeet tavaroiden heittelemisestä ja muiden juoksijoiden varomisesta sekä kehoitti nauttimaan. Yht´äkkiä joukkomme tiivistyi eteenpäin ja sitten tasan klo 10:00 LÄHTÖLAUKAUS.

Juoksijajoukko lähti KÄVELEMÄÄN eteenpäin huutaen innosta ja minusta tuntui ettemme pääse koskaan vauhtiin. Lähtöviivalla laitoimme juoksumittarit käyntiin (tai ne laittoivat, jotka osasivat) ja siitä jo pääsimmekin vähän hölkkäämään. Tunnelma oli upea heti alusta, koska lähtöviivan jälkeen oli tuotu katsomoita, joissa väki kannusti meitä kiitettävän äänekkäästi. Minä tietenkin hymyilin kuin Hangon keksi, kuten melkein koko matkan ajan.

Pääsimme siis juoksemaan muutaman satametriä ja sitten stop! Tie oli kavennettu, ilman syytä kuten yksi jenkkijuoksija harmitteli, mutta kohta jo pääsimme vauhtiin takaisin. Ja sitä vauhtia riitti. Minusta tuntui, että porukka vei mennessään. Kannustajia oli heti reitin alkuunkin runsaasti. Tuntui, että varsinkin "toispuol jokkee" eli Thamesin eteläpuolella lähiöalueilla tämä oli tapahtuma.

Juoksin muiden mukana ehkä liian lujaa, mutta ajattelin näin saavani takaisin alun hitauden. Vajaan mailin jälkeen joukkoomme liittyivät vihreältä lähtöalueelta lähteneet juoksijat buuauksien saattelemana. Ja seuraavaksi vajaan 3 mailin kohdilla punaiset liittyivät seuraamme. Sitä väen määrää tiellä ja tienvierellä. Katsojia oli koko matkan ja äänekästä porukkaa. Sain oman mittarini käyntiin vasta n. 1km juoksun jälkeen, koska olin painanut Start-näppäintä liian kevyesti. Tämä ei haitannut yhtään, koska pian opin katsomaan mailipylväitä ja vertailemaan aikaa. 

Kiersimme Greenwichistä itään sellaiset 10km. Katsojien joukossa oli apljon lapsia ja jakelinkin läpsyjä mielelläni ojennettuihin käsiin. Mieltäni lämmitti yksi pieni n. 4 vuotias tyttö, joka läpsyssä antoi käteeni nallekarkin. Olin siitä niin iloisesti yllättynyt, että hymyni venyi entisestään ja taisi olla sitten jo koko Suomen lahden levyinen. Maistui muuen hyvältä. Se oli se ensimmäinen karkki ja kohta karkin jakajia oli kymmenittäin. Erilaisia kipollisia erilaisia karkkeja ojenneltiin juoksijoille. Kiva tapa auttaa juoksijoita. 

Noin 10km:n kohdilla saavuimme Cutty Sarkille eli historialliselle museolaivalle. Siinä kyllä meinasi tulla tippa silmään, kun rata kiersi laivan ja yleisön kannustus oli korvia huumaavaa. Tässä kohdassa on aina paljon hyväntekeväisyysjuoksijoiden kannustajia ja muuta yleisöä.

Tower Bridge Kuva: London Maraton

Ehkä eniten odotin 20 km:n kohtaa ja saapumista Tower Bridgelle. Kun silta aukesi eteen ja näin nuo upeat kaaret, ei askel olisi voinut olla sen kevyempi ja hymy taas leveämpi. Onhan se uljasta juosta ajorataa pitkin yli tämän minulle niin rakkaan sillan. Tähyilin ympärilleni, kuten kuvasta huomaa, koska mieheni I saattoi olla tällä kohtaa katsomassa. Tosin hän oli ruuhkan takia hieman myöhästynyt, joten ei ollut vielä paikalla.

