PALAUTUMISESTA JA...

...uudelleen syntyneestä ultraajasta pari sanaa ja sitten eteenpäin. 
Aika taas vierähti HURia makustellessa, remonttia tehdessä ja uusia kujeita suunnitellessa.

Sen verran palataan vielä tuohon kisaan, jossa minusta mielestäni tuli jälleen ultrajuoksija. Minullahan oli jo voittajatunnelma, kun sain sen 101km ja sitten 105km täyteen. Lopputulosta täytyi sitten taas miettiä vähän pitempään ennenkuin se oikeesti kirkastui.

Juoksun jälkeen mietin miten saan tavarat ripeästi kasaan ja autoon. Entä miten kotimatka sujuisi 12 tunnin juoksun jälkeen? Olin  päässyt aika lähelle "apinan raivoa" tai ainakin viimeistä päälle yrittämistä kisan aikana, joak oli tavoitteenani. No, hetken haahuiltuani muiden juoksijoiden kanssa päädyin huoltopöydälleni ja kasasin tavarani hieman sikinsokin kasseihin. Kävellessäni sinne parkkipaikalle soitin miehelleni I:lle, joka heti onnitteli hyvästä juoksusta. Sain kertoa, ettei minulla olisi kotimatkalla mitään hätää, koska voin aivan hyvin ja kävely autoa noutamaan sujui hyvin. Oli mukavaa, että autot sai nyt kisan jälkeen ajaa huoltosuoralle pakkaamista varten. Tavarani pakattuani tarjosin parille juoksijalle kyydin uimahallille, jossa oli mahdollisuus suihkuun ja pieneen iltapalaan. Suihkutiloissa oli hauska kerrata juoksua ja suunnitella uusia kisoja muiden naisjuoksijoiden kanssa. Suihkun jälkeen söimme vielä hyvää sosekeittoa ja leipää palkintojenjakoa odotellessamme. Kotimatkalle pääsin n. klo 22.20. Minulla olikin juttu- tai oikeastaan kuunteluseuraa Hämeenlinnaan saakka, kun toinen noista uimahallille tuomistani miehistä tuli kyydissäni Hämeenlinnaan. Hieman ennen klo 01 olin jo omassa sängyssä. Harvinaisen hyvin sain nukuttua eikä "levottomat" jalat vaivanneet kuten aika usein käy pitkän juoksun jälkeen.

Jäljet

Aamulla olin iloisesti yllättynyt, kun jalat eivät olleet juurikaan kipeät. Oikeassa jalassa oli mielenkiintoiset punaiset jäljet. Tuohon alas pystyyn on aiemminkin tullut punoitusta. Johtuu ilmeisesti jänteen rasituksesta. Polvi oli erikoinen, koska mikään ei ollut siihen hangannut. Myös vasemmassa polvessa oli jälki, mutta pienempi kuin tämä. Mutta kaiken kaikkiaan selvisin vähillä seuraamuksilla. Portaiden laskeutuminen oli sunnuntain hidasta, mutta remonttihommia pystyin tekemään. Kun remonttihommat jatkuivat vielä seuraavalla viikolla, tuli kyykittyä ja kiipeiltyä jakkaralla kuntouttavasti. Mikä ihmeellistä akilles ei ollut yhtään kipeä ja tenniskyynärpääkin oli "parantunut" juostessa. 

Tutkittuani tilastoja olin entistä tyytyväisempi tulokseeni. Mieltäni lämmitti mieheni I:n sanoessa: "Olen ylpeä sinusta". Juoksuseurani puheenjohtaja Pjh sanoi kokouksessa, ettei olisi uskonut minun pystyvän tuohon suoritukseen, joka hänen mielestään oli hyvä. 

Olin päättänyt pitää reilusti viikon juoksutaukoa, jos malttaisin ja kyllähän siinä remontissa oli vielä tekemistä joka päivälle töiden ohessa. Vasta la 24.10 tein mieheni I:n kanssa 7km:n lenkin ja se sujuikin ihan kevyesti kurkun karheudesta huolimatta. Maanantaina olinkin sitten jo räkätaudissa. Siten tuli toinenkin lepoviikko, vaikka kävinkin töissä ja tein edelleen remonttia. Pe 30.09 piti käydä yskästä huolimatta koejuoksemassa 5km:n lenkki, koska olin ilmoittautunut Rantatunnelijuoksuun, joka juostiin lauantaina 1.10. Kyseessähän oli "once in a lifetime"-juoksu. Tampereen rantatunneli avattaisiin liikenteelle marraskuun puolivälissä ja nyt Tampere -päivänä oli ainutkertainen tilaisuus juosta tunneli päästä  päähän ja takaisin.

Lähtöpaikka Onkiniemessä

Paikalla oli tasan 200 juoksijaa ja mukana oli muutamia hyviä sprinttereitä. Reitin pituus oli ilmoitettu 5,5km pitkäksi, mutta sitä oli jouduttu lyhentämään Lapinniemen päästä suuren yleisömäärän vuoksi. Juoksimme siis Onkiniemen päästä tunneliin ja Lapinniemen päässä emme poistuneet tunnelista vaan käännyimme tunnelin sisällä takaisin. Matka oli 4,8km.

Maalissa

Onneksi päätin juuri edellä, että olen ultrajuoksija, koska sprintteri EN ole. Tulihan tunneli nähtyä ja siellä hölkättyä. Flunssan jälkitila vaikeutti juoksemista ja pidensi varmaan köhääkin (edelleen yskittää), mutta eipä sinne tunneliin enää pääse luvalla juoksemaan tämän jälkeen. Tämähän oli mun toinen tunnelijuoksuni, koska eka oli 4.10.2008 5 tunnelin maraton Lohjalla.

Viimeaikaisten onnistumisien ja myönteisen työvuorolistan johdosta olen suunnitellut syksyn lopuksi seuraavaa:

la 15.10 Wihan kilometrit - huoltoon
la 22.10 Kaarinan syysmaraton -juoksemaan maraton
la 29.10 Pihtisalmen Retro, Pälkäne - juoksemaan 9,5km

Toivottavasti pysyn terveenä ja pääsen lopettelemaan kauden juoksun merkeissä. Yritän saada seuraavaan blogiin vähän kätten töitäkin ja myöhemmin ensi kauden suunnitelmia.






 

HELSINKI ULTRA RUN MENI...

...aikas nappiin. Seuraavassa vihdoin positiivista tekstiä, koska olen palannut ultrajuoksijaksi.

La 17.9 herätys hieman ennen klo 5:00, kun en malttanut enää nukkua. Mieheni I oli menossa aamuvuoroon ja oli keittänyt jo aamupuuron. Minulla on tapana syödä kaurapuuroa aamiaiseksi ennen ultria. Lisäksi omenatuoremehua ja tietysti kahvia mukillinen. Kahvi auttaa tyhjennyksessä ennen kisaa. Evääksi paahdoin kaksi täysjyväpaahtoleipää, joiden väliin laitoin juustoa. Samanlaisen kaksoisleivän tein kisaa varten ja leikkasin sen neljään osaan.  (Leipä tosin jäi kisassa syömättä). Aamulla päätin, etten istu autossa juoksuvaatteet päällä, vaan vaihdan vaatteet vasta paikan päällä. Ainoastaan rintaliivit ja kompressiosukat puin valmiiksi. Tein myös voitelut valmiiksi jo kotona, koska tuppaan ne unohtamaan vaatteita vaihtaessani. Pakkasin kylmälaukun ja muut eväät niin käytännölliseen Ikea-kassiin. Hieman yli klo 6:00 suuntasin Volvon nokan kohti Malmia.

Yhden tyhjennystauon pidin Linnatuulessa. Siinä ajellessani kohti Helsinkiä hienossa säässä mietin, että tänään sitä saa juosta koko päivän sydämensä kyllyydestä. En ollut viikolla juossut kuin pari 5 km:n lenkkiä, joten mieli teki jo tosi toimiin. Navigaattorin estämättä osasin Ala-Malmin liikuntapuistoon. Ajelin huoltoalueen laidalle niin pitkälle kuin pääsin ja ryhdyin tyhjentämään tavaroitani. Siinä oli järjestäjien "päällikkö" Juha paikalla ja kun kyselin huoltopöydälleni paikkaa, hän alkoi heti kantamaan tavaroitani sopivaan paikkaan. Minä sain sitten ajaa auton rauhassa läheiselle sorakentälle, joka toistaiseksi oli pysäköintipaikkana (epävirallisena).

Seuraavaksi oli huoltopöydän pystytys, numerolapun ja chipin nouto. Kaikki juoksijat saivat heijastinliivin ilmoittautuessaan. 

Kävin vaihtamassa vaatteet pukuhuoneessa ja ehdin vielä hyvin järjestelemään huoltopöytäni mieleisekseni.