Tower Bridgen jälkeen reitti kääntyi taas itään ja minulle vieraammalle alueelle. Puoli matka oli n. kilometri sillan jälkeen. Liekö jotain psyykkistä, kun olimme ohittaneet odotetun sillan ja tulimme mielestäni hieman "tylsälle" alueelle, niin tunsin ensimmäiset väsymyksen oireet n. 25km:n kohdilla. Kun ohitimme 28km:n pylvään harmittelin hetken väsymystäni jo ennen maagista 30km:n "muuria". Onneksi kannustus täälläkin oli jatkuvaa. Vaikka yläpää puutui, niin ilokseni jalat vain rullasivat muiden mukana. Olin pysynyt 3:45- jäniksen matkassa useita kilometrejä, mutta ilmeisesti hän oli juossut vähän hiljaa, koska nyt jäin siitä selvästi. Seuraavaksi minut tavoitti vihreiden 4:00h-jänis. Hänkin välillä jätätti minut, mutta loppumatkalla (n.8km) tulimme vuorovetoa.

Hieman oli taiteilua juomien kanssa, koska vesi oli lämpötilasta (viileä) johtuen kylmää ja tuntui vatsassa epämiellyttävältä. Epäilin jossain vaiheessa imeytymistä ja otin yhden suolatabletin. Vesi- ja urheilujuomapisteitä oli riittävästi, jos ei ylikin matkan varrella. 

Tehtyämme tuon n. 15km:n lenkin Isle of Dogs´n ja Poplarin kautta tulimme takaisin Tower Bridgen luo. Hieman ennen sitä reitti muuttui kaksisuuntaiseksi ja näimme ne 14 mailin (vasta) kohdilla olevat vastaantulevat juoksijat, kun me olimme jo reilun 21 mailin kohdilla.

Seuraava tähtäin oli 23. mailipylvään kohdilla, koska siitä olisi enää 4,8km:ä matkaa pitkin ihanaa Thames-joen vartta. Hieman ennen tätä minulla oli vaikeuksia energioiden kanssa. Tunsin voimakasta näläntunnetta, mikä on minulle ominaista maratoneilla. Otin yhden hedelmäsokeripastillin ja sitä imeskellessäni tulin urheilujuomapisteelle ja otinkin urheilujuomaa, jonka avulla piristyin.

Se 23.mailin pylväs oli odotettu ja siitä aloitin loppukirin. Yritin päästä niin lujaa kuin mahdollista varsinkin, kun huomasin jättäneeni hieman tuota 4:00h-jänistä ja olisi vielä mahdollisuus 4h:n alitukseen.

Meillä oli viimeinen treffipaikka mieheni I:n kanssa sovittu Cleopatra´s Needlen kohdille ja siellä hän minut pongasikin. Tulen kuviin keskellä juoksijoita vähän ennen sitä 4.00h-jäniksen viiriä keltapaitaisen miehen takaa. https://youtu.be/aHDDVjA7UZk

 

Tästä oli enää reilu 2km:ä maaliin. Juoksimme kohti Big Beniä, jonka kohdalta käännyimme oikealle kohti St James´s Parkia ja Buckingham Palacea. Sitten opaste, jossa lukee "1km to go!" ja lievää nousua, jossa uupuneet kävelevät tai nojaavat täysin voipuneina auttajiin. Vihdoin näen kuningatar Victorian muistoksi rakennetun suihkulähteen. Sen kohdalla reitti kääntyy oikealle, mutta katsoin hiukan takaviistoon vasemmalle nähdäkseni kuningattaren palatsin. Sitten aukeaa The Mall ja edessä kaari, jossa lukee 385 yards to go ja sen takana maali, Union Jack -liput ja Admiralty Arch -riemukaari.

Kädet ylös, oikea etusormi ylös (one million) ja suupielet ylös: MAALIIN. Aika 3.59.03 ja unelma on täytetty.

Maalissa!

The Mall´lla

 

Loppuun tilastoja:

Kaikista juoksijoista olin sijalla 13 982 ja taakse jäi 25 126 juoksijaa eli 36% tuli ennen minua maaliin.

Naisista olin 3 232. ja ikäluokassani 50-54 272.

Ohitin 616  ja minut ohitti 217 juoksijaa.

Juoksijoita oli 39 139 ja maaliin pääsi 39 108.

Happy, good feeling runner

 P.S. Palauduin juoksusta hyvin, koska 2h maaliin tulostani olin jo suihkun raikkaana pubissa.

Koska tarinasta tuli pitkä, laitan myöhemmin pienen yhteenvedon yms.