Hieman ennen klo 9:00 oli vielä info, jossa annettiin viimeiset ohjeet ja vinkit juoksijoille. Kokoonnuimme lähtöpaikalle odottamaan torven törähdystä.

Ennen lähtöä infoa Kuva: Juhani Meskanen

Lähtö on tapahtunut

Kuten tavallista lähdin lujaa liikkeelle. Vauhti pysytteli sitkeästi alle 6min/km, mutta kun en viitsinyt jarrutellakaan päätin, että näin mennään, niin kauan kuin voimia riittää. Kierros oli hieman vajaa 2km:ä, joka oli huollon suhteen hyvä. Päätin juoda joka kierroksella, että nesteytys onnistuisi. Olin lähtenyt lyhyt hihaisella juoksupaidalla liikkeelle hieman viileästä aamusta (+8) huolimatta, mutta se osoittautui ihan oikeaksi ratkaisuksi, koska tarkenin hyvin ja hikoilin. Juoksin 6 kierrosta eli vajaa 12km juomalla urheilujuomaa ja vettä vuorotellen. Sitten aloitin geelin+ vettä, seuraavalla kierroksella suolatabletti+vesi ja kolmas kierros urheilujuomaa. Näin sain otettua 3 geeliä ja sitten vaihdoin geelit mustikkamehuun. Kun tuli nälän tunne otin mansikkakiisseliä. Tuon n.12km:ä juoksin koko ajan ja sen jälkeen kävelin huoltosuoran, että pystyin juomaan ja syömään rauhassa. Mikään ei ole kamalampaa, kuin saada ruokaa tai juomaa väärään kurkkuun juoksun aikana.

Kierrokset kertyivät nopeasti, mutta minulle tyypillisesti ensimmäinen väsy iski jo 30km:n jälkeen. Tuntui, etteivät ne kierrokset sittenkään lisäänny. Puolilta päivin pidin lounashetken ja nautin sen ekan mansikkakiisselin. Olin kuitenkin koko ajan liikkeellä ja söin kävellessä. Energia auttoi jaksamaan ja piristyin taas. Uudet 6h juoksijat alkoivat tulla paikalle jo heti klo 13 jälkeen, joten ohjelmaa riitti tuttuja moikatessa.

Huollossa säpinää Kuva: Antero Oikkonen

Siinä 6h täyttyessä päätin käydä kerran wc:ssä. Minulla oli jo jonkin aikaa ollut sellainen aaltoileva pissahädän tunne, joten päätin hetken istua. Ennen kierroksen täyttymistä oli kolme bajamajaa, joten sinne. Ilmeisesti nesteytys oli aika onnistunutta, kun sain reilusti tyhjentää nestettä ja vain nestettä. Tämänkin olen aiemmin todennut hyväksi, että vaikka pystyisi pidättelemään niin tyhjennys helpottaa oloa huomattavasti, vaikkei varsinaisesti pakottavaa tarvetta olisikaan.

Vauhtia? Kuva: Antero Oikkonen

Hieman keventyneenä jatkoin matkaa. Minulla näyttää nämä ultrat sujuvan aina hieman saman kaavan mukaan: alku liian lujaa, väsy, "tää saa olla viimeinen ultrani", "miksi mikään ei maistu" ja sitten kuitenkin NOUSU. Kun vauhti hidastuu, alkaa juoksu taas tuntua helpommalta. Niin tässä kisassakin. Jotensakin, kun 70km tuli täyteen alkoi uusi innostus. Ehkä uusilla juoksijoilla, joista monet olivat tuttuja, oli osuutta asiaan. Aloin laskeskelemaan pikku hiljaa, että se oma ennätys yli 101km:ä täyttyisi. Siinä juostessa (ja jo vähän aiemminkin) olin haaveillut, että olisi hienoa juosta ainakin tuon numerolapun 105km:ä.

Mieheni I lähetti Facebookin kautta terveisiä, että uusi enkka varmana tulisi. Niin kisan aikana juoksijoille sai lähettää viestejä, joita selostajat kiitettävästi lukivat. Muutenkin oli aina ilo ylittää kierrosviiva, kun sai tietää monesko oli ja paljonko oli juossut. Suunnon juoksukelloni näytti ihan mättäitä. joten turvauduin järjestäjien näyttötauluun. Yhdessä vaiheessa tein nopean laskutoimituksen, että 7 kierrosta ja reilusti yli oman ennätyksen. Silloin kierrokset alkoivatkin luistaa. Sain vielä vetoapua yhdeltä kanssakilpailija Mikolta ja vedimme tasatahtia kolme kierrosta, kunnes huoltotauot erottivat meidät.

Kiva juosta porukassa

Kello 17:00 jälkeen olin vaihtanut päälleni ohuen pitkähihaisen juoksupaidan, koska ilma alkoi taas viiletä. Viimeiset kolme tuntia juoksin taas oikeastaan hunajan avulla. Ei vain mikään oikein maistu, mutta teelusikallinen hunajaa päälle vettä, sitruunajääteetä tai vissyä ja matka jatkuu.


Oli tiedossa, että klo 20:30 siirtyisimme juoksemaan lyhyemmälle reilun 400metrin ratakierrokselle, että loppumatka olisi helpompi mitata. Lähdin viimeiselle pitkälle kierrokselle hieman ennen tuota määräaikaa ja olin saanut kasaan 52 kierrosta. Illan pimetessä siirryimme lyhyelle radalle ja otimme loppukirin.

Viimeiset kierrokset

Lyhyellä radalla tunnelma tiivistyi ja kaikki juoksivat kuin viimeistä, niin viimeistä minuuttia. Meitä oli juoksussa mukana kolme Jaanaa ja teimme vielä Jaana-junan siinä viime kierroksilla. Se olikin nopea kierros, kun vetäjänä oli 6h kisan pronssi-Jaana. Torvi törähti tasan klo 21:00, jolloin kaikki pysähtyivät,  irroitimme chipit nilkoistamme ja jätimme ne mittausta varten radalle. Olin saanut lyhyitä kierroksia 7 ja vielä reilu puoli kierrosta päälle.

Tulos 108,562km!
Kokonaiskisan 11. ja naisten 6. 
Onnellinen uudesti syntynyt ultraaja.

Palataan kisan jälkeisiin tunnelmiin seuraavassa blogissa, koska siitäkin tuntuu syntyvän paljon tekstiä.

KUN TAAS ON AIKA....

... valmistautua tulevaan. Nimesin siis tuon HUR:n eli Helsinki Ultra Runin syksyn "päätavoitteeksi". Eihän tässä paljon muita tavoitteitta ole ollutkaan. Muutamaan kisaan olen yrittänyt päästä, mutta tuo Hämeen hölkkä siis peruttiin ja muuten on viikonloppuvapaita ollut niukasti.

Tämä viimeinen viikko on sitten vaan lasketeltu kohti tuota 12 tunnin juoksukisaa. Piti kertoa valmistautumisviikosta hieman aiemmin eli miten sitä suunnittelin ja miten meni. Vasta tänään perjantaina tulee infoa MITEN viikko meni. Kuten jo varmaan arvaatte ihan ei mennyt kuten Strömsöössä. Meillä nimittäin alkoi yllättäen ikkunaremontti torstaina. Kun palasin tiistaina illalla Nakkilasta ystäväni H:n luota viettämästä laatuaikaa, niin mieheni I kertoi, että "ikkunaremontti alkaa meillä torstaina". Siten meni 3 päivää ensin siirrellen huonekaluja, irrotellen verhoja yms. Ja sitten taas toisin päin. Ei ollut ihan optimi valmistautuminen, kun tuli oltua liikaa jalkojen päällä, tikkailla, kyykyssä jne. No, kuten aina - näillä mennään.

Askartelu-liikunta-kirjastohuone

Pientä tankkausta suoritin ti-to välillä. Totuttuun tapaan pastaa ja vähän enemmän vaaleaa leipää ja yleensäkin hiilareita. Keskiviikkona käytiin rentoutumassa elokuvissa ja huonoja hiilareita karkin muodossa tuli nautittua. Torstaina oltiin ensin ikkunatonta asuntoa karussa kaupungilla ja pizzalla. Ilta menikin uusien ikkunoiden pesussa ja verhojen ripustamisessa. Sama touhu jatkui vielä perjantaina aamusta.

Oikeaa tankkausruokaa

 
Viimein iltapäivällä pääsin ostamaan juoksuevästä ja keräämään tarvittavat tavarat.

Omat eväät

Muut tavarat

Suunnitelma on siis tämä: 

-herätys klo 05:00

-aamupuuro, pukeutuminen, kylmälaukun pakkaus + tavarat autoon 

-ajo Ala-Malmille n. 1h 50 min.

Kohteessa tavaroiden purku huoltoalueelle. Autolle pitää hakea parkkipaikka. Kävely kisapaikalle parkkipaikalta. Numerolapun ja chipin nouto. Oman huoltopöydän valmistaminen. Kisavarusteiden viimeistely. Lähtöviivalle.

Tavoite:

Koska 12h ennätykseni on vaivaiset 100,686km yritän sitä tietysti parantaa. Huomioon pitää ottaa kunto ja jalka, joten kaikki mitä menee yli 101km on positiivista. 

Haastavaa:

Aion yrittää "apinan raivoa" tuloksen saavuttamiseksi, mutta haaste on kotimatka, joka pitäisi vielä jaksaa ajella yöllä. Onneksi olen hyvä palautumaan ja kisan aiheuttama euforia ja adrenaliiniryöppy riittää ehkä vielä seuraavallekin vuorokaudelle.

Jos joku haluaa kisaa seurata niin jäjestäjät on antaneet linkin  on line seurantaan:

 http://www.championchip.ee/en/live/340 , josta pitäisi meitä 12h tunnin nylkkyjä voida seurata.

Lisätietoa löytyy sivulta http://helsinkiultrarun.fi/ 

Minun kilpailunumeroni on 105!

Ja hei siellä... saa pitää peukkuja pystyssä ja vaikka vähän huutaakin kannustukseksi. Kisaraporttia seuraa.

YLLÄTYS YRITTÄMÄLLÄ...

... eli teinpä sitten tämän vuoden ekan 100 km:n harjoitusviikon. Viikko 32 alkoi vähän nahkeasti, mutta loppuviikon tarkat laskelmat sekä pieni "apinan raivo" saivat tämän mahdolliseksi.
Torstaina lähdin tavoittelemaan 15km:n lenkkiä. Kuten Suomen suvessa on usein tapahtunut, pääsin n 2,5 km:ä ja alkoi satamaan kaatamalla. Sitkeästi reilu 7 km:n lenkki, kuivattelu ja juoksumatolla loput 8km:ä. Perjantaina juoksin mieheni I:n kanssa 10km:ä, josta viimeinen kilsa kaatosateessa. Kyllä, sama kuvio - kuivattelu ja juoksumatolla 15km:ä. Lauantaina menin suosiolla suoraan juoksumatolle. Juoksin Rion miesten 100m:n juoksijoiden ja naisten 3000m estejuoksijoiden kanssa sateelta suojassa.Vielä sunnuntaina oli hyvinkin mahdollista ettei tämä onnistuisi, mutta niin vaan köpöttelin puuttuvan 13km:ä.

Reilusti yli 100km:ä!

Uskaltaako sitä sanoakaan, että vasen akilles ja kantapää ovat kestäneet ihmeen hyvin. Alkuviikon pari lyhyempää lenkkiä juoksin ilman kinesioteippiä kuten lauantaisen 12,5km:n lenkin, mutta olen taas palannut käyttämään kompressiosukkia.

Viikko 33 oli sitten taas oikea pannukakku. Kun kasaantuu kaikkea muuta "tähdellistä", ei jaksa ja/tai täytyy priorisoida asioita. No, täytyy vain uskoa, että peruskunto riittää tulevaan koitokseen eli HUR:n 17.9.

Sitten suunnitelmissa oli, että viikko 34 olisi taas hieman kilometririkkaampi. Pitää olla tuohon reiluun 60km:n tyytyväinen, koska enempään ei pystynyt.

Viikko 35 piti ottaa jotenkin rauhallisesti ja osallistua sitten lauantaina 3.9 Hämeen hölkkään. Löysin tämän vanhan mukavan polkujuoksun ja päätin mennä verestämään muistoja ( 2 aiempaa osallistumista). Ikäväkseni huomasin tiistaina, että kisa onkin peruttu. Olisin hieman himoinnut jotain kisaa nyt 2vk:a ennen tuota 12h kilpailua. Maratoneja ( ja puolikkaita) olisi ollut monessa paikkaa Vaasa, Kuopio, Pyhtää jne, mutta mietin kannattaako lähteä niin pitkälle, kun en uskalla enää juosta ihan kovinta vauhtia näin ennen syksyn "päätavoitetta". Onhan se ikävä epäillä kunnon ja jalan kestävyyttä. Oikeat juoksijat ja ultraajat vetäisisivät vielä kevyesti kovankin 21,1km:n kisan tässä vaiheessa. Päätin sitten tehdä viimeisen pitkän lenkin kotimaisemissa. Vanhaa tuttua 5km Orimus+5km Tasanne yhteensä 25km. Keskivauhti 6.12min/km. Hieman ristiriitainen tunnelma jäi tuosta lenkistä. Luulin meneväni lujempaakin, mutta toisaalta pystyin pitämään tuonkin vauhdin aika tasaisesti. Lenkistä tuli sitten "tyhjennysharjoitus", vaikka eihän tuo mitään lupaa kisaa ajatellen. Sunnuntaina juoksin pienen palauttelujuoksun - 8km.

Viikko 35

    
Nyt on sitten 2 viikkoa Helsinki Ultra Run:n ja ensi viikolla edelleen vähennetään kilometrejä, vaikka eihän noista paljon vähennettävää ole. Seuraavalla kerralla pähkäilen taas kisaan valmistautumistani.

 

Askartelu:

Olen taas ehtinyt jonkin verran askartelemaankin. Ystäväni T Ruotsista tilasi nimenantojuhlaan kortin ja siitä sain idean kehitellä uudet ristiäis- ja nimenantokortit. Lisäksi tein myös kortteja kaksosille. Tilauksesta teen näitä myös kolmosille, nelosille, viitosille.....kortin kokoa täytyy vain hieman kasvattaa.

Kastekortti

Nimenantokortti

 

                                                         

CAMINITO DEL REY -VAELLUKSELLE TORREMOLINOKSESTA...

...eli matkakertomus, jossa matkustetaan kohteeseen junalla. Netistä löytyy monta tarinaa, joissa paikalle on saavuttu autolla eri puolilta Espanjaa. En löytänyt (ainakaan helposti) yhtäkään, jossa olisi käytetty junaa ja vielä Málagan tai Torremolinoksen suunnalta. Toivottavasti tästä saa muutaman lisävinkin, jos on lähdössä kyseiselle reissulle.

Itse luin Caminito Del Reyn, Kuninkaan polun, tarinan iltapäivälehden sivuilta joskus talvella 2014/15. Olimme suunnittelemassa kesälomareissua johonkin päin Espanjaa ja ehdotinkin miehelleni I:lle Málagaa tai Sevillaa, joista olisi mahdollista päästä kyseiselle vaellukselle. Lyhentääkseni tarinaa kerron vain, että päädyimme Madridiin enkä ollut asiasta pahoillani, koska en olisi saanut paikkaa vaellukselle vuonna 2015, koska kaikki paikat olivat varattu jo hyvissä ajoin.

Kun aloimme suunnitella tämän kesäistä matkaamme ehdotin miehelleni I:lle, että menisimme Málagaan, koska sieltä pääsisi vaellukselle. Sattuneista syistä päädyimme kuitenkin Torremolinokseen, joka ei ollutkaan huono vaihtoehto, kuten edellisestä blogikirjoituksesta selviää.

Hieman kärsinyt varauslappu

Paikkoja Caminito Del Rey - vaellukselle myytiin tänä vuonna netissä niin, että kesä-heinä- ja elokuun paikat tulivat myyntiin toukokuussa. Varasin heti paikan torstaille 21.7 klo 12.00. Mieheni I vihjasi, että voisi olla hyvä ottaa pari päivää kuumuuteen totuttelua ennen vaellusta. Maksoin myös valmiiksi bussilipun lähtö ja päättymispaikkojen välille. Hintaa tuli 11,55€. Kannattaa varata passi esille, koska varausta tehdessä kysytään passinnumero ilmeisesti vakuutusta ja vaelluksella sattuvia vahinkoja varten. Nettisivuilla voi valita englannin, mutta vaelluksen varaussivut ovat vain espanjaksi ainakin toistaiseksi.

Koska mieheni I ei ollut lähdössä vaellukselle, päätimme, että menisin kohteeseen junalla. Vuokra-autoa ei kannattaisi seisottaa päivää parkkipaikalla ja parkkipaikkojakin olisi rajoitetusti. Paikan päällä selvisi, että tien vieret olivat täynnä pysäköityjä autoja. Ilmeisesti pysäköintiä ollaan parantamassa tulevaisuudessa alueella.


Junalla El Chorroon:

Torremolinoksen paikallisjunan asema sijaitsee rantakadulla olevasta hotellistamme n. 20min kävelyn päässä. Paikallisjuna jolla olen lähdössä lähtee asemalta klo 9.03. Lähden siis n. klo 8:30 matkaan, mutta joudun vielä palaamaan, koska olen unohtanut kelloni hotellille. Ehdin kuitenkin ostamaan lipun automaatista (2,05€) Málagan Maria Zambrano -asemalle, josta kaukoliikenteen junat lähtevät.

Lippumyymälä Maria Zambrano -asemalla

Kävimme jo tiistaina ostamassa junaliput valmiiksi torstaita varten. Lippumyymälässä palvellut nainen ei puhunut englantia, mutta hän näytti tietokoneen näytöltä vaihtoehtoja eri päiville. Sain silti ensin liput väärälle päivälle, mutta asia korjaantui, kun onneksi huomasimme asian.







 

Meno-paluu El Chorroon 9,50€

Opasteet olivat selkeät

Olin tutkinut reitin asemalla valmiiksi ja opasteet olivat niin selkeät, että hyvin löysin laiturille. Ensin kuitenkin wc-käynti ja sitten turvatarkastukseen!

Aamulla asemalla hiljaista

Junani laiturilla 1

Aamun ainoa juna, joka pysähtyy El Chorrossa lähti klo 10:05 määränpäänään Ronda. Matka kesti n. 45min. Junassa oli näyttö, josta pystyi seuraamaan asemia, joita ennen El Chorroa oli 4 kpl. Minä pomppasin hyvissä ajoin odottelemaan, että varmaan jään oikealla asemalla pois. Kuten mieheni I oli ennustanut, junassa oli muitakin vaellukselle lähteviä. Ja me kaikki etsimme sitä bussipysäkkiä! Onneksi joukossa oli italialaisia, koska he ja espanjalaiset ymmärtävät toisiaan, löysimme yhteistyössä pysäkin. Kun lähdet asemalta ulos, käänny heti oikealle ja n. 300m alamäkeen on pysäkkikatos.  

Bussin lähtöpaikka

Juna saapui asemalle n. 10:50 ja seuraavan bussin lähtö piti olla  klo 11:00. Kaikki tutkivat pysäkillä olevaa aikataulua ja kun kello oli jo 11:10 meitä oli siinä useampi hermoilemassa. Minä olin vasta edellisenä päivänä huomannut, että varaamani aika oli 1. kontrollipisteelle, jonne oli ensin matkaa 2,7km metsäpolkua. Suositus olisi, että kontrollipisteellä oltaisiin n.30min ennen oman ryhmän lähtöä. Huomasin pysäkillä, että ainakin yhdellä saksalaisella pariskunnalla oli aika klo 11:30 ryhmään. Rentouduin hieman, koska jos he pääsisivät, niin minunkin pitäisi päästä. Bussi tuli viimein klo 11:15 ja säikäytti meidät vielä kerran ajamalla ohi - kääntöpaikalle. Osalla meistä oli netistä tulostamamme varauslipun yhteydessä bussilippu, mutta osa maksoi ihan rahalla kuljettajalle. Kun täysi bussi oli vihdoin valmiina lähtöön olikin kello jo 11:40. Bussi ajoi n. 12km kiemuraista kapeaa tietä ylös Aloraan, jossa vaellusreitin ylälähtöpiste on. 

Lähtöpiste - tunneliin

Kaikki joukolla wc- jonoon, joka kuvan vasemmassa reunassa. Tämä on viimeinen mahdollisuus tyhjennykseen posliinilla vähään aikaan. Sitten minä lähden viimeisten joukossa kohti tunnelia ja 2,7km:n mittaista metsäpolkua klo 12:15 eli reilusti myöhässä.

Metsäpolku oli helppokulkuista

Ihanan turkoosia vettä

Paikoin vaikeampaakin osuutta

Metsäpolkuosuuden kuljin aika reippaasti, vaikka olikin aika kuuma. Onneksi puut hieman varjostivat välillä reittiä. Kameraan kertyi kuvia jo tältä osuudelta.

1. kontrollipiste

Kun saavuin 1. kontrollipisteelle, oli sinne kertynyt iso joukko ihmisiä. Kävi selväksi, ettei lähtöajalla ollut paljon väliä, koska ensin kerättiin n. 50 henkeä ja sitten ryhmä päästettiin matkaan. Onneksi en joutunut kauaa odottelemaan, koska tuossa paikassa oli TOSI kuuma. Keltaisesta kopista jaettiin ensin kenkiä niille, jotka olivat saapuneet paikalle epäsopivissa kengissä (varvastossut, pistokkaat tms.). Bussissa oli ollut ainakin muutamia italialaisia tyttöjä varvastossuissa. Kopin sivuseinältä meille jaettiin kypärät, jotka ovat pakolliset vaelluksella. Ja vielä oli mahdollisuus ostaa juoma-automaatista vettä mukaan.

Valmiina

Minä olin varustautunut lakilla, jonka kiinnitin selkääni vaelluksen ajaksi. Juoksuvaatteet ja uudet Keen vaellussandaalit. Selässä Camel back, jossa hotellilla laitettu reilu litra kylmää vettä. Ensin luulin olevani ylivarusteltu, mutta matkalla huomasin, että oli mukava vaeltaa, kun varusteet olivat kunnolliset. En olisi viitsinyt kantaa vesipulloa muovikassissa, kuten toiset retkeilijät.

Info kerrottiin espanjaksi

Lopuksi varauslappu leimattiin

Sitten pääsimme varsinaiselle vaellusreitille.

Tästä se lähtee

Tietoiskuja

Reitin varrella oli tauluja, joista sai tietoa reitin historiasta, kasvistosta, eläimistöstä yms.

Matalia ja kapeita kohtia

Välillä sai edetä ihan yksin

Yllä oleva kuva on otettu kävelysiltojen välillä muuttuessa metsäpoluksi. Keskellä kuvaa häämöttää silta, jota kohti etenemme ensin metsäpolkua pitkin ja sitten taas puisia siltoja myöden.

Välillä polku laskeutuu

Olen suurinpiirtein puolivälissä vaellusreittiä, kuten opaste osoittaa.

Metsäpolku loppumassa

Tyhjän päällä

Mutkassa lasipohjainen näköalatasanne

Varovasti

Vanhoja rakenteita oli esillä

Vatsasta oikein kouraisi, kun ajatteli, että ihmiset ovat kulkeneet näitä vanhoja rakenteita myöden vielä muutamia vuosia sitten.

Henkeä salpaavaa

Reitin lopussa oli riippusilta. Verkkopohjainen ja huojuva ainakin, kun minä ylitin sen samalla kertaa nuoren miehen kanssa, joka hieman notkautteli siltaa. Lähtöpäässä oli henkilökuntaan kuuluva mies, joka valvoi sillan ylitystä.

  

Loppumatkalla portaita alas...

...ja portaita ylös.

2. kontrollipiste

Riippusillan ylityksen jälkeen kuljimme useiden portaiden kautta 2. kontrollipisteelle, jonka jälkeen olikin enää hieman tylsä ja kuuma 2km:n kävely El Chorron rautatieasemalle. Vaikka vesi Camel Backissa riitti ja pysyi melkein koko matkan ainakin viileänä, niin kioskille päästyäni ostin purkin Icetea´ta (1,20€) ja join sen kolmella kulauksella. Kello oli vasta hieman yli 15:00 ja harmittelin, että olin ostanut paluulipun vasta klo 18 junaan. Mielestäni El Chorrossa pysähtyi iltapäivällä klo 15:05, jokin juna, mutta oli ikävän vähän myöhästynyt siitä. Päätin kuitenkin mennä reippaasti asemalle katsomaan lähtisikö jokin linja-auto ennen junaa tai saisinko kerjättyä paluukyytiä joltakin autolliselta. Yllätyksekseni aseman kahvila oli täynnä samoja ihmisiä, jotka olivat aamulla tulleet kanssani junalla. Taas tutkittiin aikatauluja, puhuttiin espanja-italiaa ja selvisi, että se klo 15:00 juna onkin myöhässä reippaasti ja tulisi kohta asemalle. Vain 5minuutin päästä juna tulikin ja me kaikki riensimme siihen mielissämme, kun ei tarvinnutkaan odotella 3 tuntia junaa. Konduktöörikin hyväksyi myöhempään junaan ostamani lipun. Olin takaisin hotellilla n. klo 17.

Koko reissu kesti siis 8,5h, josta vaelsin vajaa 3 tuntia. Reitti oli todella kaunis ja upeita maisemia. Haluaisin lähteä uudestaan, mutta ehkä keväällä tai syksyllä, jolloin ei olisi ihan näin kuuma. Silloin voisin saada mieheni I:nkin mukaan. Toisaalta aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä on riski, että reitti joudutaan sulkemaan kovan tuulen tai sateiden takia.